Priscilla on iloa, valoa ja bilemenoa

Helsingin Kaupunginteatterin uutuusmusikaali Priscilla on käynnistynyt valtaisalla ennakkomainonnalla ja -myynnillä. Olisiko syytä jatkaa kesäteatteriversiolla, sen verran lippuja jo kysytään?

Itse tein pahan virheen katsomalla viikkoa etukäteen musikaalin pohjana olleen elokuvan (löytyy suoratoistona neljällä eurolla) muistin virkistämiseksi. Onhan Priscilla Queen of the Desert -leffa tehty jo vuonna 1994, jolloin seksuaalivähemmistöjen asema oli vallan erilainen kuin nykyään.

Niki Rauténin, Adamin, soolo oli vaikuttava. Kuva Robert Seger

Lopputulos: elokuva oli tärkeä ja syvällinen kannanotto, mutta siitä tehty musikaali feelgood-metakkaa. Eikä syy ole Helsingin Kaupunginteatterin, se tekee mitä käsketään. Vuonna 2006 kantasityksensä saanut musikaali on kiertänyt kymmenissä maissa ja kaupungeissa. Kysymyksessä on nonreplika-tuotanto, eli ei muuteta teoksen alkuperäistä versiota, tekstejä eikä lauluja. Muuten tehdään omanlainen versio, jonka lavasteet, puvut ja näyttelijävalinnat vain hyväksytetään musikaalin oikeudenomistajilla.

Katsoin YouTubesta ensi-illan jälkeen kymmeniä klippejä eri tuotannoista, ja tosi on. Saman tyyppinen, parinkymmenen vuoden takaisiin pophitteihin perustuva musikaali se siellä pyöri Sydneystä Birminghamiin.

Sääli, että aikanaan ihmisyydelle tärkeästä elokuvasta tuli näin meteliä täynnä oleva karnevaali, johon onneksi oli yritetty upottaa historiallisesti tärkeä juonen kehittely. Kolme erilaista drag-esiintyjää (Clarissa Jäärni, Lauri Mikkola ja Niki Rautén) lähtee kiertuebussi Priscillalla halki Australian ja siinä sivussa ratkotaan olemisen ongelmia sen verran kun nyt hittikavalkadilta ehditään.

Helsingissä on onnistuttu, kiitos Mister Musikaalin eli ohjaaja Samuel Harjanteen. Muukin tiimi on huippuluokkaa: kapuna Eeva Kontu, koreografina Gunilla Olsson-Karlsson (loistava pläjäys 2000-luvun alun diskotanssia!) lavastajana Peter Ahlqvist, pukusuunnittelijana Tinja Salmi sekä valo- ja videosuunnittelijana William Ives & Toni Haaranen. Ulkomaisille esikuville hyvin pärjäävän naamioinnin on suunnitellut Aino Hyttinen. (Bernadettea esittäneen kauniin Clarissa Jäärnin olisin kyllä toivonut maskeerattavan ikääntyneemmäksi.) Muukin ensemble oli töissä sydän täynnä iloa.

Peter Ahlqvistin nousu suomalaisten lavastajien ykköskaartiin on ollut rakettimainen. Turussa muotoilua opiskellut Ahlqvist kävi myös Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisen näyttelijälinjan, mutta katsojan onneksi lavastus on vienyt miehen. Peter kertoi, että Priscillan bussia tehtiin puolitoista vuotta ja sama hartaus näkyy muussakin lavastuksessa, joka noudattaa hienosti alkuperäisen elokuvan teemaa.

Peter Ahlqvist, Tinja Salmi ja William Ives takasivat suomalaisversion laadun.

Puvustuksen päällikkö Tinja Salmi kertoi, että pukuja (lähes 500 erilaista asua) teki vuoden verran parikymmentä käsityöläistä. Wau! Melkoinen haaste, sillä elokuvan puvustaja nappasi aikanaan työstään Oscarin.

HKT:n Priscillan on tarkoitus tuoda iloa epävarmuuden, häpeän ja surun täyttämään elämään. Ja varmasti se tuokin. Mutta ah niin tasapaksusti, vailla sydäntä ja ”liikaa pursotettuna”, kuten muuan tanssin erikoisasiantuntija esityksen jälkeen parkkipaikalla tuumi. Mutta voimaannuttava ylistyslauluhan se oli suvaitsevaisuudelle, jos nyt ehti diskohittien lomassa juoneen syventymään.

Kiitokset HKT:lle loistavasti tehdystä käsiohjelmasta, josta löytyy paljon tietoa ja huvia eli se on paremmanpuoleista Coffee Table -materiaalia, joka säilyttää arvonsa ainakin HKT:n nykyisen näytäntökauden.

 

 

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu