Solistit ja nokkelasti sovitettu ohjaus tekevät Turussa oopperaelämyksen

Jaakko Ryhänen tuumi muistelmissaan, miten Suomen Kansallisoopperassa kiinnitetty solistikunta oli kuin lepokodissa. Nykyään, kun hautakivisopimuksia ei enää harrasteta edes puheteatterin puolella, ovat free lancerit esiintyjien huippua.

Sen huomasin viimeksi pari päivää sitten Turussa, jossa Turun Ruotsalaisen Teatterin ja Turku Filharmonian yhteistyönä esitettiin yli sata vuotta veivattu oopperapari, Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticana ja Ruggero Leoncavallon Pajazzo. Solisteiksi kun oli saatu eurooppalaista valioluokkaa. Ja koko tuotannon budjetti oli 350.000 euroa!

Ohjaaja Tuomas Parkkinen oli yhdistänyt oopperat tapahtumaan samaan kylään ja samaan aikaan, ja niinhän on joskus muuallakin tehty. Oopperantekijöiden muokatessa tapahtumia se ainakin ilahduttaa vakiofriikit – taas saatiin uutta ilmettä. Esimerkiksi Pajazzon Nedda harjasi avausaariassaan hampaita, kun toisessa versiossa olen nähnyt Neddan laskeutuvan näyttämölle trapetsilla. Ja kun Pajazzon Canio laulaa tunnettua takinriisumisaariaansa Vesti la Giubba yleensä maskeerauspöydän äärellä, on Parkkinen laittanut Canionsa suihkuun. Siitähän tulee ilman muuta mieleen maailman

Heikki Kilpeläinen on erinomainen Tonio. Kuva Pette Rissanen.

hupputenori Fabio Armiliato. Woody Allenin elokuvassa To Rome with Love Armiliato esitti kansanmiestä, joka lauloi loisteliaasti vain suihkussa. Niinpä suihku tuotiin myös lavalle. Ja se toimi. Niin toimi myös Parkkisen versiossa.

Ihan Armiliatoa ei Turkuun saatu, mutta paljoa ei puuttunut, sen verran komeaääninen tenori australialainen Aldo di Toro on. Ja hänen Neddansa, ruotsalainen Sabina Bisholt oli samaa kovaa valuuttaa – kuten yhteisoopperan koko muukin solistikaarti: Päivi Pylvänäinen (Cavallerian Santuzza), Päivi Nisula (Cavallerian mamma Lucia), Essi Luttinen (Cavallerian Lola), Samuli Takkula (Pajazzon Silvio), Heikki Kilpeläinen (Cavallerian Alfio ja Pajazzon Tonio) sekä walesilainen Sam Furness (Cavallerian Turiddo ja Pajazzon Bebbe-harlekiini). Käsiohjelmassa Essistä oli tehty sopraano ja Sabinasta mezzo, mutta väliäkö sillä. Essi Luttinen Lolana sai laulaa vähän, mutta näytellä sitäkin paremmin.

Turiddu ja Lola, am Furness ja Essi Luttinen. Kuva Pette Rissanen.

Sama toistui Heikki Kilpeläisen kohdalla: Cavallerian roskakuski muuttui Pajazzossa Juice Leskistä muistuttavaksi commedia dell´arte -näyttelijäksi, joka lauloi, liikkui ja ilvehti nerokkaasti. Tässä kohtaa täytyy myös ihailla Anniina Takalan naamiointisuunnittelua. Sokeri pohjalla oli Sam Furness, joka Cavallerian Turidduna tepasteli lavalla kuin sadat muutkin tenorit, mutta pelleili koko rahan edestä Pajazzon Bebbenä. Eikä ole ihan helppoa näytellä ja yhtä aikaa laulaa kovaa utta korkealta.

Ruotsalaisen teatterin pyörönäyttämöä oli käytetty kekseliäästi ja näyttämö syveni hyvin Pääsiäismessun tarpeisiin. Kaltaistani oopperafriikkiä ja taviskatsojaa häiritsi vain Cavalleria Rusticanan Intermezzoon upotettu näky valkoisiin puetun morsiamen puukotuksesta – varsinkin, kun seuraavassa kuorokohtauksessa lauletaan, miten ”ilo on kirkastanut sielut…” Lupaava nuori

Nedda ja rakkaussotkut. Kuva Pette Rissanen

kuoronjohtaja-kapellimestari Jonas Rannila sai toki senkin tuntumaan ylevöittävältä. Kuoro ja iso lapsikuoro (pitäähän katsomoon saada mummit ja kummit) olivat molemmat mainioita.

Kun menen oopperaan, luen etukäteen pikaisesti sen, mitä Robert Deaver kirjoittaa oppaassaan Opera Plots made Easy. Cavalleria Rusticanaa hän kuvaa oopperaksi, jossa on ”voimakkaita tunteita, intohimoja, mustasukkaisuutta ja traaginen kuolema”. Pajazzoa hän kuvaa oopperaksi, jossa ”näyttelijä Canio puukottaa uskottoman näyttelijävaimonsa ja naisen rakastajan”. Hannu-Ilari Lampila puolestaan kirjoittaa Mascagnin oopperan olevan ”selkeä ja hillittömän brutaali draama”, Leoncavallo puolestaan teki ”alastoman, kuumaverisen mustasukkaisuuden tutkielman”. Saa nähdä, mitä aiheesta sanoo Minna Lindgren, jonka timanttinen tietokirja Minun oopperani – Epätäydellinen historia ilmestyy toukokuun alkupuolella.

Yhtä kaikki, Cavalleria Rusticana ja Pajazzo, peräkkäin esitettyinä tai yhteen nivottuina ovat varmasti olleet aikansa kansaa kohahduttavaa saippuaoopperaa ja tragikomediaa tavallisista ihmisistä pääsiäisaikaan. Hyvä, Turku – aplodit olivat runsaat. Ikävä kyllä, turkulaiset aloittivat käsien läpsytyksen jo hyvissä ajoin ennen aarioiden tai soiton loppumista. Jännitän jo etukäteen, mitä tapahtuu 15.5. kun Konserttisaliin vihdoin vuosien odotuksen jälkeen saadaan Juan Diego Flórez.

 

+2
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu