Tammisaari lumosi Raija Orasen
Kirjailija Raija Oranen on muuttanut Jyrki-miehensä kanssa Tammisaareen. Elämä Helsingin keskustassa oli muuttunut mutkalliseksi. Ruoholahdenrannan asunto oli talossa, joka on menossa peruskorjaukseen. – Pakollinen lähtö oli lähestymässä ja väistöasunnot liian kalliita, tuumivat Raija ja Jyrki.
Onneksi sopiva uusi koti löytyi Tammisaaresta: ihastuttava vanhan puutalon päätyhuoneisto puutarhoineen. Koti on nyt meren äärellä ja sopivasti keskustan tuntumassa. Talo on toista sataa vuotta vanha ja pieteetillä kunnostettu. Huonekorkeutta on
kristallikruunuille, tilaa valkoisille nahkakalusteille ja Topi-koiralle. Aamu-uinnille pääsee minuutissa.
Tammisaaressa on nyt asuttu muutama kuukausi, eikä pääkaupunkiin tee mieli, kun työt maistuvat. Heinä-elokuussa ilmestyy jo uusi romaani, Punaisten kukkien puutarha. Se kertoo lähiaikojen historiasta ja päähenkilöt ovat toden totta olleet olemassa. Keskushenkilö, insinööri ja kunnallisneuvos Edwin Alléen, oli 1900-luvun alussa Mikkelissä tärkeä mies, valtakunnallinen ja paikallinen rautatie- ja telefoonivaikuttaja, joka hankki kaupungin ensimmäisen auton. Edwin oli muutenkin mielenkiintoinen persoona: ensimmäinen vaimo synnytti kuusi lasta, joita kolme seuraavaa vaimoa saivat sitten hoitaa.
Edwin Alléen sattuu olemaan myös Raijan mukaan hänen puolisonsa lähisukulainen: vävykseen Edwin sai mm. tulevan kenraalin Woldemar Hägglundin, puolustusvoimien myöhemmän komentajan Gustav Hägglundin isän. Gustav Hägglund taas on Jyrki Orasen eno. Myös Alléenin perhe-elämä oli romaanin arvoista: koettiin sodat, mutta elettiin myös seurapiirielämää häkellyttävän kauniiden tyttärien kera.
Punaisten kukkien puutarha perustuu osittain näytelmään, joka esitettiin Mikkelissä 2009. Samassa teatterissa 2002 esitettyyn näytelmään Armolllinen ruhtinatar perustuu myös tekeillä oleva seuraava romaani Ruhtinatar. Sen keskushenkilö on venäläissyntyinen, vuonna 1918 Suomen kansalaisuuden saanut ruhtinatar Natalia Naryshkina-Demidova, teatterissa Lopouschin-Demidoff.
Eikä tässä vielä kaikki. Jossakin välissä Raija on Tammisaaren-kuukausina ehtinyt tehdä Teatteri Kapsäkkiin käsikirjoituksen edellisestä teoksestaan Minä Armi Maria R. Armin roolissa nähdään ja kuullaan teatterineuvos Ritva Oksasta, joka on esittänyt Armia jo vuosia sitten kesäteatterissa. Armi tulee Kapsäkkiin ensi helmikuussa.
Eli kyllä Tammisaari tuntuu antaneen vauhtia Orasen toimiin. Ei ihme että kaupungissa (virallisesti nykyään Raasepori) viihtyy koko- tai osa-aikaisesti useampikin nimekäs kirjailija: mm. Merete Mazzarella, Monica Fagerlund, Tua Forsström ja Bitte Westerlund. Tammisaaressa on myös paljon kulttuuria: kirjailijoiden Bokkalasetin lisäksi konsertteja ja elokuvafestivaali. Ja tietysti tuore Chappe-taidemuseo keskellä viehättävää puutalojen keskustaa. Löytyy putiikkeja ja isoja antiikki- ja vintageliikkeitä. Kyllä Tammisaari on messun arvoinen paikka. Talven pakkasia ja lumitöitä Oraset eivät pelkää, sillä tutuksi tulleessa Fuengirolassa on jo valmiina paikka, johon pääsee lämmittelemään.
Puhtaat valkeat kotoilutakit…
Ilmoita asiaton viesti