Mahtuvatko Hotakainen ja Jalonen Finlandia-ehdokkaiksi?

Kerroin jo viime viikolla kahdesta lukemastani laatukirjasta, eli Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajista ja Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjättärestä.

Nehän saattaisivat hyvinkin kivuta niiden kuuden kaunokirjallisen teoksen joukkoon, joista piispa Mari Leppänen valitsee 30.11. julkistettavan Finlandia-voittajan.

Jännä nähdä, haluaako piispa pysyä perinteisen kaunokirjallisuuden ruodussa, vai löytyykö joukosta yllättäjiä? Juha Hurmeen Niemi tai Viikilän molemmat voittajakirjat ovat olleet persoonallisia kirjallisia herkkuja. Ja kymppi vetoa, että yksi kilpailijoista tänä vuonna on Kari Hotakainen Opetuslapsellaan (Siltala 2022, 269 s.) . Toisen kympin sijoittaisin Olli Jalosen Stalker-vuosille (Otava 2022, 509 s.). Molemmat ovat melko järisyttäviä lukukokemuksia.

Mutta ennen kuin kaunokirjallisuuden ehdokkaat julkistetaan 10.11, on kolmijäseninen

lautakunta kahlannut läpi varmasti 50-100 ehdokasta, joista lopulliset kuusi nimetään (tai siis sääntöjen mukaan ehdokkaita nimetään 4-6, mutta yleensä ehdokkaita on ollut täydet kuusi kappaletta). Melkoinen urakka siis. Onneksi kustantajat ovat saaneet läh

ettää ehdotuksia jo viime vuoden palkintojenjaon jälkeisestä ajasta lähtien aina kuluvan vuoden syyskuun loppuun asti.

Miksi sitten Hotakainen on suosikkieni joukossa? No kun hän on vaan niin hyvä kirjoittaja ja esiintyjä. Osasi väistyä televisio-ohjelman naurattajastakin oikeaan aikaan, ehtimättä kulua, ja jätti näin lähtemättömän muiston nerokkuudestaan. Ja sen lisäksi Hotakainen on lanseerannut termin ”täpläys” jota oma lähipiirini ja naapurustoni käyttää päivittäin. Täplääminenhän on meillä sitä, että mennään lähi-Alepaan sopivasti ennen kello 21 illalla ja kerätään punaisilla lapuilla merkittyjä tuotteita ostoskärryyn. Sitten odotetaan, että kello lyö 21 ja mennään kassalle, jolloin 30 prosentin punaiset alennusliput tarkoittavat 60 prosentin alennusta. Kahdella kympillä saa näin kahdeksan euron ostokset. Täpläys on monelle kuuminta hottia, monelle välttämätöntä inflaation iskettyä ruokahyllyihinkin.

Mutta takaisin Hotakaisen Opetuslapseen. Se on `raivoisa romaani osattomuudesta, kostosta ja yhteyden etsimisestä`, kuten kirjan takakannessa todetaan. Mutta on se synkkä satiirikin hyvinvoivasta keskiluokasta, joka on tahtomattaan luonut maailman, joka sähköautoineen kulkee kohti tuhoa. Päähenkilö on Maria, sijoituslapsi, joka haluaa kostaa aikoinaan vääriä päätöksiä ja tekoja. Marian panttivangit ovatkin välillisesti syyllisiä moniin asioihin. Marian puheet Jumalalle kulkevat pitkin kirjaa synkeän huumorin ohella. Eikä Hotakaisen kieltä voi kuin nautiskella, sana sanalta.

Samalla lailla kuin Hotakaisen sanoissa, sielu lepää Olli Jalosenkin Stalkerissa. Stalkerin minäkertoja, nuori opiskelija, joutuu tahtomattaan nuuskimaan tietoja vanhoista koulutovereistaan. Kirjan aika-akseli ulottuu vuodesta 1974 vuosituhannen vaihteeseen. Viime vuosisadan viimeinen neljännes oli muutoksia täynnä. Stalker-vuodet kuvaavat, miten sen neljännesvuosisata vaikutti ihmiseen.

Hotakaiseen ja Jaloseen voi syventyä, vaikka syksyn viimeiset tärkeät kirjat ehkä odottavatkin vielä ilmestymistään. Kuka tietää?