Lahden Sota ja rauha on ääntä ja vimmaa

Terveiset Lahdesta! Kun sinne huristelee Z-junalla, tuntuu, niin kuin olisi vielä ihan lähellä Helsinkiä. Samaan tapaan tässä nyttemmin yliopistokaupungissa on tietöitä ja remonttia keskustassa kuin Helsingissä. Kun saivat toriparkin kuntoon, laittoivat ihanan Eliel Saarisen piirtämän kaupungintalon täyspakettiin, toivottavasti eivät modernisoi liikaa. Keskustan kivijalkakaupoissa on hiljaista, mutta kauppakeskukset vetävät.

Ja teatterilla menee hyvin. Se olikin todellinen käyntini syy. Leo Tolstoin Sotaan ja rauhaan ei koskaan kyllästy. Mahtava kirja on taipunut elokuviin, televisioon ja teattereihin jo varmasti satoja kertoja. Milloin tekijänä ovat olleet venäläiset, milloin amerikkalaiset tai italialaiset. Viimeksi se nähtiin kuusiosaisena televisiosarjana muutama vuosi sitten. Britit olivat kuvanneet sen useissa linnoissa mm. Liettuassa.

Teattereille Sota ja rauha on varmasti haasteellinen, onhan itse teoksessa yli 500 eri henkilökuvaa. Kahdeksaan vuoteen mahtuu sotakenttiä ja palatsien juhlatanssiaisia. Se on myös valtava läpileikkaus Venäjän yhteiskunnasta 1800-luvun alkupuolelta. On todella sotaa ja rauhaa, niin kotona kuin keisarillisissa palatseissa.

Lahdessa on kyllä onnistuttu supistamaan hyvin. Pasi Lampela on ohjannut ja sovittanut maailmankirjallisuuden mestariteoksesta toimivan karnevaalin, josta silti ei puutu sisällöllistä syvyyttä, ei ääntä tai vimmaa. Päähenkilöt ja heidän mielenmaisemansa tulevat hyvin esiin ja vaikka varsinainen juoni olisi unohtunut, ei hätää. Näyttämöllä seurataan mammuttikirjan ja sarjafilmien käsikirjoitusta mallikkaasti. Olisin kyllä toivonut turhan vaatimattomaan käsiohjelmaan suppeaa lyhennelmää suurteoksesta – aikuinen katsojakunta toki muistaa Sotansa ja rauhansa jopa King Vidorin tai Fjodor Bondartshukin versioina, mutta veikkaan, ettei teosta juurikaan enää kouluhistoriassa tai äidinkielessä käsitellä.

Sitä paitsi, kun juoni on ennestään tuttu, voi keskittyä siihen, miten ensemble tällä kertaa sen toteuttaa. Nyt vedetään juttu läpi parissa tunnissa ja vauhdilla ja kovaäänisesti. Tapani Kalliomäki Andrei Bolkonskina kertasi sankarin levottomuutta, Mikkö Pörhölä Pierre Bezuhovina ehti esittää pahimmat pelleilynsä, mutta lopun seestymiseen asti mies ei oikein ulottunut. Koko muukin ensemble (Saana Hyvärinen, Aki Raiskio, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Eeva-Kirsti Komulainen, Janna Räsänen, Henri Tuominen, Tomi Enbuska ja Tuomas Korkia-aho) pysyi napakasti Lampelan otteessa. Äänisuunnittelu oli Tatu Virtamon käsialaa, ja täytyy tunnustaa, etten oikein päässyt perille, mitä musiikilla oli ajettu takaa. Lavastus ja puvut (Minna Välimäki) samoin kuin Kari Laukkasen valosuunnittelu tehostivat hienon teoksen luomaa mielikuvaa.
Kyllä vierailu Lahdessa kannatti, vaikka vain mestarinteoksen kertauskurssina.