Murhakerho avuksi dekkarintekijälle

Oletko sattumalta ihastunut Richard Osmanin Torstain murhakerho -sarjaan? Torstain murhakerho tarkoittaa neljää harmaata pantteria eli ystävystä, jotka asuvat rauhaisassa luksustason eläkeläiskylässä. He kokoontuvat torstaisin ratkomaan selvittämättä jääneitä rikoksia. Hykerryttävissä cosy crime -dekkareissa ystävykset, joilla on vanhoja siteitä poliisiin ja salaiseen palveluunkin, joutuvat tietyisti myös tuoreiden murhamysteerien äärelle.

Jos Osmanin genre houkuttaa, kannattaa seuraavaksi syventyä Tess Gerritsenin Vakoojarannikkoon (Otava 2024, suom. Ilkka Rekiaro, 382 s.). Siinä samoin salaisen palvelun palkkalistoilla huseeranneet eläkeläiset  viettävät eläkepäiviä Yhdysvaltojen koillisnurkassa Mainen hiljaisessa pikkukaupungissa ja kokoontuvat kirjakerhon tapaamisiin Martiniklubillaan – eli enemmän kuin kirjoja, harrastetaan martineja.

Rauha häiriintyy, kun kanojensa kasvatukseen keskittynyt Maggie huomaa tulleensa keksityksi onnelastaan. Mukavien naapurien kanssa vietetty rauhaisa hiljaiselo loppuu, kun Maggien pihatieltä löytyy ruumis. niinpä kollegat ryhtyvät keskenään ratkomaan vanhoja rötösvyyhtiä. Heitä kuljetetaan niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä ympäri maailman ja jännitystä riittää. Mukana on myös paikallinen vt. poliisipäällikkö Jo, jolla kaikesta nokkeluudestaan huolimatta on vaikeuksia pysyä Martiniklubin tempauksissa mukana. Henki tai useammankin tutkijan henki on hiuskarvan varassa.

Gerritsen on kymmenien, 40 kielellä yli 25 miljoonaa kirjaa myyneiden dekkareiden äiti. Mainiota, että nyt annetaan toimijan roolit harmaahapsille, joilla on paljon historiaa yksin ja yhdessä. Martiniklubille on luvassa jatkoa ja hyvä niin, Cliffhanger vilauttaa jo Maggien ja toisen vakoojakollegan ystävyyden syvenemistä ja virkaatekevä poliisipäällikkökin tuntuu jäävän joukon jatkoksi.

Mainittakoon vielä, että Martiniklubin brittiläinen rinnakkaiskerho, Osmanin Torstain murhaklubi, siirtyy Netflixille elokuvaksi. Ja pääosissa ovat mm. Helen Mirren, Ben Kingsley ja Pierce Brosnan. Kyllä näistä Mainen sankareistakin leffan saisi.

—————————–

Toinen yöpöydällä pyörinyt jännityskirja on Shari Lapenan Viimeinen pisara (Otava 2024, suom. Paula Takio,335 s.) Olisi saanut jäädä lukemattakin, sen verran siinä on roskaromaanin tuntua. Stephanien ja hänen tuoreen aviomiehensä Patrickin elämää järisyttävät koliikista kärsivät kaksoset ja univelkaa on kummallakin. Yhtäkkiä Erica, nainen Patrickin menneisyydestä, saapuu sotkemaan perhehelvettiä lisää. Mennään Patrickin edellisen avioliiton salaisuuksiin ja hämmennetään lisää, kun Erica osoittautuu todelliseksi hirviöksi. Loppujn lopuksi lukija tai kirjan päähenkilötkään eivät tiedä, mihin ja ketä uskoa. Loppuratkaisukin on haettu rimaa hipoen, syyllistä paljastamatta. Ehkä teokseen olisi saatu rotia marssittamalla joku murhakerho asialle?

Lapenan psykologiset trillerit ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Kirjailija sanoo tavoitteekseen, ettei lukija pysty laskemaan hänen kirjojaan käsistään. Minulle ei kyllä tehnyt tiukkaakaan, huokaisin helpotuksesta kun päästiin jonkinlaiseen loppuun. Mutta onneksi kaikkien ei tarvitse pitää kaikista kirjoista. Olisin ehkä pitänyt enemmän samannimisestä suomalaisesta kirjasta, jok

a kertoo alkoholismista ja läheisriippuvuudesta… Taidanpa seuraavaksi tilata sen kirjastosta.