Laventelimurhia lisää
Pari vuotta sitten ilmestyi Heidi Airaksisen dekkari Vierge Moderne (Arktinen Banaani 2021, 391 s. Laventelimurhat 1). Nimi, moderni neitsyt, oli lainattu runoilija Edith Söderganilta. Kirja vei lukijan Helsingin queer-seurapiireihin, sateenkaariväen piiriin sijoittuvasta dekkaristahan oli kysymys. Yksi poliiseistakin on gay.
Nyt Airaksinen on kirjoittanut Laventelimurhat-sarjalle jatkoa – tai oikeastaan mennyt aikaan ennen Helsingin tapahtumia. Maa jota ei ole (Siltala 2022/2023, 314 s.)
ilmestyi alkuvuonna. Kirjan nimi on taas lainattu Södergranilta ja istuu mainiosti kirjan tematiikkaan. Nyt matkustetaan Berliiniin. Kirjan päähenkilöllä Harrietilla on vaikeuksia seksuaalisen identiteettinsä suhteen ja hän lähtee ystävänsä Freddyn (miesten vaatteisiin pukeutuvan Frederikan) kanssa Berliiniin saadakseen apua siellä vaikuttavalta tohtori Hirschfeldiltä herran johtamassa Seksuaalitieteiden instituutissa.
Taustalla sykkii 1920-luvun lopun Berliini kinkyklubeineen ja paheellisine huveineen. Ne tuntee myös Freddyn uusi vuokraemäntä Viveca. Ilma on kuitenkin painostavaa, koska Weimarin tasavallan suvaitsevaisuus, ilo, avarakatseisuus ja tasa-arvoistuminen alkavat vetää viimeisiään, ja tilalle on tulossa kansallissosialismin yltiöpuhtaat aatteet. Niitä on myös kirjan dekkariosuudessa, jonka päätös on kyllä surkuteltava – tai sitten ei, riippuu lukijan omatunnosta ja mielenvireestä.
Heidi Airaksiinen on helsinkiläis-berliiniläinen kirjailija, steinerpedagogi ja sateenkaarevan elämänkertakirjoittamisen opettaja. Eli seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat hänelle sydämen asia.
On hienoa, että Airaksinen on kirjan loppuun liittänyt selvityksen taustalukemistoistaan samoin kuin oikeasti olemassa olleesta Hirschfeldin akateimiasta, jonka kansallissosialistin jo 1930-luvun alussa panivat tasaiseksi. Myös monet muut kirjassa esiintyvät sivuhenkilöt ovat olleet olemassa historiallisena henkilöinä, ja he muodostivat SA:n niin kutsutun ”homoringin”, jonka jäsenet murhattiin pitkien puukkojen yön seurauksena 1934. Vaikka cosy crime teema ei erotu mitenkään koukuttavana, lukemisesta on iloa, jos on kiinnostunut esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen historiasta ja Berliinistä ylipäätään 1920-luvulla. Airaksisen teksti on uskottavaa ja puoleensa vetävää.
Kysymys: Osaako blogisti kirjan luettuaan – tämä asia on minulle monista yhteyksistään huolimatta jäänyt epäselväksi – sanoa, mitä nämä ns. seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat?
Ilmoita asiaton viesti
Airaksinen kertoo seksuaalivähemmistöjen tilanteesta 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin oikeudet olivat erilaiset. Nykyään seksuaalivähemmistöt ovat nähdäkseni tasa-arvoiset.
Ilmoita asiaton viesti
Olen omissa kirjoitetuissa teksteissäni kirjoittanut, että poikkeavassa seksuaalisessa toiminnassa on kyse vääristyneestä vietistä. Ihminen on kahden sukupuolen biologinen nisäkäslaji. Sivistyksessä ja kristillisen opin maissa mies kosii naista ja muodostuu aviopari, perhe, kun nainen myönteisesti suhtautuu ja vastaa myönteisesti. Tästä lisää kirjoituksessa Perhesuhteet: http://www.tyhjapaperi.fi/sh5_tiedostot/tp5_perhesuhteet.htm
On viime vuosikymmenen ajan korostetusti julkisessa keskustelussa tuotu esille seksuaalivähemmistöt. Mitä oikeuksia he tarvitsevat? Viime vuosisadan alussa tosiaan on ollut kyse poikkeavasti käyttäytyvien ihmisten osalta, että heitä ei lainkaan ihmisinä ole hyväksytty. Heillä ei ole ollut normaalia ihmisarvoa. Nykyään on. Heillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä, mutta he eivät pysty (todennäköisesti, yksilöllisen ominaisuuden vuoksi) perustamaan perhettä. Nykyään elämä tarjoaa monia muita mahdollisuuksia, kuten työn, tieteen, taiteen, tuottanon yms. saralla, jossa voi elää kuten muutkin ihmiset. Tarkoittaako blogisti, että poikkeavasti käyttäytyvillä ihmisillä pitäisi olla suuremmat oikeudet (mihin?) kuin tavallisilla ihmisillä?
Ilmoita asiaton viesti
En tarkoita.
Ilmoita asiaton viesti