Jouluahdistus tuli ja meni

Kohta on Nuutinpäivä ja jouluaika on Wanhan liiton kalenterien mukaan virallisesti ohi. Jo loppiaisena oli huomaavinani, miten oma jouluahdistukseni alkoi hellittää. Minä kun kuulun siihen pieneen osaan suomalaisista, joka potee tätäkin ahdistusta.

Suurin osa meistä kyllä juoksee hymyssä suin, kyynärpäillä tönien hamstraamassa kynttilää, hopeanauhaa, kimallepalloja, led-valoketjuja ja tietysti myös kuusen tähtineen – mitä muovisempi kuusi, sitä aikaisemmin sen voi hankkia tai penkoa viimevuotisen muovikuusen vintiltä.

Ja sitten tulee se ruokarumba. Kinkkua vai kalkkunaa? Silliä, suutarinlohta, savulohta ja laatikoita tietysti. Tämän vuoden löytö oli bataattilaatikko – oikein hyvää kaupasta ostettuna mikrovalmiina, päälle vain reilusti Ingmariini voi-, rapsiöljy- ja merisuolaseosta.

Entä väskynäsoppa kermavaahdolla, riisipuuro mantelilla, tortut ja piparit? Ja mihin unohtui lipeäkala, tuo joulupöytien kruunamaton kuningas! Ajatuskin ahdistaa.

Ruokarumbaa edeltää tietysti myös lahjojen hankinta. Mikä onni, että jouluahdistunut voi turvautua lahjakortteihin, jotka voi sujauttaa postiluukusta, jos läheinen sattuu olemaan karanteenissa. Meillä oli. Lahjakorteilla saa sitä paitsi paljon enemmän turhakkeita joulun jälkeen, kun alennusmyynnit alkavat.

Lahja-ahdistukseni oli takavuosina niin tiukka, että hankin lahjat jo ennen itsenäisyyspäivää. Vielä paremmaksi pani entinen ystävättäreni, jolla oli tapana hankkia rakkailleen lahjat Stockan Hulluilta Päiviltä. Ja sitten vielä sanotaan, ettei hyvää ja halpaa olekaan…

Eksistentiaalista joulutyhjiötäni on kyllä täyttänyt se, että olen saanut iloita bonuspoikani Mika Tepsan,

Kyllä Mika Tepsan blingbling aina kuihtuvan kuusen päihittää. Kuva Mika Tepsan omasta albumista.

alias drag queen Pola Ivankan menestyksestä. Mika opiskeli Kööpenhaminassa laulunopettajaksi, ja oppilaita on koronasta huolimatta riittänyt videoiden avulla. Lisäksi mies on toiminut koko syksyn Kaija Koon mahtikiertueen kiertuemanagerina. Lisäksi Mika ehti syksyllä julkaista myös uuden levynsä Vaahterat.

Kannen kuva Shutterstock, suunnittelu Jenni Noponen

Mikassa on nyt niin paljon ihailtavaa, ettei tässä bling-bling -joulukuusia olisi tarvittukaan. Leffaystäväni Munkasta kehui, miten bonusäitinä olin saanut Mikan yli 40 kiloa sitten aloittamaan vesijuoksun – ja että kaverilla on komea äänikin vielä. No, onhan se, kuunnelkaa vaikka – ihan oikeaa taidetta, joka vaikuttaa kuulijan tunteisiin ja yleiseen hyvinvointiin.

 

 

 

Ahdistukseen lisää piinaa

Ja tietysti joulun aikaan kuuluvat lukemattomat kirjat.

Donna Tarttinsa lukeneelle Alex Michaelidesin Neidot (Gummerus 2021, 461 s, suomennos Antti Autio) on etäisesti tuttu. Cambridgen karismaattinen keikkalaisten tragedioiden professori Edward Fosca on supersuosittu akateemikko. Hänen ympärilleen punoutuu naisopiskelijoiden salaseura Neidot. Tietysti yksi neitokainen murhataan, ja asiasta jotain tietävä psykoterapeutti Mariana Andros tulee poliisien avuksi. Tarina etenee kreikkalaisen murhenäytelmän hengessä, ja lukija huomaa, miten kirjailija ovelasti sitoo meidät ja nykyajan antiikin tarinoihin. Opettavaista, kulttuurintäyteistä, piinaavaa ja koukuttavaa kaiken kaikkiaan, vaikkei Tarttia pesisikään.

Kyllä joulunpyhät Neitojen seurassa kuluivat – mitä nyt ahdisti, kun piti arvailla rikollista. Alkuun Neidot tuntui huoltoaseman kevytmaitokahvilta Tarttin kermaisen latten rinnalla, mutta raamit pitivät kyllä juonen pystyssä.

Yleistä ahdistusta, oli joulu tai ei, aiheuttavat tietysti mutkikkaat koronarajoitukset. Uimahalliin ei pääse edes lääkärin määräyksestä. Elokuvien suhteen on tyydyttävä suoratoistoihin. Teatterit uhkaavat lomauttaa ja taiteilevat ohjelmistokalentereita uusiksi.

Näissä keleissä on aika toivotonta edes sauvakävellä. Lenkkeilijöitä näkee vähän. Mutta mikä parasta, kaduilla ei näe Helsingissä   yhtään ainoaa sähköpotkulautaa. Kiitos, pakkasukko!

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu