Shakespeare-hupailua ja Cabaretia Turussa

Taas piti mennä Turkuun, kun peräkkäisiin matkapäiviini osuivat musikaaliesitykset sekä Turun Ruotsalaisessa Teatterissa että Turun Kaupunginteatterissa.

Ruotsiksi esitetään kauppatorin varrella Seattleen alun perin kehitetty musikaali Something Rotten! joka perustuu Karey Kirkpatrickin  sekä

 John O´Farrellin tekstiin. Sovitukset, musiikki ja laulujen sanat ovat ahkeran elokuvamiesten ja veljesten Karey ja Wayne Kirkpatrickin tuotantoa, ohjauksesta ja koreografiasta on huolehtinut Markku Nenonen. Turun Sanomien teatterikriitikko ehti jo sanoa, että kysymyksessä on joutavanpäiväisimpiä musikaaleja, jotka hän tietää. ”Juoni on pöhkö, teksti pikkunäppärää sanailua, musiikki kosiskelevaa, tanssinumerot kierrätettyjä, sanoma lattea – jos sitä edes on – ja kesto aivan liian pitkä”. Mutta jos tämäntyyppinen hassuttelu haluttiin Broadwaylle, esitettiin 742 kertaa, sai kymmenen Tony-ehdokkuutta, ja sitä verrataan The Producers- ja Monty Pythonin Spamalot-esityksiin, ei se todellakaan voi olla ihan pöhkö kuin hyvällä tavalla. Vitseille, musikaali- ja Shakespeare-rinnastuksille nauroi minkä kerkisi.

Olen nähnyt musikaalin aikaisemmin suomeksi suuremmalla näyttämöllä, ja Turun Ruotsalaista Teatteria samoin kuin ohjaaja Nenosta voi vain ihastella. Pieni ensemble toteutti loistavasti myös mittavat Säde Kajovaaran steppikohtaukset. Sama pätee lavatukseen: Jani Uljas on saanut pikkuruiselle näyttämölle niin Globe-teatterin seinää kuin korttelikapakkaakin tasoja vaihtelemalla. Elina Vättö on luonut Globe-ajan köyhälistön ja musikaalinumeroiden glitterit ja plyymit osuvasti paikalleen.

Juoni on kuvitelma siitä, miten musikaali käsitteenä olisi ehkä saattanut syntyä:veljekset Nick ja Nigel yrittävät päihittää megatähti Shakespearen. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Purkitettu musiikki ei kyllä koskaan korvaa elävää musiikkia. Tässä tapauksessa se on ikävää, koska loisteliaat laulajat ovat Turkuun tuotettuja ruotsinmaalaisia huippuja, joilla on näkemystä, kokemusta ja talangia. Heitä ovat esimerkiksi Ludvig Fyrgård, Josefine Hebbe, David Lindell, Victor Molino Sanchez, Ivan Persson, Ingemar Raukola ja Elias Wallin. Toki mukana on myös ÅST:n omat näytteljät panemassa parastaan. Ei, Turun Sanomien tuomitsemaa joutavanpäiväistä tuotantoa nämä Kirkpatrick-veljekset eivät ole tehneet, sen verran komeat heidän ansioluettelonsa ovat.

————————–

Ja sitten Willkommen! Turun Kaupunginteatteri jatkaa siitä, minkä pandemia katkaisi, eli Masteroff-Kander-Ebbin kestoklassikko Cabaretiin on tehty vain muutama roolinvaihdos.

Ohjaajana toimi kolme vuotta sitten ja edelleen nyt Lillanin johtaja Jakob Höglund. Seremoniamestarista, transnäyttelijä Miiko Toiviaisella on äijän ääni, volyymiä ja näköä. Kabareetähti Sally Bowles, Anna Victoria Eriksson ja hänen tilapäisrakastettunsa, kipuileva Clifford-kirjailija Otto Rokka jäävät koleiksi hehkuvan seremoniamestarin jaloissa.

Turussa on edelleen huumori, svengi ja yhteiskunnallinen aatos sopivana cocktailina. Pääasiallinen tapahtumapaikka, Kit Kat klubi, hehkuu riettautta ja kovaa menoa muuttuakseen punamustasta sätkyttelystä haudanvakavaksi mustaksi tarinaksi. Heidi Wikarin puvustus ei hörhöile vaan osuu epookkiin kuin hakaristi seinälle. Lavastus ei ole mikään lavastus vaan tarkkaan fundeerattu, pelkistetty kehys inhimillisyyden kadotessa. Näin näyttelijän työ erottuu Kit Kat -muusikkojen takana orsilla istuu oikea orkesteri, jota Jussi Vahvaselkä suvereenisti johtaa. Ikäkausikymys tai ei, mutta vahvimmin ajan karmeus tulee esiin, kun asuntolanpitäjä Fräulein Schneider, liikuttava Sinikka Sokka, antaa realistina hatkat rakastetulleen herra Schulzille, Jukka Aaltoselle, joka sattuu olemaan juutalainen.

Yli kolme tuntia kestävä esitys on mammutti, jota olisi voinut lyhentää sekä alku- että loppukohtauksesta – vaikka lopun merkitys on toki tärkeämpääkin tärkeämpää näinä ankeina aikoina.