Kuulin ja näin Naantalissa

Naantalissä on pöhinää. Musiiikijuhlat ovat vielä käynnissä ja pitihän sitä tietysti päästä kirkkoon kuulemaan baritoni Tommi Hakalan ja pianisti Kristian Attilan esittämä Franz Schubertin Winterreise. Talvinen teema sopi hyvin, sillä puolitäydessä kirkossa tuppasi palelemaan. Onneksi tuli toppatakki mukaan.

Kunnolla varustautuneisiin kuului myös Tiina Tunturi, Naantalin Musiikkijuhlien entinen toimitusjohtaja, joka on monena kesänä saanut myös ryhmän Turun Seniorinorsseja mukaan.

Tiina kertoi, samoin kuin Hakala itse konsertin jälkeen, että Hakalan Winterreise oli oikeastaan koronakauden tuote. Silloin Hakalalla, maailmalla kysytyllä baritonilla oli kerrankin aikaa paneutua harjoitteluun. Ajan mies oli jakanut upouuden sähkökitaransa kanssa, onhan hän aloittanut musiikkona riihimäkeläläisessä rockyhtyeessä.

Viimeiset 15 vuotta Hakala on asunut pysyvästi Wienissä perheineen, puoliso on itävaltalainen, eikä mies suostu avaamaan yksityiselämäänsä wikipediaa enempää.

Työt ovat maailmalla merkittävissä oopperataloissa. Kesä kuluu Savonlinnassa uusitun Aidan Amonasrona ja syksyllä mies hyppää Suomen Kansallisoopperaan tekemään Wagnerin Ringiä. Winterreise kuullaan Suomessa seuraavan kerran vasta myöhäissyksystä Tampereella. Naantalin esityksen voi kuulla ensi syksynä Ylen Areenasta. (Taidan kuunnella, vaikka 1980-luvulla kotona soikin päivät pääksytysten Dietrich Fischer-Dieskaun levytys, josta lauluun hurahtanut lasteni isä otti oppia. Onneksi tohtorismies löysi myöhemmin itselleen toisen ammatin.)

Naantalissa Hakalaa on kuultu ennenkin ja hän pitää kirkkoa äänellisesti ihanteellisena, juuri itselleen sopivana:

– Suorastaan loistava akustiikka. Täällä on mahdollista reagoida tekstiin äänen värillä, kertoi sankaribaritoni backstagella.

Yleisö aplodeerasi vimmatusti, mutta encorea ei saatu kuulla, koska se ei olisi Hakalan mielestä sopinut muuhun ohjelmaan. Taviksena Schubertin ja Hakalan fanina olisin kyllä kuullut Hakalan kajauttavan edes Forellin tai Maamme-laulun samana päivänä päättyneiden Kultaranta-keskustelujen kunniaksi.

– – –

Emmassa hurmaa Miska Kaukonen

Naantali on tietysti myös kevyemmän viihteen kaupunki, senhän on jo monena kesänä saanut todeta. Tänä vuonna Emma-teatterissa esitetään Marja Kankaan kaksi vuotta sitten ilmestyneestä romaanista muokattua tragikomediaa Miestä näkyvissä. Niinpä teatteriversiokin on tätä päivää. Dramaturgiasta ja ohjauksesta vastannut Satu Rasila on ollut nainen paikallaan. Tempoa on ja yksityiskohdat toimivat. Katsojalle tulee selväksi, että näytelmän Sirkku Pirinen (Linda Wiklund) on naiselämänsä itseironisessa taitekohdassa: nelikymppissynttärit lähestyvät, mies jättää ja haave lapsesta sen mukana. Ystävät (Pia Piltz ja Maarit Poussa) yrittävät auttaa monessa eri roolissa.

Toksinen feminismi nostaa päätään. Kysymys on avioliiton ja eron anatomiasta. Toimiva teksti on tätä päivää ilman niin nähtyjä metoo- tai lgbt-viittauksia – Tinderin naiskomediassa antaa anteeksi, kun näkee, miten terhakkaasti sitä käsitellään.

Näyttelijät uurastavat lavalla koska neljän näyttelijän varassa roolien vaihtoja (samoin kuin pukujen, kiitos, puvustaja Tuomas Lampinen ja naamioija Saara Tawast) on monta. Pelkistetty lavastus (Markus Tsokkinen) tehty varmasti pikavaihtojen ehdoilla.

Ammatti-ihmiset ovat asialla. Herkkupala on Maarit Poussan imitaatio Mikko Koukista. Silti yksi on taas ylitse muiden. Näytelmässä sankarityön tekee Miska

Kaukonen, jonka keekoilu kymmenissä rooleissa ansaitsee hatunnoston. Ilman Kaukosen panosta tarina olisi jäänyt kotikutoiseksi kuvaukseksi naisen kaipuusta ja kehityksestä, joka loppujen lopuksi päättyy aika valjuun ruususateeseen. Esitys on tietysti mikitetty, joten näyttelijöiden ylenpalttinen huutaminen tuntui liialliselta.

Mutta mitä enemmän esiintyjät huusivat, sitä enemmän vajaa katsomo nauroi niin että ehkä nykyajan näyttämöllä huuto onkin jo jonkinlainen brändi?

Ensimmäisen näytöksen toisteinen haahuilu loppui onneksi väliajan jälkeen, jossa päästiin polylogiaan ja performanssitaiteeseen – päähenkilö Sirkkuhan on näyttelijä,

jolle sovitettiin myös jonkinlaista luuserin viittaa ilmaisutaidon opettajana. Eläimet ja metsätkin tulivat mukaan narratiiviin, samoin ikuinen viisaus ”näyttelijästä sydämen urheilijana”. Eli kunnon kesäteatteripläjäys, jonka Kaukonen kruunasi. Sitä sopivaa miestä ei vain ollut oikein näkyvissä.