Pola Ivanka kruunasi Pride-viikon

Tässä alkaa Pride-viikkokin saavuttaa huippunsa huomisessa lauantain marssissa, johon odotetaan yli 100.000 osallistujaa.

Kun olen periaatteessa heteroseksuaali cis-nainen, olen tietämättömyyttäni sivuuttanut kaikki nämä hypekeskustelut trans-, intersukupuolisuudesta, muunsukupuolisuudesta tai sukupuolidysforiasta. Ensimmäiset hapuilevat keskusteluthan käytiin kyllä jo kun neuvostoliittolainen Tamara Press heitti 1964 Tokion olympialaisissa kultaa sekä kiekonheitossa että kuulantyönnössä.

Helsingin katukuvassa Pride näkyy komeasti. Ruoholahdessa sijaitseva vakuutusyhtiö Varma on hommannut useamman kerroksen mittaisen sateenkaarilipun seinälleen ja sama lippu näkyy Tuomiokirkon portailla. Pienempiä sateekaaritunnuksia vilahtelee pitkin kaupunkia.

Gay-elämä on kyllä tullut tutuksi, koska ihailemani laulava esiintyjä Pola Ivanka, alias laulunopettaja Mika Tepsa, ”bonuspoikani” on minulle aina ollut avoimesti homoseksuaali. Kun tutustuimme 1990-luvulla, mies viihdytti glitterimekoissa ja peruukeissa laulamalla playbackien päälle.

Vuonna 2003 tuli käänne, ja Pola alkoi laulaa itse, kun kerran osasi. Hän taitaa edelleen olla Suomen ainoa Drag Queen, joka laulaa omalla äänellään. Conchita Wurstin voitettua Euroviisut 2014, alkoi Polammekin esiintyä parrassaan, ilman peruukkeja. Peukutettava oli tälle uudelle persoonallisuudelle.

Oli siis pakko mennä taas kerran kuuntelemaan Polan Pride-konserttia täpötäyteen Kapsäkki-teatteriin. Se oli parasta Polaa, jota olen koskaan kuullut. Pola esitti vain suomenkielisiä lauluja ja koko kaksituntinen ohjelma oli harkitun tyylikäs ja tasapainoinen. Tarpeeksi lyhyet ja nasevat, ylinäytellyt välispiikit sopivat mukaan. Myös juurri menehtyneen sanoittajansa Sirkka-Liisa Sassin muistoa Pola kunnioitti lauluissaan. Orkesterissa soittivat Thomas Rönnholm, Eeva Koivusalo, Jori Lindell ja Veera Railio – valitettavasti vain Kapsäkin kokoisessa tilassa liian lujaa. Kapuna hääri Polan vakisäestäjä Mikko Mattila joka oli myös sovittanut Salla Markkasen Pride-henkeen istuvan laulun Kaiken mä annan.

Kyllä Pola kaiken antoikin. Pukuhuonekeskustelussa hän on uusiutumisellaan halunnut tulla ulos omasta lokerostaan hyväksyttynä ja samalla olla esimerkkinä muille:

– Vasta yli 40-vuotiaana ei ole tarvinnut hävetä sitä, mikä on. Suvaitsevaisuus ja myönteisyys ovat kasvaneet. Mutta elämmekö me nyt samanlaista aikaa kuin sata vuotta sitten 1920-luvulla, jolloin kaikki näytti valoisalta, mutta kuinka sitten kävikään? Onhan meillä toisenlaisiakin virtauksia, tuumi Pola-Mika. Saa siis nähdä, miten lauantain marssi sujuu.