Kyllä Tuomainen Läckbergin päihittää

Tuomainen päihittää Läckbergin

Kirjamessuja odotellessa ajattelin pohjustaa niitä paneutumalla yöpöydällä odottaneisiin kirjoihin. Joukossa on muutama kaunokirjallinen teos ja elämäkerta, mutta niistä kerron myöhemmin.  Avataan nyt muutama dekkari.

Olen Antti Tuomaisen mustan huumorin vankkumaton ystävä – kukapa ei olisi.  Viime vuonna ilmestyneeseen jännitysromaaniin Palavat kivet (Otava 2023, 297 s.) pääsin syventymään vasta äskettäin. Nimi viittaa Viroon, mutta kyllä siinä ollaan kotoisasti suomalaisessa maaseutukunnassa, jossa Puhtikiuas-niminen yritys tekee uraauurtavaa työtä kiukaiden valmistajana. Rikkaita henkilöhahmoja Tuomainen on saanut mukaan, samoin murhamysteerit ja tietysti sen saunan, tosin vähän haaleilla löylyillä. Vaikka kyllä niitä löylyjä otetaan olan takaa, kirja ei ihan Tuomaisen huipputasolle minua vienyt.

Sinne vei sitten seuraava kirja, viime viikolla ilmestynyt Tappokeli (Otava 2024, 269 s.) Se on todellinen liukkaan kelin erikoiskoe eli sekoitus ystävyyttä, ihmisyyttä ja kuolemanvakavia onnettomuuksiakin, tappokelillä kun ajellaan. Vastaeronnut postimies Ilmari Nieminen on luvannut tyttärelleen joululahaksi pianon. Jouluun on uusi päivää ja vain rahaa puuttuu. Niinpä Ilmari ottaa epätoivoissaan kunnon palkkio luvassa kuljetettavaksi tutuntutun epäilyttävän painavan antiikkisohvan Helsingistä Kilpisjärvelle.

Mutta mystilisen sohvan kuljetusta seuraavat tietyt roistot ja huimia kommelluksia on luvassa. Matkalla pitää vielä poiketa Ilomantsissa tätiä tervehtimässä ja sitten Vaasassa nahkatakkia noutamassa. Eletään 1980-luvun alkua ei ollaan kaukana digimaailmasta ja puhelinautomaattirahatkin hupenevat. Ilmarin mukaan lähtee nuoruusaikojen ystävä Antero. Ystävyys testataan ja se on yksi kirjan herkullisia sivuelämyksiä. Tarina kulkee MM-rallin tahtiin, kunnes päästään absurdien ja jännittävien käänteiden kautta maaliin. Musta huumori ja aidot tunteet kohtaavat. Ei ihme, että The Times -lehti on nimennyt Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjoittajaksi.

———————-

Sitten tuli Camilla Läckbergin vuoro. Pronssiunelmat (Otava 2024, sum. Kristiina Vaara, 332 s.) on trilogian viimeinen osa. Aikaisemmissa osissa, Kultahäkissä (2019) ja Hopeasiivissä (2020) kerrottiin miljardööriksi kivunneen Faye Adelheimin elämästä ja seikkailusta. Pronssiunelmat päättää Fayen saagan. Nyt ovat vielä vaarassa läheiset ja koko elämäntyö, Revenge-yritys. Niinpä Faye janoaa lopullista kostoa häntä uhkaavalle isälle, joka touhuaa rikollisjärjestöjen kanssa.

Kirjan takalehdellä kerrotaan, että kysymyksessä on uskalias ja sähäkkä kostotrilleri petoksesta, hyvityksestä ja naisten välisestä solidaarisuudesta. Lukukokemuksen jälkeen tulee kysyneeksi, että mitä Läckbergille oikein on tapahtunut? Pronssiunelmat on satuilun soopaa, pehmopornoa ja liioitellun epäuskottavaa tarinaa. Nyt ollaan kaukana Fjällbacka-tarinoista ja Henrik Fexeuksen kanssa kirjoitetusta Mentalisti-trilogiasta. Sääli, että yli 35 miljoonaa kirjaa myynyt ja naisten asemaa edistävä kirjailija sortuu nyt viisikymppisenä konkarina tähän.