Kun Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth
Minna Canthia (aik. Wilhelmina Johnson, 1844-1897) pidetään ensimmäisenä suomalaisena naiskirjailijana. Häntä on myös tutkittu ja hänestä on kirjoitettu paljon.
Lahden Kaupunginteatterissa esitetään nyt uusimman Canth-biofiktion luojan, Minna Rytisalon, yhdessä dramaturgi Heini Tolan kanssa kirjoittamaa näytelmää Rouva C.
Lavalla nähdään pelkistetty versio Rytisalon teoksesta. Nimiosassa on Mari Naumala, lehtori Canthina Teemu Palosaari. Ohjaaja on Aino Kivi. Ja mukana tietysti iso joukko muita Lahden kaupunginteatterin hyviä näyttelijöitä.
Vaikka herrasväki Canthin suhteesta tutkimusten valossa tiedetään vähän, on Rytisalo saanut kirjaansa lihaa ja verta. Sama näkyy näyttämöllä. Tarina alkaa Minnan lähdöstä opettajaseminaariin vanhempien vastustuksesta huolimatta. Se päättyy Ferdinandin poismenoon ja Minnan muuttoon kahdeksatta kertaa raskaana olevana leskenä piikansa (ponteva Laura Huhtamaa) ja lapsilaumansa kanssa takaisin Kuopioon, entiseen kotikaupunkiin.
Hienosti tehty näytelmä, jossa fantasiamainen puvustuskin (Laura Dammert) on paikallaan. No, Flora-ystävättären (Miila Virtanen/Nenna Tyni) minimittainen glitterimekko ällistyttää meitä ikääntyviä, samoin piian jätesäkit ja rikkaimurit, mutta ehkä niitten tarkoitus oli keventää ja viihdyttää katsojaa?
Esityksestä oli varmasti tarkoituksella jätetty pois todellinen syy, miksi Minna keskeytti seminaarinsa. Monen tutkijan mukaan se johtui rehtori Cygnaeuksen (mainio Mikko Jurkka) lähentelyistä – Unohan oli koko ikänsä kiinnostunut naisen fysiikasta. Cygnaeus-bagatelli sopisi kyllä hyvin tähän meetoo-aikaan.
Joka tapauksessa Canthien avioliitto oli edistyksellinen, Minna teki mitä päätti ja Ferdinand antoi hänelle tilaa. Ferdinandin innostamana Minna aloitti lehtikirjoittelun, ja loppu on historiaa.
Teatterista lähtiessä jäi sama tunne kuin pari vuotta sitten Rytisalon kirjan jälkeen: tätä täytyisi saada lisää. Mikä teki Minnasta M
inna Canthin, jolle on oma liputuspäiväkin?
Minna Canth on paitsi ensimmäinen suomalainen naiskirjailija, myös kutakuinkin ensimmäinen kirjailija (Juhani Ahon ohella), jonka teokset tuntuvat suurin piirtein nykykieliseltä.
Ero Kiveen on suuri, vaikka Seitsemästä veljeksestä Canthin pääteoksiin on vain puolisentoista vuosikymmentä. (Tällä en tarkoita, että Kivi olisi ollut ”väärällä” tiellä; hänen kielensä on nautittavaa mutta ei viitoittanut suomen kielen tulevaisuutta.)
Ilmoita asiaton viesti
Minna deserves to get her life made into a movie like also the fact finland was first in full suffrage for women in the world 1906-7 🇫🇮 Proud
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin ihailen tarmokasta Minna Canthia kirjailijana. Tein kirjailijayhdistyksen kesätapahtumassa esiintulon aikamatkailija MInna Canthina ja ainakin itse olin tyytyväinen esitykseeni. Menneisyyden esivanhemmat jäävät elämään keskuudessamme ja heidän elämänsä tarinat elävät myös.
En ole lukenut Minna Canthin koko tuotantoa, mutta siitä, mitä olen lukenut saa käsityksen, että hänen aikansa on mennyt muun maailman paimentamiseen enemmän kuin omasta elämästä huolehtimiseen. Kun me nykyhistorioitsijat ja nykyherstorioitsijat kerromme menneisyyden asioista, kannattaisi hieman fiilistellä kerrotun ajankohdan ihmisten tilanteista laajemmin kuin vain päähenkilöiden tilanteesta. Arvelen, että lasten ottaminen talouteen ja hoivaan, on ollut yleisempää Minna Canthin aikana kuin nykyään. Tuolloin Suomessa taisi olla vallalla elämäntapana niin sanottu korttelirakkaus-tyyppinen elämä monella. Lapsia syntyi ja oli hyvä, että joku alkoi niistä huolehtia. Suomalaisten elämäntapa näyttääkin menneisyydessä olleen enemmän dickensläistä elämäntapaa kuin kristillisen opin mukaista elämäntapaa. Jos ei tiedetä, niin kristillisessä elämäntapaopissa on kyse yksiavioisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Minna Canth näyttää tämän asian tunteneen.
Ilmoita asiaton viesti