Seniorien murhakerho entistä huimempi

Viime kesän dekkarisuman kruunasi Torstain murhakerho. Siis nämä neljä senioria, jotka luksustason eläkeläiskylässä kokoontuvat torstaisin ratkomaan vanhoja rikoksia, joita yksi entinen konkari on saanut suhteillaan poliisin arkistosta. Lusikallinen Ehtoolehtoa, toinen Miss Marplea ja raamit olivat kunnossa.

Brittikoomikko Richard Osman sai miljoonalla punnalla myytyä kirjansa ja sen jatko-osan kustantamolle ja nyt siis se toinenkin osa on ilmestynyt suomeksi.

Vanhenemiselle ei tässäkään osassa naureta, päin vastoin. Ikä tuo tullessaan lisää päättelykykyä ja malttia. Torstain murhakerho: Mies joka kuoli kahdesti (Otava 2022, 413 s, suomennos Antti Saarilahti) petraa murhakerhon toimia entisestään.

Coopers Chasen seniorikylän rauha on mennyttä, kun kerhon jäsen Elizabeth saa kirjeen mieheltä, jonka kanssa hänellä on pitkä yhteinen historia. Kuvioon liittyy mafiaa, huumekauppoja, varastettuja timantteja ja tietysti ruumiita.

Murhakerho haluaa tietysti konnan koukkuun, eivätkä 20 miljoonan punnan timantitkaan olisi pahitteeksi. Vastapuoli eli pahikset ovat kyllä sitä mieltä, että harmaahapsien olisi siirryttävä syrjään, mieluiten mullan alle, tosi gangsterien tieltä.

Osman osaa tehdä huumoria henkilöhahmoistaan ja arkielosta eläkeikäisten luksuskylässä. Murhakerho ehtii latkia viiniä pullon jos toisenkin, ennen kuin palapeli on valmis.

Mies joka kuoli kahdesti on dekkari, mutta myös lukuromaani. Harvoin jännitysromaanin sisälle saa upotettua myös elämäntaitoa ja elämänkokemuksia. Joycen ja Joannan, äidin ja tyttären välinen ikiaikainen sota kuvataan hienovireisesti. Saman kohtelun saa seitsemänkymppisten rakkaus, jossa mennään viittä vaille viihdekirjallisuuden puolelle: Elizabethin rakkauselämä saa uusia ulottuvuuksia ja antaa toivoa kuin satu, jossa on onnellinen loppu. Samalla Elizabethin nykyinen aviomies Stephen, vaikka vielä kotona asuukin, on mieleltään jo astunut rajan yli ja pikkuhiljaa dementoitumassa, mikä ei keskinäistä rakkautta haavoita vaan tuntuu sementoivan yhdessäoloa. Ja onhan Elizabethilla toinen, kodin ulkopuolella oleva hyvinvoipa seikkailuelämänsä, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vaikka Osmanin sankarit ovat senioreita, mistään senioreille tarkoitetusta dekkarista ei ole kysymys. Viitekehys äiti-tytär suhteineen, MI5-taustoineen, poliisipäivystyksineen, huumekauppiaineen ja vanhenemisen mukanaan tuomine ilmiöineen on luettavaa kaiken ikäisille. Ja vielä hauskaa sellaista. Olisipa meilläkin oikeasti näitä Coopers Chasen tyyppisiä asuinalueita!

Toivon, että tästäkin kirjasarjasta tehtäisiin dekkarisarja televisioon. Maggie Smith, Judy Dench, Helen Mirren, Brian Cox, Terence Stamp, Jeremy Irons ja monet muut – älkää vain vielä jääkö eläkkeelle…