Mukana Oslossa hieno some-romaani

Vielä vähän lisää eiliseen Oslon-tarinaani.

Sillä aikaa, kun tyttärenpoika tutki Oslon iltaelämää kahvihifistelijän silmin (kävi kyllä irlantilaisessa pubissakin), tuli maattuamakasin reporankana päivän melskeistä uupuneena hotellihuoneessa mukana hyvää luettavaa.

Patricia Lockwoodin esikoisromaania Kukaan ei puhu tästä (Tammi 2021, 226 s, suom. Einari Aaltonen) on pidetty nykyajan klassikkona ja viime vuoden kirjatapauksena.

Lockwood on kerännyt somekuuluisuutta ja kirjan ensimmäinen osa on kääntyneelle lukijalle twitterien tajunnanvirtaa. Sanon suoraan, että en oikein ymmärtänyt, missä mentiin – sukupolvien välinen kuilu on joka tapauksessa olemassa tekstin omaksumisessakin. Mutta oudon kiehtovat äläystenomaiset tekstinpätkät veivät jotenkin mennessään, eikä lukemista malttanut jättää kesken

Toinen osa olikin jo toista maata. Lockwood on kirjoittanut kirjan nykyajasta. Päähenkilö on vauva, joka ei koskaan vartu, hänen vanhempansa ja sukulaisensa somekielen terästämänä, tunteita ja mielenliikkeitä täynnä. Internetistä on tullut taidetta ja korvaaja todelliselle elämälle. Lockwoodin kerrotaan kirjoittaneen katkelmallisen romaaninsa Iphonella. Ja miksi ei? Mediapohja se on siinä kuin tuohi, papyrus tai kivitaulut. Katkelmat sitä paitsi helpottavat iltalukemista. Vaikka tässä kävi nyt niin, että piti vain lukea, lukea ja lukea, tekstissä oli imua ja kakkososan draama vaati tulla selitetyksi.