Mikael ja hänen Birgittansa

Roope Lipasti on vaihtanut genreä. Hänen uusin kirjansa, Mikaelin kirja (Atena 2021, 320 s.) kertoo nimensä mukaisesti Mikael Agricolasta, mutta vähintäänkin yhtä paljon miehen toisesta, paljon nuoremmasta vaimosta Birgitasta.

– Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja turkulaisena tietysti erityisesti Turun historiasta. Olen myös aiemmin kirjoittanut esimerkiksi Suomen viikinkiajasta – lapsille tosin. Lisäksi Virtasen historia kertoo Suomen historian ja sen jatko-osa Euroopan historian, joten en minä ihan ensi kertaa pappia kyydissä ole. Agricolan tarina on tosi kiinnostava, eikä siitä ole kaunokirjallisuudessa aiemmin kirjoitettu, Lipasti muistuttaa.

Kun Agricola lähtee vaatimattoman saattueensa kanssa rauhaa solmimaan, Birgitta-vaimo jää emännöimään piispantaloa Turkuun. Agricolahan lähtee Ruotsin ensimmäisen perinnöllisen kuninkaan, julman itsevaltiaan Kustaa Vaasan (tai oikeastaan perintödynastiasta huolehtivat vasta pojat Eerik, Juhana ja Kaarle jne.) valtuuskunnassa hakemaan tsaari Iivanalta allekirjoitusta rauhansopimukseen.

Mikaelin kirja tarkoittaa kuvitteellista kirjaa, johon Agricola oli kerännyt kansan suusta loitsuja ja muita pakanallisia menoja. Minua jäi askarruttamaan, keräsikö Agricola tosiaan tuon tyyppistä kansanperinnettä. Tietoa ei ole, koska käsikirjoitukselle kävi hullusti – paljastettakoon nyt lukijalle sen verran faabelin sisältöä.

Lipasti kertoo, että loitsujen keräily tuli hänen omasta päästään, mutta ei se mahdotonta olisi ollut.

– Agricolaa kyllä kiinnostivat esimerkiksi yrtit ja niillä parantaminen. Sen lisäksi hän tosiaan teki luettelon suomalaisista vanhoista jumalista ja kertoi lyhyesti, mitä he tekivät, sanoo Lipasti.
Joka toisessa luvussa kerrotaan Agricolan viheliäisestä rauhantekomatkasta Viipurin ja Novgorodin kautta Moskovaan. Joka toisessa luvussa puolestaan paljastuu Birgitan elämä pienen Kristian-pojan äitinä turkulaisena vallasrouvana – mikä sekään ei kovin helppoa ollut. Paljon mutkia oli Birgitankin matkassa. Lipasti on saanut Birgittaansa inspiraatiota mm. Sini Ojalan ja Kirsi Vainio-Korhosen toimittamaa kirjaa Naisten kaupunki – turkulaisten naisten historiaa. Näin Birgitan elämää kuvataan varmalla kädellä. Apuna on myös ollut akateemikko Kaisa Häkkinen, jonka kaikkia huomioita Lipasti ei kylläkään toteuttanut, koska ”tosiasiat tunnetusti häiritsevät hyvää tarinaa”.

Tosiasioita Lipasti kyllä tuo hyvin esiin kuvatessaan Agricolan viimeisiä raadollisia elinviikkoja, sairastamista ja kuolemaa kylmässä reessä matkatessa. Illalla sängyssä luettuina Agricolan kärsimykset muuttuivat todeksi kuin Raamatun vesi viiniksi ja putkahtivat uniinikin. En kuvittele olevani mikään kirjallisuuskriitikko, mutta tätä kirjaa voi suositella kaikille aikuisille, muillekin kuin turkulaisille. Tähänastiset arvostelutkin ovat kuulemma olleet mainioita. Saa nähdä, millaisesta syksyn kirjakilpailu kääntyy, kun Jari Tervon kirja Mikael Agricolasta ehtii ilmestyä.

+3
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu