Syrjästäkatsoja viimein syrjään

Enni Mustosen hurmaava sarja Syrjästäkatsojan tarinoita on nyt saavuttanut päätepisteensä. Kymmenennessä osassa Tekijä (Otava 2022, 480 s.) sankaritar Viena Blume palaa maailmalta Helsinkiin juurilleen ja alkaa nuorena leskenä etsiä töitä.

Kokeneelle, kielitaitoiselle Vienalle niitä toki löytyy. Työnantajaksi valikoituu Armi Ratian Marimekko, jonka alkuvaiheita käsitellään kritiikkiä säästämättä.

Tekijä eli sarjan päätösromaani tuntuukin olevan enemmän Marimekon historiaa. Lukijavaroitus: on siellä rakkauttakin. Kirjan loppuun liitetystä monipuolisesta hakemistosta löytyy lisää Marimekko-dokumentaatiota, jos vaikka nuorempi lukija ei mahtitalon vaiheista tiedä, vaan tuntee Marimekon korkeintaan brändiyhteistyöstä Adidaksen kanssa tai Helsingin pörssistä. Hyvä niinkin, ei Marimekon uudistuminenkaan huono tarina ole. Itse aloitin lyhyeksi jääneen mainostoimistourani Kirsti Paakkasen Womenassa, ja uskon, että Paakkas-Marimekosta löytyisi juttu jos toinenkin. (Kun myöhemmin päätoimitin suurta ravintola-alan ammattilehteä, suhtautui Paakkanen minuun ja journalismiin jo suopeasti haastatteluja ja kuvaustarvikkeita jakamalla.)

Mustosen ja Syrjästäkatsojan tarinoiden vahvuus on kolmen sukupolven yli ulottuva pilkuntarkka epookkien kuvaus. Tarinoita lukee kuin väritettyä kulttuurihistoriaa. Viimeistä osaa kantaa Marimekon lisäksi Ylioppilasteatteri mahtimiehineen ja -naisineen. Mutta ei Hilja Valtosta ja Vaimokettakaan unohdeta, aikansa käyttökulttuuria sekin.

Enni Mustonen nimimerkin takanahan on satojen romaanien, lastenkirjojen ja elokuvakäsikirjoitusten tohtorisnainen Kirsti Manninen, tuottoisa (myös kustantajalleen) ja palkittu sanantaitaja. Niinpä uskon, että vaikka Syrjästäkatsojan tarinat nyt syystäkin loppuvat, Manninen siirtyy vielä 1960-luvulta 1990-luvulle, jolloin hänet omat romaaninsa ja televisiosarjansa alkoivat syntyä. Televisiosarja Hovimäen toteutus tökki, mutta sarjan tapahtumia ja ihmisiä on ikävä.