Kaunisto kirjoittaa kauniisti Kaunistosta

Pullon henki -tyyppisiä julkkiselämäkertoja on viime vuosina ilmestynyt liukuhihnalta.

Elämäkerta on kyllä sinänsä hassu genre – sehän tehdään yleensä sitten, kun päähenkilö on kuollut tai vähintäänkin elämäntyönsä illassa. Mutta nykyään näitä elämäkertoja tehdään jo alle nelikymppisistä julkkiksista. Taso on myös, hm, sanoisinko vaihteleva. Aina villakoiran ydin on kuitenkin kirjan sankarin suhde alkoholiin ja/tai seksiseikkailuihin.

Niinpä oli ilo syventyä iskelmälaulaja Pasi Kaunistosta kertovaan kirjaan. Kirjailija-muusikko Milja Kaunisto, Pasin tytär, on näyttänyt leijonankyntensa historiallisten romaanien taitajana. Niinpä ei ihme, että PASI KAUNISTO ELÄVÄN LAULAJAN SIELU (Gummerus 2022, 303 s.) on kirjoitettu taidolla ja sydämellä. (Otsikkonimen pilkutusvirhe on taittajille yleistä, viis wanhan liiton kieliopista, kunhan teksti ladottuna kannessa näyttää hyvältä.)

Alle kaksikymppisestä pojanklopista tuli upean äänensä – baritoninen tenori tai toisin päin – ja sen tueksi hankitun koulutuksen (opettajana mm. oopperalaulaja Tuure Ara ja konsulttina, takapiruna ja uran viitoittajana Toivo Kärki) ansiosta koko kansan suosikki. Kaunisto oli listaykkönen, Syksyn Sävel voittaja ja ahkera p

uurtaja Suomen maanteillä, yleensä itse oman auton ratissa, suurin piirtein parinsadan keikan vuosivauhdilla. No ei ihme, jos nuorikin siinä kuluu loppuun. Aika pian vahvistukseksi tuli huikka ennen esiintymistä ja vähän useampi huikka jälkeen.

Alkoholistin polku on kivetty hyvillä lupauksilla, ja Kaunistokin kyllä tajusi tilanteensa. Miehestä tuli tuurijuoppo ja pysyvä raittius oli vielä matkojen päässä, vaikka ilmeisesti lopulta toteutuikin. Samalla elämään mahtui paljon muutakin merkittävää: rakkaus, harmoninen perhe-elämä, keikkatulojen huono hallinta, iskelmän suosion hiipuminen ja sen myötä hautaustoimistoyrittäjyys ja taloudellinen romahdus. Autot ja asunnot vaihtuivat pienempiin ja vaimokin otti etäisyyttä.

Pasi Kauniston tarina on monelle vuosikymmeniä sitten ilmestyneitä viihdelehtiä lukeneelle tuttu, eikä kirjassa sinänsä paljon uutta tule esiin. .Tämän elämäntarinan vahvuus onkin siinä, että se on niin hyvin kirjoitettu. Milja Kaunisto on rehellinen, mutta skandalisoimatta. Syyttävä sormikin kyllä osuu silkkaan puppujournalismiin, joka vasta myöhemmin sai oman säännöstönsä. Ja laulun voima, sehän ei koskaan kuole.