Kulkuset on katsomisen arvoinen pyhä sekasotku
Sattuipa tuuri, kun pääsin katsomaan ennakkoon ohjaaja Taru Mäkelän uutta joulupläjäystä. Kulkuset kulkuset komedia tulee valkokankaalle 28.10. ja saattelee ihan mukavasti jouluun.
Tämä feelgood-elokuva on oikeasti hauska. Lisäksi siinä riittää pohdittavaa, olitpa sitten sateenkaariväkeä vieroksuva poroporvari tai vihervassari mamu-symppis. Jokainen varmaan lähtee elokuvateatterista hyvällä mielellä.
Oskari (Christoffer Strandberg) ja Joona (Antti Tuomas Heikkinen) ovat olleet pari jo kolme vuotta. Nyt he ovat ostaneet yhteisen talon, johon kummankin sukulaiset, hyvinkin erilaiset ja omaperäiset tapaukset, kutsutaan jouluaatonviettoon. Yllätys vieraille on, paitsi talo, lisäksi se, että taloa asuttaa myös Silja (Sonja Salminen), Joonan nuoruudenaikainen tyttöystävä, joka on viimeisillään raskaana. Ja siitä se soppa sitten syntyy.
Tarina perustuu seitsemän vuotta sitten tehtyyn ruotsalaiseen esikuvaansa, Helena Bergströmin ohjaamaan elokuvaan En underbar jävla jul, toiselta nimeltään Holy Mess, pyhä sekasotku.
Ruotsalaisversio on jo ollut toista vuotta katsottavissa suoratoistona Netflixissä. Mutta Tarun versio on kyllä tymäkämpi. Käsikirjoituksen sovittaja Kris Gummerus elää tätä päivää ja hyvillä eväillä mennään. Eikä castingissakaan ole valittamista. Mukana ovat mm. Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander, Alex Anton ja Martti Suosalo, jolle tänä syksynä kuulemma kertyy neljä ensi-iltaa elokuvissa ja teatterissa. Lisäksi Suosalon-Nuojuan Kiviä taskussa täyttää jo 20 vuotta ja Suosalon muistelmakirjassa mainittu sirkusteltta on sekin jo rakenteilla. Niin että kyllä miehellä töitä riittää.

Ihan samaa voi sanoa Taru Mäkelästäkin. Kulkuset kuvattiin keväällä ja leikattiin kesällä, ja samaan syssyyn mae´stra assoluta ohjasi Kapsäkki-teatteriin arvostelijoiden ylistämän Sirpa Kähkösen musiikkinäytelmän Brechtiä jokanaiselle. Marraskuun alussa Hämeenlinnan kaupunginteatterissa ensi-iltaan tulee Taru Mäkelän ohjaama Friedrich Schillerin mestariteos Maria Stuart, jota markkinoidaan myös nimellä Kaksi kuningatarta. Samanniminen elokuvakin on tehty Maria Stuartin ja Elisabet I:n välienselvittelystä, eli ehkä melko rankka Schiller avautuu kaikelle kansalle maukkaammin toisella nimellä?
Olen pelkkä dropout-kirjoittaja, elokuvan ja teatterin rakastaja, mutta uskallan silti väittää Kulkuset nähtyäni, että nyt mennään omalla Mäkelä-mittarillani Varasto 1:n ja Mielettömän elokuun tasolle. Eikä se ole helppoa, kotimaista elokuvaahan tuntuu pukkaavan teattereihin pitkin syksyä.
Kommentit (0)