Malkovich Turussa oli rikastava elämys

Sain sopraanotyttäreltäni joululahjaksi lipun Turun Musiikkijuhlille katsomaan John Malkovichin Infernaalista komediaa Konserttisaliin.

En kyllä kummemmin transsiin vaipunut, vaikka Malkovich suosikkeihini valkokankaalla kuuluukin. Olimme nimittäin huonetoverin kanssa käyneet kymmenisen vuotta sitten katsomassa samaa miestä, samassa Konserttisalissa, ja se esitys tuntui sekavalta. Malkovich käveli lavalla edes takaisin höpisten omiaan – vika oli tietysti omassa vajaassa kielen ymmärtämisessäni.

Mutta nyt oli kaikki toisin. Tekstitys toimi loistavasti ja komedia eteni kuin komedia. Helvetillinen komedia perustuu tositapahtumaan pohjautuvaan tarinaan itävaltalaisesta Jack Unterwegeristä, tuomitusta murhaajasta, runoilijasta, armahdetusta kirjailijasta ja pahamaineisesta naistenmiehestä eli avohoitotapauksesta, jonka epäiltiin tappaneen prostituoituja mm. Wienissä ja Prahassa sekä paenneen Yhdysvaltoihin. Lavalla kysymys oli sarjamurhaajan kirjan ensimmäisestä lukutilanteesta.

Olin myyty, kun Jack, siis Malkovich, jo lähes ensirepliikeissä kertoi, että itävaltalaisen on tosi helppo kielen puolesta siirtyä Kaliforniaan – ja Malkovich imitoi loistavasti entistä kuvernööriä Arnold Schwarzeneggeriä.

Esityksen puitteet olivat komeat. Petettyjä naisia esittivät huikeat sopraanot Chen Reiss ja Susanne Langbein. Heitä säesti korkeatasoinen parinkymmenen hengen Wiener Akademie.

Sarjamurhaajan tarinaan olivat konseptin kehittäneet Birgit Hutter, Martin Haselböck (myös orkesterin kapellimestari) ja tekstin tehnyt Michael Sturminger. Ohjaus oli Sturmingerin ja Malkovichin yhteinen.

Malkovichin monologien välillä sopraanot ja orkesteri esittivät täysipainoisesti barokkimusiikkia kuten Gluckia, Boccherinia, Vivaldia ja von Weberiä. Pääsivätpä repertuaariin myös Haydn, Mozart ja van Beethoven. Sopraanot joutuivat myös esiintymään Unterwegerin uhreina eli pelaamaan oikeasti teatteria, ”elävöittämään lukemista”, kuten Malkovich-Unterweger sanoi.

Musiikki nosti esityskokonaisuuden huimiin sfääreihin. Tämänkertainen konserttikaverini, 24-vuotias leffafriikki, vertasi esitystä Ted Bundy -filosofiaan ja hätkähdyttävään Lars von Trierin elokuvaan The House that Jack Built. Trier tuo esiin samantyyppisen kavalkadin väkivaltaa, misogyniaa, makaaberiutta ja ahdistusta kuin Unterweger. Esityksen jälkeen seuralaiseni totesi lakonisesti, että elämys oli rikastava.

Samaa mieltä olen itse. Tuotannon suola oli Malkovichin äänenkäyttö, kuin Turun Konserttisalin akustiikkaan tehty. Malkovichin äänessä oli magiaa ja mystiikkaa lujasti ja lempeästi. Välillä repliikit putosivat puhutun kielen tasolle: ”Totuus tulee Wikipediasta ja oman itsensä myyminen on rankkaa”. Ja kiertue jatkui Turusta Serbiaan.