Pukki toi hyvää lukemista

Pukkiin on mukava uskoa, ainakin silloin, jos lukutoukan pussukasta löytyy jotain mieleistä. Hulavanne ja painopeitto ovat jo kotona, mutta kirjoja ei koskaan tule liikaa.

David Lagercranz, kuva WSOY

Ensimmäiseksi otin työn alle lahjoista kevyemmän, David Lagercranzin Mies pimeästä (WSOY 2021, 385 s, suomennos Outi Menna).

Lagercranziin ihastuin jo lukiessani Zlatanista. Zlatan Ibrahimovićin tuhkimotarina huokui verta, hikeä, kyyneliä ja onnea, paljon onnea. Yksi syy Zlatanin ihailuuni taitaa olla se, että vietin lukioon mennessäni kesän lastenlikkana Malmössä, enkä todellakaan missään hienostohuvilassa, vaan tavallisten ihmisten lähiössä – jossa silloin ei kyllä vielä maahanmuuttajista ollut tietoa.

Zlatanin jälkeen tulivat Millemium-sarjan jatko-osat. Epäilys oli suuri. Miten Lagercranz tavoittaisi Stieg Larssonin tason? Ensimmäiset viisitoista minuuttia tekivätkin tiukkaa, kun mielessä oli koko ajan Stieg Larsson kohtaloineen. Mutta pikkuhiljaa upposin Lagercranzin luomaan maailmaan ja se koukutti.

Sama ilmiö toistui myös viime loppusyksystä elokuvissa. Juho Kuosmasen Hytti n:o 6 tuntui alkuun vaivalloiselta katsoa, kun mielessä oli koko ajan Rosa Liksomin hieno, erilainen kirja. Mutta viidentoista minuutin sääntö päti taas: Kun katsoi elokuvaa, upposi uuteen maailmaan jossa kuitenkin oli myös vanhaa. Ja paljon ilmeisiin, pikku repliikkeihiin ja eleisiin kätkettyä symboliikkaa. Sainpa vielä uuden fanitettavan miesnäyttelijän, Juri Borisovin. 29-vuotiaalla näyttelijällä on Venäjällä jo muhkea filmografia, joten ei ihme, että Kuosmanen halusi rooliin juuri hänet.

Sitten Lagercranzin uusiin sankareihin. Mies pimeästä esittelee psykologian professorin Hans Rakken, miehen terävimmästä päästä, joka kärsii myös bipolaarisuudesta ja lääkeaddiktiosta. Toinen päähenkilö on kunnianhimoinen, mutta alemmuuskompleksista kärsivä Micaela Vargas. Kustantajan mukaan ”Hans Rakke on meidän päiviemme versio mestarietsivä Sherlock Holmesista”. Voi olla. Mutta tuskin Holmesista olisi ollut ratkomaan niin jalkapalloa, rasismia tai Taliban-ongelmiakaan, No, eiväthän Rakke ja Vargas niitäkään kokonaan ratkaise, mutta kylläkin yhden murhan sentään.

Lagercranz lupaa avata uudet sivut, eli Rakke-Vargas -tapauksia poikii vielä lisää. Kyllä niitä jo odottaakin, ainakin tällainen dekkarikirjallisuuteen uponnut mummi, jolla entisen tuttavani mukaan ”ei ole luovuutta/kompetenssia saada aikaan jotain näkyvää”. Niin että tässä sitä talsitaan, taviksena ja hyvien dekkarien ystävänä, lukutoukkana.

————————————————

Paul McCartney on saanut aikaan todellisen tiiliskiven, paino 3975 grammaa. Tyylikkään ulkoasun saanut mammutti on ehkä tarkoitettu coffee table -kirjaksi? Kaksiosainen paketti pitää sisällään mitä lupaa, eli Elämä ja sanat (Bazar 2021, käännökset Pasi Jääskeläinen ja Timo Korppi, 874 s.) Mies on ottanut avukseen runoilijan ja lauluntekijän Paul Mundoonin ja käy läpi 154 laulua teinivuosista nykyaikaan. Samalla hän kertoo elämänvaiheistaan ja pyörtää esimerkiksi kantansa arkihuumeisiin. Tarkoitan tällä jo monessa maassa hyväksyttyä, verotuloja tuovaa cannabista. Lennonin heroiininkäyttöä McCartney ei suvaitse sen enempää kuin Yoko Onon sotkeutumista parivaljakon odysseiaan. Vastaveto oli sitten tuleva vaimo Linda Eastman ja Wingsyhtye. Toinen vaimo Heather Mills sivuutetaan, ehkä syystä? Muistelukirjassahan

Melkoinen järkäle pukinkontista löytyi. Kuva Bazar.

saa muistella, mitä muistaa ja jos muistaa. Sitä paitsi Paul McCartneysta on tehty jo niin monta kirjaa ja dokumenttia, että lähteitä kyllä löytyy, jos tähän mahdutetusta tiedosta jotain jäisi puuttumaan tai joku kohta jäisi askarruttamaan.

McCartney sanelee myös oman testamenttinsa: hänen kuolinhetkellään täytyy kertoa kaskuja ja muistella vanhoja lauluja. Ja niitähän on. Eräs entisistä elämänkumppaneistani soitti 1970-luvun puolivälissä Radion klassisen musiikin toivekonserttiin. (Pyyntö oli toivomuksestani Mahlerin 5. sinfonian Adagietto.) Puhelimessa toivoja sanoi kaikelle kansalle, että ”luovan säveltaiteen kannalta yhtä merkittäviä kuin Bach, Beethoven tai Brahms on the Beatles”. Juontaja keskeytti nopeasti, yskäisi ja pani äkkiä toivelevyn soimaan. Mutta oikeassa tämä soittaja ainakin joittenkin kuulijoiden mielestä oli. Ihan sama, oliko Beatles-kokoonpanon merkittävämpi tekijä Lennon vai McCartney. Eikä George Harrisoniakaan pidä unohtaa.

 

 

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu