Sairasvuoteella tehosi lukeminen

Joskus itsenäisyyspäivän jälkeen se alkoi. Tämä megalomaaninen rökäleflunssa. Yskällä, säryillä  ja kuumeisella ololla. Keuhkot vinkuivat  ja hengitys korisi  pitkällään maatenkin.

Soitin siis Arvauskeskuksen palvelunumeroon. Sain vahvistuksen takaisinsoitosta. (Takaisinsoitto tulikin seuraavana päivänä,  36 tuntia pyyntöni jälkeen. Nopeasti puhunut lääkäri yritti saada minut surkealla suomenkielellä ymmärtämään  että pitäisi juoda vaikka hunajaa ja ottaa yskänlääkettä. Vastaus kesti muutaman minuutin.)

Arvasin, ettei takaisinsoitto toimisi, joten tilasin Eiran sairaalasta lääkärinsoiton. Sain sen noin tunnin päähän jaasia varmistettiin vielä tekstiviestillä. Siinä lääkärille oli kirjoitettu 30 minuutin aika. Eiran lääkäri jutteli kanssani 25 minuuttia. (Vastaanoton viimeiset viisi minuuttia hän varmasti käytti kirjoittaakseen laskun, noin sata euroa 8 euron Kela-korvauksen jälkeen.) Keskustelu oli voimaannuttava. Mies selvitti juurta jaksain nykyisen flunssavirustilanteen, ja kohdalleni oli sattunut se ärhäkkäin versio. Ja meitä oli tässä vuodenvaihteen tienoilla monta! Sain myös ohjeita olon helpottamiseksi, joista tehokkain oli reseptillä apteekista saatava astmapiippu. Lääkäri itse naurahti, että apteekin käsikauppalääkkeitä voi teholtaan verrata karkkipastilleihin – mutta helpottavathan ne hetkeksi kurkussa.

Ensimmäinen flunssaviikko kului yskiessä kuumeisena, jota yritin taltuttaa Panadol-yliannostuksella. Onneksi olin saanut jo pyhien alla paljon luettavaa.

Aloitin  tietysti Harry Holen uusista seikkailuista. Jo Nesbøn Verikuu (Johnny Kniga 2022, 544 s, suom. Outi Menna) aloittaa Harry Holen tämänkertaisen seikkailun Los Angelesin laitakujilta, jossa mies on tekemässä tekemään hidasta itsemurhaa juopottelemalla. Lukijan onneksi hän kuitenkin palaa takaisin Osloon ratkaistakseen kahden tytön murhat ja auttamaan syytetyn, tunnetun kiinteistöpohatan kuiville. Avukseen hän saa vanhat ystävänsä eli korruptoituneen poliisin, kokaiinikauppiaan ja syöpään kuolemassa olevan psykologin.

Kun tuntee Harry Holen kaikki tähänastiset seikkailut, on kirja ihan mukavaa luettavaa, joskin tavattoman pitkä. Mukana on modernisti biotekniikkaa ja yllättävän kummallisia murhia. Pituutta lisää erikoisen, eettisesti arveluttavan tutkijanelikon paluu vanhoihin rockmuistoihin ja muutenkin menneisyyden perkaamiseen. Ja Harry Hole on edelleen yhtä hurmaava kuin 13 kirjaa sitten, eli lupaavia ihmissuhteitakin on luvassa. Parasta kirjassa on loppu, joka lupaa, että lisää on vielä tulossa.

—–

Oslosta hyppäsin Lauttasaareen. Eeva Loukon Käärmeiden maa (Otava 2023, 364 s.) on kirjan kansitekstin mukaan ”dekkaritähden koukuttava uutuus”. Ja totta vieköön, Lauttasaari on todellinen käärmeiden pesä! Sankaritar Ronja Vaara työskentelee lauttasaarelaisessa paikallislehdessä, jota tehdään nykyformaatin mukaan, eli kovimmat utuiset työnnetään tuoreeltaan nettiin ja niitä syvennetään paperilehdessä valokuvien kera. Paikallislehden päätoimittajallakin on nuoreksi mieheksi komea lehtimiesura takanaan. Olisipa tämä mediakuvaus tosiaan totta – että paikallislehteä johtaisi konkari ja sitä tehtäisiin myös nettiin! Itse saan tyytyä oman kaupunginosalehteni uuvuttaviin kolumnisteihin ja asuntoilmoituksiin, joita riittää sivukaupalla. No, lehteähän voi tehdä monella tavalla, ja ilmoitustuloillahan sitä tehdään. Flunssapotilaalle Käärmeiden maa oli kyllä taitavasti tehtyä ajanvietettä, jonka jatkoa on hyvä odottaa.

———–

Ruotsalainen Ninni Schulman on tähän asti kertonut kuuden

dekkarin verran rikoksista ja rakkaudesta Hagforsin pikkukaupungissa. Nyt oli vuorossa sarjan seitsemäs ja samalla sarjan päättävä osa Juhlimaan tulkaa (Tammi 2022, 590 s, suom. Iina Quist). Tietysti on kysymys poliisi- ja murhakirjasta, mutta samalla perheromaanista. Siksi kirjan pituus on tämän lukijan mielestä paikallaan, etenkin kun teos samalla päättää komean sarjan. Poliisit Christer Berglund ja Petra Wilander epäilevät vuoron perään yhtä jos toista romaanihenkilöä pahikseksi, eikä heillä kaikilla puhtaita jauhoja pussissa olekaan. Kun ratkaisu löytyy, voi kirjan sulkea rauhassa ja odottaa, mitä Schulman seuraavaksi kehittää.

—————

Kirjailijaveljekset Mårten ja Kjell Westö ovat koonneet vuoropuhelun nimeltä Vuodet. Veljekset kertovat (Otava 2022, 254 s, suom. Laura Beck). Kirjassa on viisikymmentä tekstiä veljesten elämästä, ikääntymisestä, rakkaudesta ja maailman muuttumisesta. Sopivan lempeää luettavaa sairasvuoteella, varsinkin kun wanhanrouvan omissa muistoissa veljsten kuvailemat tapahtumat ovt myös uistissa.

—————

Ja sitten on sokeri pohjalla. Kahdessa viikossa virus oli antanut sen verran periksi, että voi lukemisen rinnalla syventyä nauttimaan ja muodostamaan omia näkemyksiä.

Kolumnisti, sanoittaja, tv-keskustelija, professori Janne Saarikivi on aina kuulunut ihailemiini kulttuurin monitoimihenkilöihin. Rakkaat sanat -kolumnikokoelmassa (Teos 2022, 275 s.) hän käy läpi isoja, pieniä, hauskoja ja vakavia sanoja tiedemiehen otteella ja huumori silmäkulmassa.

Saarikiven rakkaita sanoja ovat sanan ja puheen rinnalla esimerkiksi häpeä, höhlä, korona, laki, vanhurskas, luonto, Haaga, Töölö, Helsinki, pyhä, orja, öljy, Ruotsi, Venäjä, kuolema, iho, etymologia ja tatuointi. Teoksen viimeisillä sivuilla onkin kuvia sanoilla tatuoiduista ruumiinosista. Toivottavasti kustantaja patistaa Saarikiveä tekemään jatkoa Rakkaille sanoilleen. Niitä kun voi lukea hartaudella, sanan, sivun tai kymmenen sivua kerrallaan. Ja flunssakin unohtuu.