Samuli Edelmannin pitkä tie

Viime viikkojen lööppikuningas on ollut näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann. Miehestä on julkaistu henkilökuva Samuli Edelmann Pimeydestä valoon (Otava 2021 272 s, kuvaliite 32 s). Muistelmat on kirjannut hienosti Samulin sielunveli Johannes Lahtela, kirjailija, teatterintekijä ja sivutoiminen ortodoksipappi, jonka pro gradun aihe ortodoksisen teologian maisterintutkinnossa oli alkoholismi hengellisenä sairautena.

Lahtela päihittää lööpintekijät ja kirja pitäisi lukea jo sen takia, ettei Samuli Edelmannin elämästä ja teoista muodostuisi hurlumhei-kuvaa. Lahtela tuo Edelmannin kautta esiin alkoholistin todellisen minuuden: häpeän, syyllisyyden, ahdistuksen ja paniikkihäiriöt. Muistelmissa kuvataan, miten jo kotoa opittu myyttinen viininhuuruinen boheemi taiteilijaelämä muuttui vähitellen surulliseksi itsetuhoksi. Addiktioiden käynnistävät mekanismit, kuten yliherkkyys, mahtipontisuus, lapsenmielisyys ja itsekeskeisyys tulevat kuvaan. Samuli lukee itsensä vähitellen samaan kaliiberiin Esko Salmisen, Loirin, Robert de Niron ja Nicolas Cagen kanssa. (Viimemainittu sai Oscarin elokuvasta Leaving Las Vegas, joka kuvaa alkoholismia paljaimmillaan. Cage on metodinäyttelijä, ja sekä Oscaria että leffantekoa edelsi kuukauden pakkoörveltäminen Irlannin pubeissa velipoika tukena niin, että mies tosiaan tiesi, mitä näytteli.)

Lahtelan kirjan ensimmäiset neljä lukua kertovat juovan alkoholistin taustoista ja surkeudesta. Viides ja kuudes luku kurottavat kohti valoa. Sankarista tulee energinen ja hyväntuulinen. Sisäinen rauha löytyy, vaikka alkoholistin todellinen ailahtelevaisuus myös raittiina tulee esiin. Raitiskin alkoholisti pystyy manipuloimaan ympäristöään ja uhriutumaan.

Teoksen loppuosassa Lahtela päästää itsensä oikeasti ääneen ja kertoo ortodoksisuuden merkityksestä raitistuneen alkoholistin elämässä. Saarikoskestakin puhutaan, onhan hänen kuten Kalle Holmberginkin hauta Valamossa. (Saarikoskea kyllä on turha sotkea minään idolina mukaan, nero kuoli viinaan ja aivan liian nuorena.)

En puutu Lahtelaan ja hänen näkemykseensä ortodoksisuudesta alkoholismin parannuskeinona, kun en asiaa tunne. Eihän minusta myöskään ole uskomaan Karl Marxia, jonka mukaan ”uskonto on oopiumia kansalle”. Agnostikkona ihailen toki kristinuskolle omistautuneita valaistuneita ihmisiä – mutta onko uskonto sittenkään Se Suuri Pelastus?

Teokseen on saatu vakuuttava lähdeluettelo ja viehättävä kuvaliite, pääosin Samuli Edelmannin ja hänen läheistensä omista albumeista.

marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu