Naiset kirjoittavat naisista, sydämellä ja jännityksellä

Kesäkirjastooni kuului tänä vuonna harvinaisen paljon kirjoja, jotka kertovat upeista naisista. Ja ne olivat myös upeiden naisten kirjoittamia.

Komein kirja ehkä oli Hanna-Riitta Schreckin Säkenöivät ja oikukkaat, Suomen kultakauden naisia (Like/Otava 2021, 240 s.)

Se kertoo varsin poikkeuksellisista naisista, joista muutama eli miehensä varjossa, muutama taas loi itsellistä elämää yksin tai naisseurassa aikana, jolloin naimaton nainen oli lähes skandaali.

Suomalaissyntyinen näyttelijä Siri von Essen eli puolisonsa, kirjailija August Strindbergin varjossa, kunnes puolisoilla oli järkeä irrottautua tuhoavasta suhteestaan. Ellan de la Chapelle kesti aikansa Albert Edelfeltiä, mutta Jean ja Aino Sibeliuksen avioliitto kesti tyynet ja myrskyt kautta vuosikymmenten.

Sigrid af Forselles ja Alma valitsivat riippumattomuuden. Ellen Thesleffin lahjakas keraamikkosisar Thyra toimi pitkään sisarensa oikeana kätenä, mutta solmi hänkin myöhemmällä iällä kaksi avioliittoa.

Tuomo Parikan graafinen suunnittelu on ihastuttava.

Kaikki nuo naiset elivät vuosisadan vaihteen kiihkeää ja ristiriitojen täyttämää aikaa omaa tietään kulkien ateljeissa ja teatterissa, salongeissa ja puutarhoissa. Lempipaikka oli Pariisi, mutta myös Firenze, johon Thesleffin sisarukset ihastuivat. Kaikki he näyttivät tietä muille dekadenssin aikakauden kosmopoliiteille naisille, kun miehet kirjoittivat kansallista historiaamme.

Schreck kirjoittaa naisistaan hellästi ja lujasti. Jokaiselle hän on myös kirjoittanut henkilökohtaisen kirjeen. Teoksen viiteluettelo on pitkä, samoin loppuun liitetty henkilöhakemisto.

Voi, miten historiassa vähiten tunnettujen naisten elämästä Schreck onkaan osannut kirjoittaa niin, ettei kirjaa raatsisi millään lopettaa! Myös Tuomo Parikan suunnittelema lennokas ulkoasu houkuttelee tarttumaan kirjaan.

———————-

Anne Holt on norjalaisen dekkaristi, joka on käynnistänyt nyt toiseen osaan saadun Selma Falck sarjan. Holt tietää, mistä puhuu. Hän on työskennellyt toimittajana, poliisissa ja lyhyen aikaa Norjan oikeusministerinäkin. Selma Falck on persoonallisuus, johon on helppo uskoa, vaikka tapahtumat välillä tuntuvat turhankin raaoilta – ja joista Selma tietysti selviää nokkelasti. Teoksessa puidaan myös nettivihaa, ääriajattelua ja sosiaalisen median valtaa eli se on mitä ajankohtaisinta luettavaa. Molemmat kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, vaikka suosittelen kyllä aikajärjestystä: ensin Kuolematon kunnia, sitten Jäinen painajainen (Gummerus 2021, 525 s.) Outi Mennan suomennokset ovat sujuvia ja tyylikkäitä.

————————-

Carin Gerhardsen on ruotsalainen matemaatikko, joka julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo 1992. Hammarby-sarjaakin hän on tehnyt kahdeksan osaa, joista kaksi uusinta on käännetty suomeksi.

Tuhkimotytöt (Minerva Crime 2021, 348 s, käännös Maija Ylönen) ilmestyi sopivasti kesän alla ja vetää kyllä lukijan hiljaiseksi. Vikinglinjan aluksella Tukholman ja Helsingin välillä on murhattu teinityttö ja jossakin päin Tukholmaa on kolmivuotiaan tytön äiti tapettu lastenvaunuja työntäessään. Gerhardsen kuvaa mielenkiintoisesti, miten kolmivuotias lapsi selviää päiväkaudet yksin kotona, kunnes hänet löydetään. Hammarbyn rikoskomisario luonnollisesti saa loppujen lopuksi rikokset selvitettyä ennen kuin tyttöuhreja tulee lisää. Näkökulma on hyvin ajankohtainen ja tapahtumien kulku uskottava. Juonen kuvittelisi puuroutuvat, mutta niin ei lopultakaan käy. Toivottavasti saamme lisää Hammarby-dekkareita suomeksi.

————————————-

Kuva Ville Juurikkala

Leena Lehtolaisen uusimman Henkivartija-sarjan tapahtumapaikka on kuvitteellinen Ilvesvaara jossakin kaukana Lapissa. Lehtolaisen sankaritar, 180-senttinen turvahenkilö Hilja Ilveskero on palkattu salaperäiseen, superylelliseen lomakeskukseen joka on samalla teemapuisto lumisine harrastuksineen. Ja kun Hiljalla on petoeläimen vaistot, monimutkainen juoni selviää lopulta ja Hilja saa uuden sulan hattuunsa. Mutta sitä ennen itäisessä Lapissa, porealtaiden ja jäisten avantojen äärellä ehtii tapahtua paljon. Ilvesten osuus tuntuu joskus tuskallisesti liioitellulta – on ilves eestä, ilves takaa, ilves istuu ja ilves makaa.

Silti Ilvesvaara (Tammi 2021, 383 s.) on vieläkin parempi kuin tähänastiset muut Hiljan seikkailut. On vauhtia ja vaarallisia tilanteita, seksinnälkäinen sinkku saa, mitä haluaa – mutta millä hinnalla?

+1
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu