Kotoista teatteria Vantaalla, kansainvälistä Helsingissä

Ensin piti mennä Tikkurilaan Teatteri Vantaan Silkkisaliin. Siellä esitetään tämän syksyn ajan Silkkitehtaan naisia, historiallista kuvaelmaa siitä, miten Tikkurilan Silkkitehtaalla ennen elettiin – ja mitä sitten kävi. Esitys on hauska, liikuttava ja sydäntä täynnä, mutta myös tärkeä osa Vantaan kaupunkihistoriaa. Vantaa täyttää tänä vuonna 50 vuotta, ja sen lippulaivaksi Silkkitehtaan naiset nakutetusti sopivat.

Esitys pohjautuu todelliseen historiaan eli siihen, miten tärkeä osa Vantaan historiaa Tikkurilaan perustettu Silkkitehdas oli. Käsikirjoittaja Hanna Ryti kahlasi läpi arkistoja ja haastatteli heitä, joilla oli siteitä tehtaaseen. Dokumentista ei ole kysymys, vaan historiaan liitettyjen henkilöiden elämäntapahtumista.

Lavalla on kolme ammattinäyttelijää, Anne Nielsen (myös Teatteri Vantaan johtaja), Ritva Oksanen ja Teijo Eloranta, jotka muuntuvat jouhevasti roolista ja epookista toiseen – tästä tietysti kiitos myös puvustaja Terhi Ursinille. Muusikot ja laulujen säveltäjät Merja Ikkelä ja Tuija Rantalainen hoitavat oivallisesti myös tarvittavat sivuosat. Esityksen on ohjannut ja koreografian tehnyt Osku Heiskanen.

Esitys kuuluu Vantaan juhlavuoden ohjelmistoon. Toivon mukaan Vantaa käyttää esitystä, paitsi pr-tarkoituksiin, myös oppimateriaalina kännykkä- ja skuuttiajan koululaisille, joille varmaan tekisi hyvää kurkistaa lähistoriaan.

Teatteri Vantaan liikevaihto on 650.000 euroa vuodessa. Kaupunki avustaa 250.000 eurolla, valtio 190.00 eurolla ja loput kerätään sponsoreilta ja lipputuloista. Teatterinjohtaja Anne Nielsen arvioi, että valtion osuus ensi vuonna laskee 10 prosenttia. Mutta ainakin tämä syksy on pelastettu, sillä Silkkitehtaan naisille on hurjan kysynnän ansiosta luvassa jo kolme lisäesitystä. Nielsen raottaa tulevaa ohjelmistoa sen verran, että sekin liittyy tavalla tai toisella vantaalaisuuteen.

Teatteri Vantaa toimii Silkkisalissa ja tiloissa on muutakin teatterihistoriaa: penkit on saatu remontoidusta Kansallisteatterin Willensaunasta ja juuri käyttöön otettu esirippukin on Kansallisteatterista kotoisin. Hyvin toimi.

Kaupunginteatterikin supistaa

Sitten toiseen ääripäähän eli megabudjetin kaupunginteatteriin. Sen liikevaihto on 10 miljoonaa euroa ja vuosittainen budjetti 29 miljoonaa. Kulttuurileikkaukset koskevat sitäkin paljon, ja teatterinjohtaja Kari Arffman on jo julkisuudessa ehtinyt sanomaan, että jostakin näyttämöstä luovutaan. Veikkaan Pasilaa, mutta voi se olla Arenakin tai lämpiöteatterien toiminta. Arffman sanoo suoraan, että ”se voi olla Pasila, mutta miksei Lillan” eli Lilla Teatern Yrjönkadulla – jossa muuten kannattaa käydä katsomassa hienoa Björk-musiikkinäytelmää Dancer in the Dark.

Kaupunginteatterin pienelle näyttämölle on musikaalin vastapainoksi saatu norjalaisen Arne Lygren Ilon aika, joka on kerännyt täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa. Näytelmä kertoo nykyakaisista parisuhteista: puolisoista, leskeytymisestä, eroista, vanhemmuudesta, sisarellisuudesta ja kaikesta, jota elämässä tänään kohtaa. Aikana, jolloin kovat arvot jylläävät, lavalla puolustetaan ihmisyyttä. Tämäntyyppinen pienen näyttämön isolle estradille levittäytynyt julistus on saanut apua Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle –projektista.

Esityksen on ohjannut Ruotsissa opiskellut ja asuva teatteriohjaaja Tatu Hämäläinen. Esityksen musiikin on säveltänyt ja esittää livenä Islaja. Rooleissa nähdään Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbatoglu, juuri Ida Alberg-palkittu Ursula Salo ja Sauli Suonpää. Jännittävän lavastuksen ja valosuunniuttelun takana on multitaskaaja Chrisander Brun.