Ryhänen, sankari ja opettajamestari

Jaakko Ryhänen on yksi Suomen mahtavista bassoista ja tunnetusti hauska mies. Nyt on vuorossa muistelukirja. Jaakko Ryhänen MINUN MATKANI (Docendo 2022, 246 s.) on toimittaja Raiko Häyrisen kokoama teos Ryhäsen tähänastisesta elämästä. Kirjan partituuriin ja librettoon kuuluu laululle lähtö poikavuosina, opiskelu Heinolan seminaarissa (saman opettajanuran ovat lähimenneisyydessä monet laulajat valinneet varman päälle takataskuun), perheen perustaminen, alku ammattilaisena Kansallisoopperassa ja lopulta maailman valloitus. Osittain Ryhänen kertoo anekdootteja itse, osittain materiaalia on lainattu kollegoilta ja kriitikoilta.

Kaikki ei Ryhäselläkään mennyt kuin Strömsössä, Metropolitan jäi valloittamatta Kansallisoopperan karvalakkioopperoiden vierailuja lukuun ottamatta, ja Bayreuthiinkin mies pääsi melkein 40 vuotta odotettuaan, mutta ne aikataulut… Ryhänen kertoo pilke silmäkulmassa. Ikävä vain, että nykyajan kirjankustannus on niin hektistä, ettei virheiltä voi välttyä. Gerschwinit Andreas Mikot tai Gleb Nikolsit olisi kustannustoimittaja tai kirjoittaja voinut tarkistaa vaikka KVG-menetelmällä.

Ryhänen muistelee hienosti elossa olevia kollegoitaan ja ystäviään, esimerkiksi konfliktit Seppo Hovin ja Jorma Hynnisen kanssa ratkaistaan tyylillä. Mutta edesmenneitten kohdalla tehdään lenitat. Ryhänen piikittelee ohjaaja Sakari Puurusta ”vittumaiseksi mieheksi”, Matti Ahde (oopperan pitkäaikainen hallituksen jäsen sekä uuden oopperatalon rakentamisen taustavoima) ja Walton Grönroos saavat myös satikutia, kun puhutaan vastarakennutun oopperatalon johtokiistoista. Tuntuu lähes siltä, että oopperaan olisi tarvittu pyöröovet, niin usein johtajat vaihtuivat.

Myös kriitikot saavat osansa. Olavi Kaukosta on jäänyt jotain hampaan koloon. Seppo Heikinheimon hän muistaa kriitikkona, joka lähti jo Savonlinnan oopperan väliajalta Casinolle, mutta kirjoitti hyvän arvostelun – olihan Heikinheimo Ryhäsen ensimmäisen opettajan, legendaarisen lahtelaisen Tauno Kaivolan, vävypoika. (Samantyyppistä anekdoottia kerrotaan myös Esa-Pekka Salosesta, joka teki sujuvasti konserttiarvostelun Uuteen Suomeen, vaikka tilaisuus oli peruutettu. Eli näitä sattuu.)

Vaikka Ryhäsen muistelu on kepeää, hän antaa paljon oppia itse laulamisesta: fraseerauksesta, passaggiosta, vokaalisuudesta ja eri äänialojen sävyistä. Virolaisbasso Koit Soaseppin mielestä Ryhänen onkin laulutekniikan opettajana maailman paras professori. Ja professori hän olikin Virossa 2003-2012. Ryhäsen mielestä laulu on käsityöläisammatti, jossa mestari opettaa kisällejään.

Yhtä suurenmoisesti kuin opettajuudesta Ryhänen puhuu perheestään taustavoimana synkkiä sävyjä peittelemättä. Ryhäsen muistelmakirja on hauska tietoteos tirkistelijällekin – intendenttien huoneissa on ”kiinnityssohvia”, mutta Ryhästä itseään on lähennellyt vain ulkomaisessa Taikahuilussa häneen hullaantunut tenori. Ryhänen ei kyllä kerro kuka, missä tai milloin.

Ryhäsen kirja on uusi askel oopperaan ja niinpä suuntaan tästä Turkuun, jossa 13.4. esitetään Ruotsalaisen teatterin ja Turku Filharmonian yhteistyönä oopperakirjallisuuden klassikkopari, Mascagnin Cavalleria Rusticana ja Leoncavallon Pajazzo.

+1
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu