Mummi luki erilaisen lääkäriromaanin

Alle teini-ikäisenä must-lukemista olivat nämä ursulat, joissa kaunis sairaanhoitaja saa komean lääkärin. Pian luin jo aikuisille tarkoitettuja cronineja, joita salaa lainasin äidin yöpöydältä. Äidillä oli hyvät suhteet kirjastoihmisiin ja jostain syystä uutuudet osuivat juuri hänelle. (Cronin ei minusta silloinkaan ollut harlekiinilukemista, vaikuttivathan hänen kirjansa brittien terveydenhuollon kehitykseen.)
Sitten tuli telkkari ja lääkärisarjat: ensin tohtori Kildare ja Ben Casey, myöhemmin, jo aikuisiällä Teho-osasto ja George Clooney. Aikuisena yritin pysyä Greyn Anatomian matkassa, mutta sekin vesittyi, mitä House onneksi ei ehtinyt koskaan tehdä. Holby Cityyn tai Casualityyn en enää ehtinyt mukaan. Sykekin jäi muutamaan ensimmäiseen tuotantokauteen.

Mutta eikö lääkäriromaanien ja tv-sarjojen suosio kerro siitä, miten tavoittelemme ja ihailemme kuolemattomuutta. Skalpelli on entisajan ritarien miekka ja peitsi. Ja rahakin varmaan ratkaisee: köyhiä lääkäreitä on vähemmän kuin köyhiä ritareita.

Nyt sain käsiini tämän ajan lääkäriromaanin. Nina Lykken Kohonnut riski, (Gummerus 2021, 287 s, suom. Sanna Manninen) kertoo menopaussi-ikäisestä yleislääketieteen erikoislääkäristä, joka oikeastaan on satiirinen hahmo lääkärimaailmasta. Päähenkilön, Elinin puoliso Aksel on ortopedi, joka laistaa hyggeilystä ja kotitöistä, kun pitää juosta ja hiihtää maratoneja kaukomaillakin. Elinin asiakkaat ovat yleensä oikullisia, liikuttavia mukakipeitä mutta heistä on sarkasmi kaukana.

Elinin ja Akselin yhdistää vain koti ja pois lentäneet lapset. Kun Aksel hiihtää, Elin kittaa sohvalla laatikkoviiniään eikä kenelläkään ole oikeasti kivaa.
Eipä ihme, että kirjan herkullisimmaksi henkilöksi nousee Tore, Elinin vastaanoton nurkassa seisova luuranko, joka on Elinin ystävä ja terapeutti. Mutta vähänpä luvattua mustaa huumoria Torestakaan saadaan.

Elin pettää miestään 30 avioliittovuoden jälkeen ja tuntee liikuttavia tunnontuskia. Kun aviopuoliso saa tietää asiasta, on peli selvä. Elin yöpyy ensin vastaanotollaan ja myöhemmin äitinsä tyhjässä kodissa, johon kuitenkin hankitaan uusi sohva. Miten ja kenen kanssa, se jääköön lukijan ratkaistavaksi. Hyvin toimeentulevan keskiluokan kriisi on ohut. Kohonnut riski saattaa olla pettymys niille, jotka nautiskelivat Lykken edellisestä suomennetusta kirjasta Ei, ei ja vielä kerran ei.