Naisen muotokuva

Heidi Köngäs. Kuva Otava

Lukuvuorossa oli vasta nyt Heidi Köngäksen hieno romaani Siivet kantapäissä (Otava 2021, 363 s.)
Kirja ilmestyi jo viime syksynä ja siitä on esimerkiksi tässä Vapaavuorossa tehnyt hyvän analyysin ja juonitiivistelmän toimittaja-tietokirjailija Jorma Melleri, joten en paljon enempää kirjan sisältöön halua puuttua. Köngäksen kirjoihin olet toki perehtynyt, niistä suurimman vaikutuksen teki Hertta Kuusisesta kertova biofiktio Hertta.
Biofiktiota on myös Siivet kantapäissä, nyt sankarittarena Yleisradion dramaturgi-ohjaaja Marja Rankkala. Kantapäitten siivet tuo mieleen Merkuriuksen, kreikkalaisen mytologian kauppiaiden ja varkaiden jumalan. Ja sitähän teatterissa moni onkin: on taiteiltava rahoituksen ja taiteellisten saavutusten suhteen.
Aika moni meistä boomereista hiljentyi maanantai-iltaisin, kun vanhemmat tai isovanhemmat istuivat radion ääreen ja kuuntelivat hievahtamatta kuunnelman – jonka oli kääntänyt, dramatisoinut tai ohjannut juuri Marja Rankkala.

Niinpä kerron tässä, mitä mieltä minua viisaammat esittävän taiteen edustajat ovat kirjasta sanoneet. Saanpa samalla muistella, mitä muuan entinen tuttavani muistuttaa, miten ”olet vuosien mittaan kerännyt ympärillesi eräänlaisen kaartin julkkisystäviä, jotta voit päteä heidän loistossaan…. yllesi lankeaa kuitenkin säihkettä näistä todellisista osaajista”. No nyt lankeaa.

Ohjaaja Taru Mäkelä piti romaanin avainkohtina sota-aikaa ja Rankkalan rankkaa lottatyötä sekä taiteen löytymistä yliopisto-opintojen rinnalle. Tosi hyväksi kirjan tekee Mäkelän mielestä se, miten Rankkalasta ylipäätään kerrotaan:
– Lähiajan kulttuurihistoriassa on paljon nimettömiä, kasvottomia raatajanaisia, kuten Rankkala, joka oli sivistynyt ihminen ja todella tiesi, mitä teki – vaikka pääosan raatajanaisen ohi veivät juopottelevat panomiehet, tuumii Taru Mäkelä.

No, minusta Köngäksen kirjan Marja oli omalla tasollaan e-pillerin seksuaalisesti vapauttama nainen, jonka sisäistä elämää piristi aika moni toyboy, matkojen päässä tai matkaseurana. Elämän kolme suurta rakkautta osoittautuivat biseksuaaleiksi. Ehkä siihen oli syynä hänen hyvä makunsa, garderoobinsa ja hoikka, pitkä vartensa: yhtymäkohtia Thomas Mannin Tadzioon löytyy. Marjasta kehittyi kirjassa (kuten oikeassa elämässäkin) myös aikaansa edellä oleva kulinaristi ja esteetikko, jolle viisaasti nautittuina maistui alkoholi. Muutama naisasiaa sivuava sitaattikin kirjasta jäi mieleen. Emmi Jurkka evästi Marjaa sanomalla, että ”kun tulee töistä puhe, muista leikkiä miestä”. Ja elämänmittainen ystävä, kaunis ja tyylikäs Ritva Arvelo varoittaa viisaasti, kun Marja on aloittamassa kuluttavaa suhdetta romaanin Januksen, alter negona radioteatterin johtaja Olavi Paavolaisen kanssa :”Älä särje itteäsi”.
Teatterineuvos Ritva Oksanen työskenteli Rankkalan kanssa Radioteatterissa 1966-72. Sitä ennen Rankkala oli tullut tutuksi jo Teatterikoulun valoisana opettajana, joka otti Ritvan suojelukseensa ja kutsui häntä ”pikkulikaksi”.Hän opetti mikrofonitekniikkaa jo Teatterikoulussa. Älä puhu sordiino päällä, huutaa voit. Tekniikka hoitaa loput, oli Rankkalan neuvo. Rankkalalla oli ohjaajana tiukka linja: jos kuuntelijaa ei saa ensimmäisen kahden minuutin aikana kiinni, hän sulkee radion.
– Kun valmistuin, Rankkala neuvoi minua työpaikan haussa. Älä jää Helsinkiin, mene muualle, valitaan sulle hyvä teatteri. Ja niin monista mahdollisuuksista valitsi Raoul af Hällströmin johtaman Kotkan Kaupunginteatterin, jossa oli myös arvostettu ohjaaja Väinö Lahti, Ritva muistelee.
Myöhemmin Ritvan ja Marja Rankkalan tiet kohtasivat 1971, kun Ritva esitti Esa Helasvuon säveltämän, Rankkalan sanoittaman klassikkoiskelmän Tuli mies ja aloitti ikimuistoisen Syksyn Sävel -esityksen lavalla maaten.

+2
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu