Kotkaa, Venetsiaa ja Lappia

Teimme ensimmäisen laivaristeilyn pariin vuoteen. Viking Gabriella koukkasi Katajanokan terminaalista Tallinnan kautta (maissa käymättä, mutta taxfree-oikeuksista huolehtien) Kotkassa.
Mutta miksi Kotkaan? Se on äitivainajani synnyin ja kasvukaupunki, jossa isoisäni Aatami Raninen valmensi Sirkka-tyttärestään SM-tason uimarin – uittamalla tyttöä Langinkosken yläjuoksulla. ”Ui, tai joudut koskeen”, oli valmentajan teema. Hyvinhän siinä kävi, nuoresta tytöstä kasvoi mestari, joka Urheilumuseon tietojen mukaan oli vielä sotienkin jälkeen ”menestyksekkäimpiä rintauijattariamme”. Niinpä olisin tietysti halunnut edes käydä kastautumassa jossain keisarillisen kalastusmajan nurkilla, siis Langinkosken varrella.
Toinen syy minut ajoi Kotkaan äskettäin kuollut hyvä ystävättäreni, jonka haudalla ortodoksien hautausmaalla olisin tahtonut myös käydä. Syystä tai toisesta sikäläisen oppaani sukset olivat menneet ristiin omieni kanssa, joten matkakohteet jäivät kokematta. Eli teimme kuin teekkariekskursio aikanaan: Kiersimme kaikki Kotkan nähtävyydet – ja kaukaa. Torilla sentään oli meno päällä paahteesta huolimatta ja maskeja käytettiin ahkerasti. Eikä sähköpotkulautoja juuri ollut häiritsemässä!
Ihaninta matkassa oli pääsy hyttiin, joka oli huippuhyvin ilmastoitu ja sopivan viileä lukemiseen. Olin varannut entisenä turkulaisena matkalle mukaan Kari Häkämiehen Turku-aiheisen dekkarin Pormestari-painajainen (CrimeTime 2021, 316 s.) jossa pitkän linjan poliitikko ja virkamies avaa tuntemiansa vallan kiemuroita täysin realistisesti ja ajankohtaisesti. CrimeTime kirjojen heikkous on nopea toimitustapa – esimerkiksi Votkin saa etunimen Veikko. Mutta Turun nykyravintoloiden esikuvat Häkämies kyllä tuntee.
Häkämiehen ja runsaan buffetpäivällisen jälkeen tartuin Pertti Lassilan upouuteen romaaniin Venetsia (Teos 2021, 271 s.). Kirjoitettuaan kirjallisuuskritiikkejä Helsingin Sanomiin 40 vuotta,

Lassila on ryhtynyt itsekin kaunokirjoittamaan. Esikoisteos oli jo Finlandia-ehdokkaana eikä Venetsiakaan hullumpi kirja ole. Hyvä lukuromaani, jossa arki kohtaa unelmat ja voittaa ne. Levollista lukemista lomalaiselle.
Viking Gabriella oli ottanut risteilylle vain 320 matkustajaa, ja palvelu oli sen mukaista. Buffetpöytien salaatit tarjoiltiin bambunlehtikupeissa, jokainen salaattikastike ja jälkiruokamousse tarjoiltiin snapsilaseissa. Ruokailija ei missään vaiheessa koskenut ruokaan, vaan lämpimät ruuat (ja aamiaisen munakokkelit pekoneineen) tarjoili köyden takana palveleva kokki. Hygienia oli muutenkin hiottu viimeisen päälle, käsidesiä oli pitkin laivaa, maskipakosta muistutettiin ja hisseihin otettiin vain neljä henkeä kerrallaan. Buffetin edeskäypä kehaisikin, että ruokien annostelu oli vähentänyt hävikin minimiin!
Kotiin luettavaksi jäi vihdoin kirjastosta saatu Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa (WSOY 2021, 351 s.) Loistava romaani, joka vaatiikin syventymistä oman makuuhuoneen rauhassa. Kinnunen kertoo, miten viisi naista lähti alkukesästä 1945 norjalaiselta vankileiriltä jalan kotimatkalle halki poltetun Lapin. He palaavat kotiensa raunioille ja niitten tilalle rakennettuihin väliaikaisasumuksiin, bunkkereihin, vaikka tietävät, etteivät ole tervetulleita. Kinnunen on tehnyt kovan urakan selvittäessään Lapin naisten kohtaloita. Sen lisäksi hän opettaa kirjallisuutta ja tekee remontteja. Mistä moinen hybris ja tarmo? Ihailen.
Lapin hävityksestä on keskusteltu muutenkin paljon, ja niin varmasti pitääkin. Nuoriso ei tiedä, miten kävimme sotaa ensin sakemannien kavereina, sitten heidän vihollisinaan, ja Lappi roihusi. Olen vastannut twitter-keskustelussa Kinnuselle, että kuulun sukupolveen, jonka Suomen historian opetus yleensä päättyi korkeintaan Bobrikovin murhaan. Sisällissodasta, talvi- ja jatkosodista meille ei juuri puhuttu, vaikka Norssin historianopettajat olivat taatusti opettajina valioluokkaa. Kinnunen lähetti vastaukseksi punaisen sydämen.

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu