Kuka onkaan Katri Helena?
Täytyy tunnustaa, ettei Katri Helenan esittämä iskelmämusiikki ole oikein koskaan sitten letkajenkan aikojen päässyt Wanhaa rouvaa sytyttämään.
Mutta ajat muuttuvat. Luin Elina Hirvosen kirjoittaman pitkän elämäntarinan Katri Helena laulaja (Johnny Kniga 2023, 406 s, liitteineen 442 s.) Sain eteeni ihan uudenlaisen Katri Helenan, erilaisen kuin naistenlehdet ja lööpit ovat vuosikymmenien mittaan tarjonneet.
Yksi syy on, että Hirvonen tosiaan kirjoittaa hyvin. Onhan moni muukin ammattikirjailija tarttunut samaan: Tervo teki Loirista uutta lööppikamaa, samoin Hotakainen Räikkösestä. Monta kärpästä yhdellä iskulla: kirjailija ansaitsee, kustantaja ansaitsee ja julkkis saa arvoisensa kirjallisen kohtelun. Hirvosen Katri Helena ei ole pelkkä sinivalkoinen ääni, vaan nainen verta, lihaa ja tunteita.
Hirvonen aloittaa kunkin luvun kertaamalla ajanjaksoon liittyviä kotimaan ja suuren maailman tapahtumia. Esimerkiksi näin: ”Oli kevät 2006. Juice Leskinen oli kuollut ja Tarja Halonen valittu presidentiksi toiselle kaudelle. Lordi oli esittänyt Ateenassa järjestetyissä Euroviisuissa kappaleen Hard Rock Hallelujah, ja Suomi oli voittanut Euroviisut ensimmäistä kertaa.” Tästä ajankuvasta Katri Helena siirtyy euroviisukonkarina omiin muistoihinsa.
Hirvonen kuvaa kiinnostavasti Katri Helenan tien itärajan Uudesta-Värtsilästä tanssilavoille monien orkesterien solistiksi, musikaalin aiheeksi ja lopulta megakonserttien ylenpalttisten ylöspanojen tähdeksi, kunnes on tullut aika hengähtää.
Hirvonen kirjoittaa, mutta Katri Helena kertoo, unelmansa, surunsa, tavoitteensa, rakkautensa ja romanssinsa kääntöpuolineen. Kuvaliitteitä on kaksi. Kuvia olisi toivonut lisää. Yhtään kuvaa en esimerkiksi nähnyt kolmannesta aviopuolisosta, tietokirjailija-professori Panu Rajalasta
, jonka kanssa Katri Helena solmi vastentahtoisesti avioliiton – ja siitäkin toinen osapuoli Katri Helenan mukaan tuntui vain poimivan julkisuuden tuomat hedelmät.
Katri Helena tietää, että 60-vuotinen ura artistina lähenee loppuaan. Mutta se ei tarkoita elämän tai tekemisen loppumista vaan elämän seuraavan vaiheen odotusta uteliaana. Henkinen tie ja usko vapauttavat. Ympärillä on lapset ja lapsenlapset ja tietysti Tommi, manageri Tommi Liimatainen, jonka kanssa harmoninen suhde on jatkunut toistakymmentä vuotta.
Ei kuvia Panu Rajalasta? Niiden puuttuminen tuskin on vahinko. ”Onneksi” proffa saa julkisuutta muutenkin. Eipä silti, Rajala on varmasti iskukykyinen ja hurmaava mies, mutta liitto Katrin kanssa teki hänestä tarinan roiston. Panun on näköjään aina päästävä lausumaan viimeinen sana.
Muuten: Katri Helena on aidompi pohjoiskarjalainen kuin Seppo Räty, syntyperäinen stadin kundi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, mikä lienee kenenkin ”viimeinen sana”. Varmaankin sitten se ennen kuolemaa tai täydellistä dementiaa.
Rajalan kirja parin suhteesta ei tietenkään ole viimeisin sana – onhan tuossa jo K-H:n muistelmat lukuisine haastatteluineen.
Ja välissä kaikkea mitä lehdet suoltavat meidän uteliaiden luettavaksi.
Rajala itse on tuosta muistelusta toistaiseksi lausunut:
”Viikolla on näkynyt joitain selostuksia toisen puolisoni Katrin julkaistusta elämäkerrasta. En halua níitä lehtijuttujen perusteella kommentoida ennen kuin olen tutustunut itse kirjaan. Kun hän tuskin lähettää sitä minulle, ostan sen omalla rahallani Otavan kirjakaupasta. Kun itse lähetin hänelle pienen kirjani kymmenen vuotta sitten, hän kertoo polttaneensa sen avaamattomana betonirenkaassa. Toinen lähettämäni kirja Mika Waltarista palautui paketissa ehjänä ja avaamattomana. Tämän verran meillä on eroa suhteissamme toistemme hengentuotteisiin.”
(https://www.panurajala.fi/2023/04/15/perhepapin-muisto/)
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä avioero voi katkeroittaa. Jarl Hellemanin mainio muistelmateos ”Lukemisen alkeet ja muita kirjoituksia kustantajan elämästä” sisältää hienoja kirjailijamuotokuvia mm. Kurt Vonnegutista ja Eeva-Liisa Mannerista mutta ei sanaakaan Eeva Joenpellosta, joka oli Hellemanin vaimo.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan miten menimme Poriin Panun ja seurueen kanssa hänen näytelmänsä oliko ensi-iltaan, minulla oli päivän Ilta-Sanomat, jossa oli uutinen Katrin ja Panun kihlauksesta Pariisissa juuri äsken. Panu kehräsi kissamaisen pehmeästi kun näytin aviisia pikkubussissa. Osalle seurueesta se tuli yllätyksenä. Porissa nostimme maljat näytelmän ja kihlauksen kunniaksi Panulle. Katri ei ollut paikalla. Oli niin tavattoman kaunis kevätilta.
Myöhemmin illanistujaisia, leidi oli arvoituksellinen kovin, aina.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävin kohtalo musiikin saralla Katri-Helenalle oli vuoden 1965 euroviisukarsinta, jossa hän silloisen kansainvälisenkin trendin mukaisesti osallistui jenkkatyylisellä kappaleella ”Minne tuuli tytön kuljettaa”.
Häntä ei valittu edustamaan Suomea, vaan sen sijaan edustajaksi valittiin tylsääkin tylsempi Viktor Klimenkon ”Aurinko laskee länteen”. Ja sinnehän se laskikin, Klimenko jäi jumbosijalle.
Viisut voitti Luxemburgin ”Vahanukke”, joka niin genressään kuin sävelkulussaankin oli miltei klooni kappaleesta ”Minne tuuli tytön kuljettaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Olikohan vuoden 2016 kevättalvi, kun ihopotilasporukalla odottelimme Gran Canarian hotelliterassilla erikoislääkärin luennon alkua. Iltapäivä kului, määräaika tuli ja meni, mutta luennoitsijaa ei näkynyt. Lopulta Taras Viktorovitsh Klimenko saapui, ja selitteli monisanaisesti lähes tunnin mittaiseksi venyneen myöhästymisensä syitä.
Minulla olisi ollut punch line valmiina, mutta maltoin pysyä vaiti. Olihan näyttänyt siltä, että ”aurinko laskee länteen ennen kuin tohtori Klimenko saapuu” – heh heh hee.
Ilmoita asiaton viesti
She is part of Finnic culture
Ilmoita asiaton viesti
Katri Helenan hymy ja aurinkoisuus jäävät mieleen kuten Arja Korisevankin.
Positiivisuudessa on kaikille suomalaisille opittavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuunnelkaa Katri-Helenan tulkinta Eino Leino runosta ”Nocturne” tehdystä laulusta. Usein sen kuulee Vesa-Matti Loirin esitämänä, mutta minusta Katri-Helena esitti sen kauniimmin 2. aviomiehensä Timo Kalanojan pianosäestyksellä hänen vierellään seisten (katso youtube, video tehty vuonna 1980).
Olen seurannut Katri-Helenan uraa ja kuunnellut hänen laulujaan nuoruudestani alkaen. Pidin kyllä Laila Kinnusta vielä häntä parempana iskelmälaulajana, jonka ura sai kuitenkin valitettavan lopun.
Ilmoita asiaton viesti
Laila Kinnusen näin 70-luvun lopulla Kannelmäen Britannia-pubissa. Hän istui yksin eräässä pöydässä huutaen italiaksi elämän tuskaansa (”Io sono una donna vecchia…”) ja juopot kanta-asakkaat kävivät taputtelemassa häntä olalle rohkaisevasti. Ei ollut mieltä ylentävä spektaakkeli.
Ilmoita asiaton viesti