Savoy-teatteri aloittaa miljoonasatsauksella

Savoy-teatteri uskoo, että syksyllä eletään jo koronanjälkeistä aikaa. Teatteri satsaa upeaan musikaaliin, Leonard Bernsteinin West Side Storyyn, jonka roolituskin on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Musikaali esitettiin ensin Broadwaylla 1957 ja sen jälkeen sen voittokulku jatkui ympäri maailman.

Työryhmä esittäytyi muutama päivä sitten, ja kaikista esiintyjistä hehkui into päästä jälleen töihin pitkän kuivan kauden jälkeen.

Pääroolien esittäjät ovat Yhdysvalloista. Marian roolin esittää Los Angelesissa asuva Holly Sedillos. hän on esiintynyt Los Angelesin filharmoonikkojen solistina ja lisäksi yli 60 tv- ja elokuvaruotaannossa, kuten 2017 ja 2019 ilmestyneissä Star Wars –elokuvissa. Tonyn, miespääosan laulaa newyorkilainen tenori Chrstian Mark Gibbs, joka debytoi helmikuussa 2020 Metropolitan-oopperan Porgy and Bessissä. Gibbsin repertuaarissa on useita tenorirooleja, kuten La Traviatan Alfredo, Taikahuilun Tamino ja Sondheimin Frederick. Christian iloitsee, että black matters -henkeen Tonyksi on valittu afroamerikkalainen esiintyjä.

Kansainvälistä solistikaartia ovat mm. unkarilainen Zoltàn Daragò (Consuelo) ja yhdysvaltalainen Christopher Faison. Myös suomalaiset esiintyjät ovat ykköskaartia: Anitana Maria Ylipää, Bernardona  Chike Ohanwe, ja lisäksi Diandra, Jani Toivola ja Kristo Salminen. Esityksen ohjaa Tuomas Parkkinen, koreografina on Ima Iduozee, puvustajana Erika Turunen ja lavastajana Jani Uljas, joka on tehnyt pienen ihmeen: Savoyn suhteellisen

Verta ja kyyneliä on Romeon ja Julian tapaan Savoyn nimikkopaidassa.

pienelle lavalle on saatu mahtumaan esityksen olennaiset puitteet.

Teatterin katsomoon mahtuu 720 henkeä ja ensi-ilta on 1.9.

Musikaalia esitetään 12 kertaa ja koko hankkeen budjetti on ainakin miljoona euroa.

Pidetään peukkuja, että salin saa täyttää eikä tuotanto, Savoy-teatteri ja Sublime Music Agency joudu pettymään ja kärsimään rajoituksista samaan aikaan, kun Suomen koronaluvut sen kun kasvavat. Lippujen myynti on kuulemma jo hyvässä vauhdissa.

 

 

+1
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu