Kultalampi voi olla sukupolvikokemus

Ensimmäisen Kultalampeni näin valkokankaalla yli 40 vuotta sitten. Silloin se oli sukupolvikuvaus: elokuva kertoi vaikeasta tyttärestä, jolla oli vaikeat vanhemmat, eli tuttu juttu.

Seuraavan kerran Kultalampi tuli vastaan näytelmänä Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2000. Matti Raninin Norman oli itsekäs, kuolemanpelkoinen älykkö. Sama Arto af Hällströmin suomennos kiersi Suomessa menestyksellä kymmenet näyttämöt. Kun en itse ollut vielä vanha enkä enää nuori, Normanin voivottelu tuntui millenium-humussa ylenpalttiselta paatokselta.

Nyt olen kolmannessa iässä, ja Kultalampi avautuu taas uudella tavalla. Sen pääsee näkemään koko syksyn Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Vanhenevaa, riitelevää ja rakastavaa pariskuntaa esittävät loisteliaan satiirin mestari Heidi Herala, jolle iskuvoiman antaa Juhani Laitala.

Yhden kesän aikana Mainessa Kultalammen kesähuvilassa tunnelma on viipyilevä, mutta ei koskaan pitkäveteinen. Sitä tehostaa myös Kalle Chydeniuksen luoma äänimaailma. Hiljaista tapahtumista on paljon eli ei pöhinää, räminää eikä edes mikkejä piilossa. Lopulta 48 vuotta yhtä pitänyt aviopari Ethel ja Norman lähtevät kesän jälkeen pois uusiksi pestyinä. Tarpeellista väriä ja tapahtumia tuovat sivuhenkilöt eli eli tytär Chelsea (Emilia Sinisalo), tyttären rakastettu Bill (Sauli Suonpää), hänen poikansa Bill (Kuura Rossi/Vertti Uusitalo) ja posteljooni Charlie (Jussi Puhakka).

Tällä kertaa minun Kultalampeni keskiössä on vanheneminen itsessään. Se voisi käydä gerontologisesta tutkielmastakin komedia-aineksilla höystettynä. Mitä meille tapahtuu, mitä ajattelemme ja teemme, kun kuolema on yhä lähempänä? Norman pukee viimeisissä repliikeissään ajatuksen lihaksi: kuolema on lohdullinen.

——————–

Ja nyt triviaa jo kuudelle lukijalleni:

Näytelmän vanhenemisen ilmiöistä kirjoitti alun perin Off-Broadwaylle 28-vuotias Ernest Thompson, joka sai muutamaa vuotta myöhemmin, 1982, Oscarin elokuvan sovitetusta käsikirjoituksesta. Henry Fonda sai osastaan äksynä Normanina ainoan Oscarinsa. Jakotilaisuuteen mennessä Etheliä esittäneellä Katharine Hepburnilla Oscareita oli koossa jo kolme, tytärtä esittäneellä Oscar-ehdokkaalla Jane Fondalla vasta kaksi. Kun Hepburn sai Oskunsa, neljännen, ja Jane Fonda jäi ilman, kertovat pahat kielet, että Hepburn olisi kuiskannut Fondalle: ”Tähän sinä et ikinä pääse”.