Nyt puhuu Maan Äiti
Nyt pitäisi sitten saada tietää, kuka ja mitä Jenni Haukio oikein on. Viime viikolla kun saatiin kauppoihin Jenni Haukion muisteluteos vuosista isänmaan palveluksessa.
Sinun tähtesi täällä Vuodet tasavallan presidentin puolisona (WSOY 2023, 302 s.) on teos, jossa Haukio piiruntarkkaan kuvaa toimintaansa valtakunnan ensimmäisenä naisena, ”Maan Äitinä”, kuten ennen presidentin puolisoa kutsuttiin. Haukio kertoo siitä näkyvästä ja näkemättömästä työstä, jota hän on ilman palkkaa tehnyt viimeisten 11 vuoden ajan. Teos on lähinnä selostus presidentin puolison toimenkuvasta.
Kirjaa on ruodittu sivutolkulla sanoma- ja iltapäivälehdissä, ja perässä tulee vielä aikakauslehdistö. Joten lienee turhaa on taviskirjoittajan lisätä julkisuudessa kerrottuun juuri mitään. Kirjan nimi on hienosti lainattu Mirkka Rekolan runosta, vaikka siitäkään ei selviä, onko kirjoittaja täällä minun tähteni eli takiani, vai onko hän kenties jonkinlainen minun tähteni ikään kuin taivaalla?
Turha kuvitella, että Haukio juuri omia ajatuksiaan paljastaa, kunhan kertoo presidentin puolison työn puitteista vaatehankintoineen ja koruineen (suomalaista muotoilua tietysti), valtiovierailuineen ja niissä lähinnä muitten puolisoiden kanssa käydyistä keskusteluista lahjoineen. Myös omat intressit luonnon ja eläinten suojelijana sekä suomalaisen taiteen ja kulttuurin, lähinnä kirjallisuuden puolestapuhujana esitellään puhumattakaan hänen sympatioistaan sotaveteraaneja ja lottia kohtaan. Odotin jonkinnäköistä autobiografiaa, jopa tulevaisuudensuunnitelmia, mutta Haukio vaikenee. Kaunis, tyylikäs ja älykäs persoona ei avaudu. Tämä nainen tuskin elokuviin ehtii puhumattakaan, että turvautuisi dekkareihin tai suoratoistokanaviin.
Haukio kertoo, miten nuorison lukuharrastus on vähentynyt, mutta varoo antamasta reseptiä harrastuksen kasvattamiseksi. Yhden oman ajatuksen kirjasta sentään löysin: ”Asioista nauttimiseen ei aina tarvita koulutusta tai oppiarvoa”. Juuri näin. Haukio itse panee paremmaksi: muutamassa vuodessa hän ehti hoitaa Turun Kirjamessuja, tulla pitkän tien kautta raskaaksi ja synnyttää, tehdä väitöskirjan ja edustaa ympäri maailman – ja kirjoittaa tämän muistelukirjan, jonka ensimmäinen painos myytiin loppuun muutamassa päivässä. Kolmesataasivuinen kirja on paksu, painettu tuhdille paperille ja nelivärikuvia on paljon.
Asiallisilla linjoilla kirja etenee: ilmiöitä kuvataan, mutta Haukio ei vahingossakaan kerro, mitä mieltä itse asioista on. Mediaa näpäytetään kyllä, kun presidenttipari ei päässyt Naistenklinikaltakaan kotiin ilman paparazzeja.
Kirja on siis huolellisesti ja arvokkaasti kirjoitettu. Siksi on syytä lopettaa tämä esittely arvostamani stand up koomikon ja toimittajan Jukka Lindströmin möläyksiin. ”Haukio innostui egyptologiasta jo 15vuotiaana .ja hankki oman muumion 31-vuotiaana (Haukiolla ja Niinistöllä on ikäeroa 29 vuotta eli enemmän kuin Trumpeilla tai Macroneilla).” Lindström muistutti kevään viiimeisessä Viikon uutiset -ohjelmassaan, että ”media on painottanut Haukion keskittyneen kulttuurisen yhteisymmärryksen ja universaalin humanismin arvojen edistämiseen. Kirja on kuva ihmisestä, jonka rakkaus kaikkia eläviä kohtaan on suuri.” Lindström epäili, että ”kysymyksessä oli harras palvonta ja huonosti peitelty yritys saada kutsu Linnan juhliin.”
En yhtään epäile Lindströmiä. Kyllä hänetkin Linnaan joskus pitäisi kutsua.
Kiitokset referaatista. Minun omaan vaikuteympäristööni kirjan olemassa olo tuli tätä kautta. Suomalainen presidentti-instituutio on hieno. Se on palvellut suomalaisia jo noin 100 vuotta, joten ehdotan siihen parannusta. On oikein tässä ihmislajissa, että presidenttipari on mies ja vaimonsa parina. Se on sivistysmaiden johtohenkilöiden kohtaamisessa normaalia, joten kohtaamisissa voidaan keskustella kulttuuriarvoista sen sijaan, että keskityttäisiin kunkin parin mahdollisiin outoihin tapoihin.
Jo tuon kirjan perusteella presidentin puolisolle kuuluu myöntää edustuspalkkio, jos sellaista ei ole. Mainittiin, että on toiminut ilman palkkaa.
Luen varmaan itsekin kirjan, kun se osuu kohdalle. Olen lukenut kirjan Tellervo Koivistosta ja myös takautuvan kertomuksen Sylvi Kekkosesta kirjailija Johanna Venhon kertomana.
Yksi tulkinta kirjan nimeen voisi olla myös Sinun Tähtesi täällä, elikkä veikkaan, että miehensä tähti on myös täällä. Näitä voi keksiä lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Luin WSOY:n verkkosivuilta tuon kirjan esittelyn ja tekstinäytteen suoraan kirjasta. Esillä oli monia loistavasti onnistuneita valokuvia tuossa kirjassa.
Luin lisäksi Satakunnan Kansan, Aamulehden, Savon Sanomien ja Helsingin Sanomien arvioinnit tästä kirjasta. Ne olivat kaikki poikkeuksetta kirjoittajan ansioita kiittäviä. On poikkeuksellista, että Suomessa presidentin puoliso kirjottaa kokemuksistaan oman kirjansa. Tavallisesti puolisoista kirjoittavat muut ja vasta preisenttikauden päätyttyä.
Kirjaa en ole vielä lukenut. Olisin toivonut täällä Vapaavuoro-osastossa tuosta kirjasta tyylikkäämpää puheenvuoroa, kuin tässä lukemani kirjoitus valitettavasti on.
Ilmoita asiaton viesti