Mummimaailma nukkuu Carraran marmorin alla

Tämän alla pitäisi nukkua hyvin.

Tämän joulun kuuminta hottia ovat olleet hulahulavanne ja painopeitto.

Vanne tuli hankittua jo alkusyksystä – jonottamalla. Nyt se nojaa näkyvällä paikalla kämpän seinään ja se on yhtä helppo ohittaa kuin vuosia sitten stepperi, tasapainolevy tai piikkimatto. Kuntopyörää ei koskaan tullut tilanpuutteen vuoksi hankittua.

1,5 kilon hulavanne maksoi maltaita, mutta minkäs teet. Jos olisi löytynyt vanhan hyvän ajan hulavanne, olisi sen tietysti voinut täyttää sen hiekalla ja sulkea reiän jeesusteipillä. Yhtä kauan siitäkin olisi jaksanut innostua.

Mutta tämä painopeitto. Se piti saada. Auttaa kuulemma nukahtamaan, rauhoittaa, lievittää ahdistusta, helpottaa levottomuutta ja lisää mielihyvähormonien tuotantoa aivoissa. Paha puoli on, että peitot ovat hintavia (tosin niitä varmaan keväällä saa jo puoleen hintaan) ja laaduissakin on eroja, jos mainoksiin on uskominen. Niinpä mummi askarteli ikioman painopeiton. Se syntyi huvilalta yli jääneestä tilkkutäkistä, johon ommeltiin koneella käytävät kivenpaloille.

Ja nyt tullaan pääasiaan. Kivenpalat eivät olleet mitä tahansa soraa, vaan ne oli kerätty aikoinaan, parikymmentä vuotta sitten, Finlandia-talon takapihalta. Kun talon seinät uusittiin, oli vanhoja, vettyneitä marmorinpalasia pitkin ketoa. Muutama tuli aina mukaan Töölönlahden-lenkillä, ja loppujen lopuksi niitä kertyi saavillinen. Niillähän voisi ilahduttaa ystäviä ja lahjoittaa paperipainoiksi tai pannunalustoiksi… Sitten Finlandia-talon remontoijakin keksi, ettei niitä noin vain ohikulkijoille anneta, vaan myi niitä kympillä kappale ja latoi ylimääräiset palaset metallihäkkeihin, joista ei uskalla sanoa, oliko se nykytaidetta vai jätesäilytystä.

Sitten syntyi idea, että kertyneistä marmorinpalasista saisi painopeiton. Jouluaatto kului askarrellessa. Paloja on kahdeksassa rivissä kahdeksan kussakin, ja peitto painaa seitsemän kiloa. Kun sen laittaa tavallisen täkin päälle, on tunnelma täydellinen. Nukun ahdistumatta, levollisesti ja rauhassa. Finlandia-talon Carraran-marmorin alla.

Samalla tunnen, miten Alvar Aallon bioenergia siirtyy: kun Aalto lähti parturiin, hän antoi toimistolle kolmen päivät työt. Kun koskaan ei tiedä, kauanko parturissa menee.

marjakrons

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu