Näin Turussa: Dracula päihitti torin avajaiset

                                                                            Turkuun oli viikonloppuna ihan pakko  mennä,                                                                              kahdestakin syystä.

Turun uusittu tori vihittiin käyttöön, tosin vielä puolikuntoisena. Oli nillä siellä tihkusateessa hienoa ohjelmaakin: ryssänkirkon eteen oli rakennettu lava kevyelle musiikille ja myöhemmin yöllä Yliopistonkadun ja Kauppiaskadun kulmatalon valaistusta tehosti romantiikan ajan mestarien sävelet.

Torin varrella, Ruotsalaisen Teatterin suloisessa rakennuksessa esitettiin uutuusmusikaalia Dracula. Ja täytyy sanoa, että Dracula päihitti torihulinat.

Esityksen ohjannut ja uudelleen käsikirjoittanut Susanna Airaksinen lupasi etukäteen panna koko talon tutisemaan…

Verevän visuaalisen elämyksen Airaksinen olikin saanut aikaiseksi. Ensin tuli epäilys, koska scifi ja kauhu ovat elokuvien, television ja pelien myötä arkipäiväistyneet niin, että aluksi on vaikea kuvitella kauhua teatterinäyttämölle. Mutta kyllä sekin luonnistuu, vieläpä varsin mainiosti. Bram Stokerin alkuperäisteos on taivutettu nykyajan katsojalle passeliksi. Eikä vähiten siksi, että mukana on hieno Kari Mäkirannan musiikki ja äänisuunnittelu. Neljä muusikkoa istuu verhojen katveessa näyttämön takaosassa. Musiikki kun on perinnehumppaa sovellettuna Lin-Manuel Mirandan musikaalisävelmiin.

Tapahtuminen leviää näyttämöltä penkkiriveille ja aitioihin. Suussa on veren maku.

Kauhua näyttämölle tuo vampyyrien tyttötrio Julia Korander, Stella Laine ja Sofia Törnqvist, joka vei potin kotiin myös upeina komedienneina. Ihan yhtä hyvä on muukin ensemble, joista varsinkin Jerry Wahlforssin karisma puree. Dracula itse, Riko Eklundh, tyytyi tepastelemaan ja pureskelemaan uhrejaan hauskasti kiristävissä takeissaan oman auransa loisteessa, olihan sankarilla ikää jo yli 500 vuotta.

Pitää vielä nostaa hattua sekä lavastaja Anders Karlsille että pukusuunnittelija Tuomas Lampiselle. Suhteellisen pienelle näyttämölle oli luotu Lontoota jaAnder Transsylvaniaa (jippii, kerrankin kahdella s-kirjaimella ja joka paikassa), kirjailijankammiota, hautausmaata, merenkäyntiä, hullujenhuonetta, hautausmaata ja nunnaluostaria. Olin hepnaadilla lyöty, kun näyttämön keskellä pönöttävä sarkofagikin muuttui esityksen tahtiin.

Tämän Draculan toivoisi vetävän katsomoon nuoria. Mutta kolmituntinen on kyllä rankka elämys kokeneellekin katsojalle. Olisiko näytelmää voitu ehkä lyhentää vaikka vartin verran? Ja nimenomaan alkupuolelta – toinen näytös oli niin huimaa menoa, ettei siitä soisi viedä suin surminkaan mitään pois.