Staffan Bruunin dystopia tässä ja nyt

Suomenruotsalainen kirjailija-toimittaja Staffan Bruun on rikastuttanut lukijoittensa elämää jo kymmenellä Burt Kobbat -seikkailulla. Kobbathan on tämä velmu toimittaja, jolla on taipumus sotkeutua ajan ilmiöiden mustaan puoleen ja ratkaista niitä onnistuneesti. Nyt on vuorossa yhdestoista Kobbat, Viini palaa (Docendo 2023, 320 s, suom.Meri Kuula–Bruun).

Viini tässä kyllä palaa, sekä liekkeinä että juotavassa muodossa. Mutta dekkarin osuus kirjasta on itseni kaltaiselle harrastajalle ehkä melko heppoinen.

Juoni kyllä on selkeä. Suomen lämmennyt ilmasto on tuonut Inkooseen Italiasta viiniviljelijän, joka maistattaa Kobbatilla Italiasta tuomiaan herkkuja, mutta samalla pelaa uhkapeliä provokaattorien kanssa. Köynnöksiä sytytetään palamaan. Luigi Bacerottin ja hänen Claudia-vaimonsa elämästä yritetään tehdä mahdotonta. Asialla on kansalaismielinen liike Suomi Kuuluu Suomalaisille. Liikkeen mielestä ulkomaalainen yrittäjä on Suomessa liikaa.

Ja nyt päästäänkin itse asiaan eli siihen, miksi jaksoin hartaudella lukea kevyen kirjan loppuun. Bruun kuvaa aikaa, joka pian on edessämme, jos mitään ei tapahdu. Bruunin dystopiassa korona jyllää, ihmiset jonottavat jo kymmenettä piikkiä ja rokotevastaiset suljetaan verkkojen taa etäyhteyksin. Ilmasto on lämmennyt niin, ettei viiniviljely enää Välimerenmaissa ole mahdollista ja tarhat on siirrettävä pohjoiseen Eurooppaan.

Kobbat tuo vähän liian lähelle tulevaisuuteen sijoitetussa kirjassaan esille ihmiskunnan eloonjäämisen kannalta keskeisiä kysymyksiä, kuten ilmastonmuutoksen, luonnon tuhoutumisen, liikakansoituksen ja ruokapulan.

Kobbatin uudessa, uljaassa maailmassa lemmikkieläimet ovat kiellettyjä ja golfkentät muutetaan viljelysmaiksi. Aurinkorasvaa tuovaa rekkaa odotetaan taistellen ja ihmiset viilentävät päänsä jäähatuilla. Kiukkuiset strutsilaumat tukkivat ajotiet. Eteläisessä Suomessa kukoistavat Taalintehtaan taateli ja Sysmän zucchini. Lihansyönti on pannassa ja A4 -arkki maksaa kaksi euroa kappale. Voisihan tätä pitää parodiana, mutta kun se ei ehkä pian sitä enää ole. Sen takia tämänkertainen Kobbat on tärkeä: se selittää tulevaisuuden maailmaa, joka saattaa olla edessä, jos emme tee rankkoja liikkeitä itsemme tai lastemme hyvinvoinnin eteen.

Parodiaa Bruun sekoittaa rekkalastien sekoittumiseen – aurinkovoiteita ei tule, kondomeja ei lähde niitä tarvitseville (ikään kuin maailman liikakansoitus saataisiin niillä kuriin) ja yhden rekkalastin joukossa on konetuliaseita. Eli tulevatko aseet ääriryhmille? Kun juoneen kuuluu itseoikeutetusti myös murha, ovat myös poliisi ja Supo asialla. Hämärämiehiä ja -puuhia kun Kobbatin televisio-ohjelman ympärillä riittää. Dekkarina minulle vaatimaton kirja avautui tulevaisuuden kauhuskenaariona. Toivottavasti Bruun ei ole oikeassa.