Moulin Rouge, ylenpalttinen jukebox-musikaali

Kun pääsin kokemaan Helsingin kaupunginteatterin historian suurinta ja kalleinta tuotantoa, musikaali Moulin Rougea, valmistauduin huolellisesti.

Kaivoin suoratoistokanavalta Baz Luhrmannin musikaalielokuvan Moulin Rouge vuodelta 2001, siis sen, jota Nicole Kidman ja Ewan McGregor tähdittävät (minusta kyllä supersaaliin korjaa roolistaan Bafta- ja Golden Globe -palkittu Jim Broadbent, pahis Zidler.) Elin hurmoksessa elokuvan verran. Laajakankaalle tarkoitettu musiikki- ja tanssielämys ei toimi telkkariruudulta, jossa joukkokohtaukset väkisinkin puuroutuvat.

Mutta paha virhe oli kaikkiaan pohjustaa kaupunginteatterin Moulin Rouge elokuvalla. Kyllä nyt teatterilavalla nähty musikaali pesi elokuvan mennen tullen. Varsinkin kun nämä näyttelijät ihan oikeasti lauloivat näyttämöllä, eivätkä studioissa oopperatähtien avustuksella.

Moulin Rougen on ohjannut Anders Albien, joka teki saman Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Oslossa. Helsingin versio on vielä edellisiä suurempi. Budjetti on ollut 750.000 euroa ja esitystä on ainakin käsiohjelman mukaan toteuttanut toista sataa työntekijää päätähdistä modisteihin, valoteknikoihin ja maskeeraajiin. Budjetista 450.000 euroa on freelancereitten henkilöstökuluja.

Niinpä lavalla oli välillä ruuhkaa. Mutta mikä siinä, kun koreografia oli tarkoin mietitty ja täsmällisesti toteutettu. Visuaalista herkkua toi sadunomainen puvustus (Astrid Lynge Ottosen) ja lavastus (takis). Vähemmälle jäi väkisinkin teatterin sanoma: ihmissuhteiden välinen vallankäyttö eli ”kauneus, totuus, vapaus ja rakkaus” esityksen sanoin.

Christiania esittävää Martti Mannista olisi kuullut ja katsonut enemmänkin, kun rinnalla riutuvana Satinena esiintyvä Jennie Storbacka jäi Mannisen varjoon. Risto Kaskilahti temppuili Zidlerinä, velkaisen Moulin Rougen omistajana juuri niin kuin Kaskilahti osaa. Joel Mäkinen tekee herttua Montrothinsa taidolla, jonka sekä teatteri- että musiikkikoulutuksen hankkinut monipuolinen näyttelijä osaa.

Laulut ovat elokuvaa uudempia, eli nykyviihdettä Madonnasta Lady Gagaan. Onneksi myös Elton Johnin YOUR SONG on muun klassikkoviihteen mukana. Kaupunginteatterin musikaali ei ole formaattiteatteria, vaan Broadwayn, West Endin, Etelä-Korean, Saksan, Japanin tai Australian versiot ovat kuulemma niukempia.

Kotiin tullessamme mietimme avecini eli bonuspoika Mika Tepsan kanssa, oliko ylenpalttisuus peräti uuvuttavaa. Olisiko tämäntyyppinen jukebox-musikaali toiminut pienemmillä rahkeilla? Onko tulevaisuudessa millään teatterilla enää rahkeita tällaiseen? Tosiasia kun on, että aika pian näyttämöiden kulttuuri siirtyy katsomoiden vastuulle.