OliveKitteridge, vielä kerran

Aika moni on lukenut Pulitzer-palkitun Elizabeth Stroutin ihastuttavia Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestyneitä romaaneja, eturivissä Olive Kitteridge. Siitähän tehtiin myös Bafta-palkittu minisarja televisioon, pääosassa neljän Oscarin Francis Mc Dormand. Sarjan löytää vielä suoratoistona HBO:lta.

Kertasin Oliven tarinan telkkarista vielä ennen kuin syvennyin Stroutin uusimpaan Olive-tarinaan. Olive, taas (Tammi 2021, 355 s, hieno suomentaja Kristiina Rikman, joka on suomentanut muutkin Stroutilta suomeksi ilmestyneet teokset) kertoo Olive Kitteridgen suloisista viimeisistä vuosista. Järki pelaa, puheet ja ajatukset ovat yhtä teräviä ja omaperäisiä kuin aikasemminkin. Teoksen henkilögalleriassa on uutta ja vanhaa, nuoria ja iäkkäämpiä persoonallisuuksia Crosbyn pikkukaupungissa Mainessa. Henkilöiden ikääntyminen ei merkitse paikalleen jämähtämistä, sillä tapahtumat ja muistot elävät ja rakkautta riittää. Olivelle vanhuus on kauhistus, mutta lopulta uusi mahdollisuus. Muistaisipa tuon, kun itse kunkin ajan kello käy!

Stroutin tekniikka on edelleen kuin Olive Kitteridgessa: novelleja, joitten henkilöt ja elämäntarinat linkittyvät toisiinsa, pääosassa tietysti Olive itse. En halua paljastaa mitään juonesta, se on jokaisen lukijan itsensä asia. Mutta ainakin aikuiselle lukijalle Strout antaa iloa ja ajattelemisen aihetta. Samoin tietysti Olive, jonka näkemykset ovat iässä kuin iässä rehellisiä ja virkistäviä. Stroutin mukaan ”Olive teki paluunsa pyytämättä ja yllättäen, uusia tarinoita vaatien.” Kiitos, Strout ja Olive.