Määki Turus taas

Ovat nämä pääkaupungin ihmiset ihmetelleet, että mitä nämä ”määki Turus” -otsikot tarkoittavat.

No sehän on kulunut anekdootti turkulaisesta, joka yritti myydä Loimaan markkinoilla kuollutta karitsaa ja perusteli, että karitsa kyllä ”määki Turus”.

Kyllä Turussa on siis käytävä, montakin kertaa kesässä. Kun Turun kesää ei ihan yhdessä päivässä hotkaise, kyllä sen verran on näkemistä. Samppalinnan kesäteatterissa voi pahoittaa mielensä seuraamalla ”Mussikaalia” Mielensäpahoittajasta. Potpourri on melkoinen sekoitus Melensäpahoittajaa dementoituneen rouvansa vuoteen äärellä hoivakodissa, nuoren mielensäpahoittajan parin löytöä ja häitä, Ylermin kuolemaa ja Mielensäpahoittajan aikuisen pojan haahuilua ja elämän etsimistä vielä keski-ikäisenä. Kaikesta tästähän me Tuomas Kyrön tekstien ihailijat olemme kirjasarjasta lukeneet.

Mussikaali oli syntynyt,  kun palapelitapahtumien väliin oli sijoitettu ammattitaitoinen laulu- ja tanssiryhmä kelvollisen Lauri Schreckin tekemän musiikin ja nelimiehisen orkesterin voimin. Käsikirjoitus on Tuomas Kyrön, Heikki Sankarin ja Kimmo Virtasen nimissä.

Kävin katsomassa esityksen ennakkonäytöksen, enkä ole vielä saanut teatterilta luvattua käsiohjelmaa  joten paljoa lisätietoa ei ole. Mutta nuorta Mielensäpahoittajan rouvaa esittänyt Tampereella musiikkiteatteria opiskellut  Maria Rantalankila on lupaava nouseva musikaalitähti: laulaa hyvin, osaa näytellä, ja on sievä katsojan silmille. Toinen vahva nainen esityksessä on Mielensäpahoittajan miniä Janita Juvonen, jolla on juuri kirjoista tuttua miniän temperamenttia. Ja kun nykyaikaa eletään, on mukaan saatu myös transsukupuolinen kirkkoherra. Naurattiko?

Kaiken kruunaa Kari Väänänen, Mielensäpahoittaja ikämiehenä. Väänäsen jalkakin halvaantui, mutta ohjaaja Kimmo Virtanen oli ratkaissut sen istuttamalla Väänäsen invamopoon.

Repliikkejä Mielensäpahoittajan suuhun oli napattu sieltä täältä monista Tuomas Kyrön kirjoista. Enemmänkin olisi kuunnellut. Kyllä oli Väänänen väsynyttä poikaa parituntisen esityksen jälkeen, vaikkei kovin paljoa joutunut framilla olemaankaan. ”Tarpeeksi kuitenkin”, tuumi hikinen Väänänen esityksen jälkeen. Mahtaa tulla miehelle kesä, kun esityksiä on pari kuukautta, joskus kaksikin päivässä.

– – – –

Mutta tarjoaa Turku muutakin. Wäinö Aaltosen Museossa n esillä Antti Laitisen näyttely Taipuisa maisema. Metsää on moneksi ja Laitisen monipuolinen uurastus ihailtavaa. Laitinen työstää puuta ja muuta, milloin metallipäällysteellä, milloin saarella veden keskellä. Kyllä mietityttää.

WAMin jälkeen kannattaa vielä suunnistaa Ruissalon saareen kaupungin päässä sijaitsevalle telakalle. Sen kahvilassa on Kaj Stenvallin someilmiöksi nousseista maalauksista koottu näytely. Putin katsoo peiliin, josta heijastuu Hitler, Putin pitää kädessään kynttilää, joka onkin dynamiittipötkö, Pietari Suuren muotokuva, jolla yllätys,yllätys, on Putinin kasvot, Putin Heil Hitler-tervehdyksessä, Zelenskyi takanaan meri, jossa savuavan laivan jäännökset. Ukraina-aiheita on monta kymmentä. Lisäksi mukana on Stenvallin muita öljyväritöitä ankkoja unohtamatta.

– – – – – –

Ja kun Turussa oltiin, oli matkalukemisiksi ehdottomasti varattu Ann-Christin Antellin äskettäin ilmestynyt Puuvillatehtaan perijä (Gummerus 2022, 368 s.) Kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Puuvillatehtaan varjolle. Sarjalle on luvassa vielä jatkoa ja miksi ei, kyllähän historialliset viihderomaanit aina kiinnostavat tiettyä lukijatyyppiä. Suurta historiallista romaanisarjaa puuvillatehtaan tarinasta tuskin tulee, mutta Antell ansaitsee kaiken kunnian siitä, että hän, toiselta ammatiltaan kirjastonhoitaja, on perehtynyt ajankuvaan, etikettiin, tapakulttuuriin ja Turun sekä Barkerin historiaan todella perusteellisesti. Muistan omasta lapsuudestani jokirannasta Auran Panimon maltaantuoksun ja Barkerin mahtitethtaan, kunnes se 1972 siirtyi Virusmäentielle Pohjolaan. Onneksi jokirantaan saatiin sentään Barkerinpuisto.

Myös Naantalin kylpyläelämää Antell kuvaa ilmeisen  aidosti. On herroja ja narroja, jopa salasuudelmia. Suuri osa kirjan henkilöistä on todellisia Turun historiassa esiintyneitä miehiä ja naisia. Mutta kuka on puuvillatehtaan perijä? Se selviää kyllä viimeisellä sivulla. Kirjailijan lähdeluettelo on mittava.

Kirjan etukannen kuva on Museoviraston ja Shutterstockin manipulaatio (oikeudet Gummerus). Esilehdille painettu Turun kartta noin vuodelta 1900 on Kansallisarkistosta.