Iloinen, vihainen leski

Olipa komeaa päästä katsomaan Suomalaisen Kirjallisuuden ja Aleksis Kiven (ynnä Nobelin kirjallisuuspalkintojen päivänä) kotimaista uutuusnäytelmää, joka perustuu kelpo suomalaiseen romaaniin.

Kysymyksessä oli tietysti Minna Lindgrenin Vihainen leski. Siis tämä tunnollinen hammaslääkäri Ullis, joka oli 12 vuotta toiminut miehensä omaishoitajana ja viimein, seitsemänkymppisenä, ryhtyy irrottelemaan seenagerina eli senioriteininä. Niitä – meitä – on yhä enemmän, vaikka konservatiiviset lapset usein ovat sitä mieltä, että äitiydestä ei jäädä eläkkeelle. Niin tietysti tässäkin. Mummi toilauksineen haluttaisiin siirtää hoivakotiin, jossa dystooppinen dementiakohtaus oli sykähdyttävä.

Olen aina pitänyt Minna Lindgrenistä, enemmän tai vähemmän. Enemmän radiossa ja Leif Segerstamin elämän kuvaajana (kunhan pian saataisiin jatkoa vuoden 2005 elämänkuvaukselle), vähemmän sarjassa Ehtoolehto. Vihainen leski kuuluu asteikossani niihin hyviin juttuihin Sivistyksen turha painolasti -teoksen rinnalla. Vihainen leski on karikatyyri vanhenemisesta, riemujen rikkaudesta ja surujen summasta, kuten Kari Mattila komeasti lauloi.

Lindgreniä on auttanut käsikirjoituksen muokkaamisessa Henna Piirto ja Ullis, päähenkilö on Riitta Havukainen. Samaa loistoluokkaa ovat muutkin komediennet, kuten Eija Vilpas ja Pia Runnakko. Esityksen on ohjannut Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Kimmo Virtanen. Suuri näyttämö on takuulla ollut melkoinen haaste näin intiimille, katkelmista koostuvalle näytelmälle, jossa laulu- ja tanssikohtauksetkin ovat suppeasti miehitettyjä. Mutta hyvin ohjaaja on tilan ja tilanteet klaarannut. Uskon, että näyttämövalinnasta on päättänyt teatterinjohtaja, joka on halunnut pomminvarmaa, kepeää pikkujouluohjelmaa oikealle kohderyhmälle – ja kassavirtaa Merenneidolle. Ja sitähän tämä varmasti tulee olemaan.

Teatteriseuranani oli myös oikea leski eli ohjaaja Tertta Saarikko, jonka puoliso, kansanedustaja ja ministeri Jouko Skinnari menehtyi kolmisen vuotta sitten. Pahimman surun yli Tertta on jo päässsyt, mutta tunnisti näytelmästä paljon yhtymäkohtia omaankin elämäänsä. Yksissä tuumin olimme kyllä sitä mieltä, ettei kukaan täyspäinen hammaslääkäri, kuten Lindgrenin päähenkilö Ullis, vaivu miehensä omaishoitajana moiseen elämänmittaiseen apatiaan. Mutta ai niin, tämähän oli komedia tai satiiri elämästä, joten hyperbola, liioittelu on sen takuuvarma keino.

marjakrons

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu