Näytelmä joka ei mene pieleen

Pieleen menevä näytelmä tapahtuu monessa tasossa. Kuva Tapio Vanhatalo / Helsingin kaupunginteatteri

Harrastajateatteriseurue Pääkaupunkiseudun Polytekninen Draamaseura on harjoitellut pitkään brittiläistä murhamysteeriä Murha Havershamin kartanossa. Ensi-illan kynnyksellä kaiken pitäisi olla valmista. Mutta kun ei ole, ja niin käynnistyy farssi, jonka takana on kirjoitustrio Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields. Näytelmä joka menee pieleen todellakin menee pieleen. Se naurattaa niin, että palkintoja on tullut ympäri maailman.

Aluksi näyttelijäopiskelijat tekivät farssin pieneen lontoolaiseen pubiin Monty Pythonin hengessä, siirtyivät sitten teattereihin ja valloittivat nopeasti koko Euroopan. Suomessakin sen on jo ehtinyt muutamassa vuodessa esittää kymmenkunta teatteria. Koko maailmassa farssin on nähnyt kaksi miljoonaa katsojaa.

Helsingin Kaupunginteatterin version on ohjannut Pentti Kotkaniemi. Nokkela lavastus on Peter Ahlqvistin, tuttu tämän farssin lavastajana muualtakin Suomesta. Ihailtavaa, miten Ahlqvist on saanut pienelle Arenan näyttämölle sovitettua elementit, jotka usein toimivat suuremmilla lavoilla. Mikko Koivusalon suomennos on lisukkeineen naseva, vaikka Hemohesburger vähän ärsyttikin, kun Twitterissä on juuri keskusteltu siitä, miten Hesburger ei suostu lähtemään Venäjältä. Liekö trollausta?

Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä pelleilevät Alex Anton, Joel Hirvonen, Risto Kaskilahti, Santeri Kinnunen, Matti Rasila, Eppu Salminen, Eija Vilpas ja Linda Wiklund, kaikilla sana ja kroppa hallussa.

Huonosti näyttelemisen taito on laji sinänsä. Täytyy olla hyvä näyttelijä pystyäkseen teeskentelemään surkeaa amatööriä kuten Eija Vilppaan näyttämömestari, joka hurmaa Loimaan Tikkakerhon nuotilla ja taistelee verisesti draamaseuran naispääosan esittäjän kanssa. (Sama väärin osaaminenhan toistuu laulamisessa: pieleen laulavaa Florence Foster Jenkinsiä voi esittää vain näyttelijä, joka oikeasti osaa laulaa, kuten Riitta Havukainen tai Meryl Streep).

Kotkaniemen ryhmä saa harrastajanäyttelijöiden kujanjuoksuun melkoista ravia eikä vauhtia pysäytä mikään. Teatteriryhmän tunarointia on ympäri Suomen ulvottu nauraen. Myös teatteritekniikka on loisteliasta: seinät kaatuilevat siinä kuin näyttelijät ja hupaisia kommelluksia riittää katsojan hohoteltavaksi. Kaksi miljoonaa katsojaa tuskin ovat väärässä.

+2
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu