Merenneito palasi kaupunginteatteriin
Helsingin kaupunginteatterin suurin ja kallein musikaali Pieni Merenneito on tehnyt paluun. Silmän ja korvan ruokaa on taas tarjolla. On lavastaja Peter Ahlqvistin luoma upea merielementti ja palatsiympäristö, mahtavia, lystikkäitä joukkokohtauksia, Toni Haarasen videoprojisointeja, hienot William Ilesin suunnittelemat valot ja elävää musiikkia kapellimestari Risto Kupiaisen johdolla.
Edellisen kerran tämä Merenneito nähtiin 2019, mutta pandemia typisti näytäntökauden. Nyt otetaan uusiksi, vain muutama solisti on vaihtunut. Spektaakkelin ohjasi silloin Mr. Musikaali Samuel Harjanne, ja niin tämänkin. Rooleissa on nyt mm. Yasmine Yamajako, Matti Manninen, Samuli Kakko, Sanna Saarijärvi, Mikko Vihma, Lauri Mikkola, Antti Timonen, Tuukka Leppänen sekä kymmeniä muita osaajia eli keuhkoja riittää. Illan kuningatar on Sanna Saarijärven sarkastinen Ursula.
Merenneito on useimmille katsojille tuttu jo H.C. Andersenin sadusta tai vuoden 1990 piirretystä elokuvasta, jonka Under the Sea –tunnuskappale sai Oscarin, suomeksi laulettuna Jää syvyyksiin. Ja komeasti kaikki musikaalin henkeen lauloivat – niin Yasmine-Ariel kuin Manninen-Erik. Oma suosikkini oli Saarijärven lisäksi keittiömestarina pelleillyt Tuomas Uusitalo.
Tuorein Merenneito-elokuva tuli Suomen teattereihin viime keväänä ja nyt täytyy peukuttaa kaupunginteatterin puolesta. Uhratako kaksilapsisen perheen elävään esitykseen 264 euroa, kun koko perhe näkee elokuvan noin viidelläkympillä? Sitä paitsi elokuva on tulossa Disneyn suoratoistopalveluun jo 6.9. eli ihan kohta. (Itsekin suunnittelen Entisten Tyttöjen Iltaa elokuvan merkeissä, kyllä

Merenneidon kanssa viihtyy, vaikka elokuva tai musikaali olisikin ennestään tuttu. Popparit ja irtokarkit täytyy muistaa!)
Kaupunginteatterilla ei kyllä ole huolta katsojista. Syksyn esityksiin on myyty jo 32.000 lippua eli vielä on kuluttajia, joitten ensimmäisiä murheita ei ole ruokakassin kallistuminen tai koronnousut. Onneksi näin.
Kriitikot ovat jo vuoden 2019 versiota ylistäneet maasta taivaisiin, vaikka tarina onkin suoraviivaisempi kuin Andersenin satu. Naiseksi muuttunut merenneito Ariel saa prinssinsä. Greta Gervigin Barbien jälkeen tämä antifeministinen pyristely tuntuu haihattelulta. Mietin itsekseni musikaalin loppumetreillä, että meneekö Ariel gynekologille, kuten Barbie?
Suoraviivainen, kaunisteltu Pienen Merenneidon versio ei tietenkään ole Harjanteen, kaupunginteatterin tai mahtavan ensemblen vika, asiallahan on Disney, jolle itsekin suoratoiston kautta roponi kannan. Disneyn Theatrical Group (osa The Walt Disney Companya) on maailman menestynein kaupallinen teatterituotantoyhtiö, jolla on vuosittain yli 20 miljoonaa katsojaa yli 50 maassa.
Kommentit (0)