Lorcaa ja nykytanssia flamencorytmeissä

Kaupunginteatterin Helsinki Dance Company on tuottanut yhdessä Compañia Kaari & Roni Martinin kanssa Pasilan näyttämölle teoksen Veren häät joka on kooste Lorcan runoelmasta ja nykytanssista. Teoksen on ohjanut Atro Kahiluoto yhdessä suomalaisten flamencotitaanien Roni ja Kaari Martinin kanssa. Sävellykset ovat Roni Martinin, koreografia Kaari Martinin yhdessä kahdeksan tanssijan kanssa. Flamencoa nähdään vähemmän, osuvaa nykytanssia sitäkin enemmän hienon nelihenkisen flamenco-orkesterin tahtiin.

Pohjalla on espanjalaisen runoilija-näytelmäkirjailija Federico Garcia Lorcan tragedianäytelmä vuodelta 1932. Tarina sijoittuu Espanjan Andalusiaan ja sen piti olla ensimmäinen osa näytelmätrilogiaa. Tuotanto loppui Espanjan sisällissotaan ja Lorcan teloitukseen 1936, vain 38-vuotiaana. Alun perin Lorca oli kiinnostuneempi musiikista ja teatterista kuin kirjoittamisesta. Kenties juuri siksi Veren häät näytelmänä sisältääkin ihan täysipainoisesti kaikkea: musiikkia, flamencoa, aatehistoriaa ja runoutta.

Espanjalainen ohjaaja Carlos Saura luotti elokuvassaan (1981) flamencon teatraalisuuteen ja draamaan. Muuta ei tarvittu kuin tanssisali ja taiturilliset tanssija-näyttelijät. Niin Helsingin kaupunginteatterinkin Pasilaankin toteutuneessa esityksessä. Tarinan kulku on melodraamaa. Samalla sen on tarkoitus olla koreografi Kaari Martinin sanoin ruumiinavaus eläimen inhimillisyydestä ja ihmisen eläimellisyydestä.

Älyllisiä pohjavirtoja hämmennetään niukan lavatuksen ja valaistuksen (Jukka Huitila) avulla. Lorcalle runous oli ase, jolla taisteltiin. Veren häät on omistettu niille taiteilijoille, jotka ”syöksyivät härän sarviin”. Maailmanpalo oli jo odotettavissa. Sanomaa vei eteenpäin myös Elina Kolehmaisen puvustus.

Kuuntelin esityksen jälkeen katsomossa olleita todellisia tanssin ja teatterin asiantuntijoita, joita ensi-iltaan oli tietysti tullut kymmenittäin. ”Jännittävinä häinä” ja hajanaisena he esitystä pitivät, vaikka jokainen yksittäinen soolonumero olikin harkittu. Myös Lorcan näytelmän henkeä, sielua ja voimaa kaivattiin. Musiikki toimi, ja itse kaipasin tekstitystä tamburiininsoittajan upeisiin lauluihin. Minulle sokeri pohjalla oli tanssija Justus Piemunnen pitkä soolo. Mikä voima, mikä taituruus – jo ihan tämän miehen kehollisuuden ja ilmaisuvoiman takia katsomoon kannattaa ahtautua. Esityksiä on tätä kirjoittaessani vielä 14 jäljellä, joista osa jo täyttymässä.