Lihansyönnin kirot teholla esiin

Paul McCartneyn kerrotaan sanoneen, että jos teurastamoissa olisi lasiseinät, jokainen olisi kasvissyöjä.

Vähän sanoja ajatuksia minulla oli jo vuosikymmeniä sitten. Jouduin nimittän nuorena taloustoimittajana Turussa tutustumaan Jalostajan tuotantolaitokseen. Meille näytettiin, miten lihapullataikina syntyi. Ruhon osia heitettiin linkoon, jossa halkaisijaltaan metrinen sekoitin jauhoi niistä lihapullataikinaa. Kun sellaisista määristä oli kysymys, raoista lihoista ja sisäelimistä levisi ympäristöön mielenkiintoinen urean tuoksu, jota työntekijät haistelivat päivästä toiseen.

Muistaakseni kirjoitin kyllä ihan nätisti lihapullista, vaikka itse en käynnin jälkeen pystynyt syömään lihaa puoleen vuoteen. Lapsilleni kyllä tein vielä nauravia nakkeja.

Samanlaisen elämyksen koin myöhemmin broileritalossa, jossa kullankeltaiset pyöreät, lähes jalattomat kerät oli ahdettu karsinaan odottelemaan teuraaksi pääsyä. Kuusiviikkoisia broilereita oli neliömetrin alueella kymmenittäin, koska kuluttajat ja kauppa tarvitsevat 80 miljoonaa kiloa broileria vuodessa. Ei tehnyt mieli kanaruokaakaan vähään aikaan.

Nämä muistot pulpahtivat mieleen, kun olin varannut viimeviikkoiselle Lahden-matkalle Pavel Tahkovuoren ja Benjamin Pitkäsen suuren suosion saavuttaneen tietokirjan Rakkaat eläimet, joita syömme (Into 2024, 303 s.)

Kirja oli juna- ja iltalukemisena. Hyvä, kun uni edes jossain vaiheessa tuli, sen verran tiukkaa tavaraa kirja pitää sisällään.

Teos esittää kiperiä kysymyksiä, joista ei ruokapöydässä parane puhua. Eläintilojen ja teurastamojen ongelmat paljastetaan. Tekijät ovat saaneet avukseen ja lähteikseen Suomen johtavia asiantuntijoita. Kriisit paljastuvat: ilmaston lämmetessä pellot kuivuvat, metsäpalot ja pandemiat lisääntyvät ja syötäväksi tarkoitetuilla eläimillä on yhä pahemmat elinolosuhteet. Eläinten syönnistä koituu mahtava hiilijalanjälki. Maailma suurin ruokahävikki syntyy, kun kasveja kierrätetään eläintn ravinnon kautta. Teoksen rakenne on erinomainen, Tahkovuori enimmäkseen kirjaa ja Pitkänen, ”vitun vegaaniksi” nimitetty kiihottaja kertoo. Lemmikkieläimet ja turkistalous jäävät, vähemmälle, mutta kyllä niitäkin sivalletaan.

Tahkovuori ja Pitkänen ovat saaneet tietonsa todellisilta asiantuntijoilta. Haastateltuja on viitisenkymmentä ja numeroituja viitteitä 338 kappaletta. Eli tietoa riittää. Koska entisenä perheenäitinä ja suurtalousalaa tunteneena päätoimittajanakin olen koko elämäni ollut kiinnostunut siitä, mitä suuhun panemme ja mitä hyvää tai pahaa siitä maailmalle koituu, ei kirja jättänyt kylmäksi.

Tahkovuori & Pitkänen ovat enimmäkseen hyväksyttyjä ympäri Suomea puhumaan kaikille tärkeistä asioista. Syödä täytyy, mutta sen voi tehdä toisinkin – lantaliejussa ahtaasti makaavan porsaan örvellys ei vain valitettavasti kuulu kotikeittiöihin. Onneksi muutosta on jo ilmassa, ainakin kouluruokailussa ja usein suurkeittiöissäkin.