Tasa-arvon päivänä voi puhua tytöistä ja naisista

Itselläni on kolme ihanaa tytärtä, aikuisia naisia jo kaikki. Kun oma äitini näki tuttaviaan ja vaihtoi kuulumisia (ennen vanhaan tosiaan tehtiin niin kasvokkain), hänellä oli tapana sanoa, että ”Marjalla on VAAN tyttöjä”, paino vaan-sanalla. Ei hän kyllä sitä kertonut, että hänellä itsellään oli vain kaksi tytärtä ja hänen lapsuudenkodissaan oli yhden pojan lisäksi viisi tytärtä.

Mutta niin se vaan oli ennen vanhaan. Tyttöys, naiseus oli toinen sukupuoli, erilainen ja ehkä vähäpätöisempi kuin poikuus, mieheys.

Niinpä oli mielenkiintoista syventyä kulttuurihistorioitsija Henna Karppinen-Kummunmäen kirjaseen Tyttöjen vuosisadat (Avain 2022, lähteineen 173 s.). Kirja on kansanpainos tekijän englanninkielisestä väitöskirjasta. Tutkija on paneutunut keskiajan ja varhaismodernismin tyttöihin eli 1500-luvulta 1800-luvulle. Materiaalia on löytynyt mm. sen aikaisten tyttöjen päiväkirjoista ja kirjeenvaihdosta. Niinpä kirjan tytöt kuuluvat eliittiin – kansannaisista ei juuri tietoja ollut.

Tutkimuksen ajanjaksona tytön elämän päämäärä oli avioliitto. Jos kaavasta poikettiin, oli kysymyksessä varsinainen erikoistapaus – tai sitten taloudellisesti riippumaton tyttö/nainen.

Tutkimusajanjaksona tyttöjen ulkonäköön piti kiinnittää erityistä huomiota – mutta toisaalta seksuaalimoraali vaati toista: dekoltee saattoi olla syvä, mutta hyveellisyyden ympäröimä. Raiskausten uhreja syyllistettiin, ja tyttöjen velvollisuudet rajattiin leikkeihin, ompelutöihin, seurusteluun perheen kanssa ja joskus myös opiskeluun, varsinkin kielten opiskeluun.

Raja lapsuuden ja aikuisuuden välillä oli vielä 1800-luvullakin häilyvä, ja tytöistä tuli naimakelpoisia kuukautisten alettua. Hänen piti olla myös suloinen, kaino olento viehättääkseen vastakkaista sukupuolta. Humalahakuinen juominen oli harmittava takaisku – vaikka sitäkin sattui.

Karppinen-Kummunmäki tuo hyvin esiin myös aikalaisien tyttöjen omat äänet ja sen, että menneisyyskin saattoi olla moninaista.

Ateneumissa naiset esillä viimeistä viikkoa

Ateneum on myös panostanut naisiin. Vuoropuhelua-näyttely on vallannut kolmannen kerroksen vaihtuvat näyttelytilat. Valokuvaajat Elina Brotherus ja Hannele Rantala ovat pitkän ystävyytensä aikana keskustelleet taiteesta ja näyttely on huima elämys naisena olemiseen ennen ja nyt. Vinkki näyttelyvieraalle: muista lukea myös kuvien ylle sijoitetut tekstit, jotka johdattelevat katselukokemusta. Vuoropuhelu jatkuu vielä muiden suomalaisten naisvalokuvaajien töillä. Esimerkiksi Edith Södergran tunnetaan runoilijana, mutta hän oli myös taitava valokuvaaja.

Ateneumin toisessa kerroksessa on näyttely Moderni nainen, jossa esitellään laajalla kirjolla naistaiteilijoiden roolia ja asemaa 1900-luvun modernismin vuosikymmeninä. Nimekkäimpien, kuten

Elga Sesemannin omakuva

Schjerfbeckin, Schaumanin, Sesemannin tai Thesleffin rinnalle on nostettu yhtä lahjakkaita, vähemmän tunnettuja nimiä kuten Hilda Flodin, Sigrid af Forselles, Helmi Kuusi tai Gunvor Grönvik. Kuvanveistäjistä esillä ovat Pulliainen, Hiltunen ja Renvall. Noin 150 teoksen näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa Ateneumin omista kokoelmista.

 

Luokkakokouksia

Jenni Multisilta on vaasalainen kirjailija ja kauppatieteiden maisteri, mutta lisäksi ilma-akrobaatti ja tankotanssin sekä joogan ohjaaja. Hänen kolmas romaaninsa Kuinka tähdet kuolevat (Like 2022, 339 s.) kertoo kolmikymppisten luokkakokouksesta, jossa palataan oppilaiden teini-ikään. Yhdeksännen luokan kevät päättyi traagisesti, ja tragedia toistaa itseään myös luokkakokouksessa. Suljetun paikan mysteeriin on liitetty raakaa ihmissuhdepeliä. Ja sen verran voi paljastaa, että pahiksia olivat tytöt.

Onneksi oma luokkani innostui kokoontumaan vasta riemuylioppilasvuoden jälkeen. Mutta sen jälkeen olemmekin kokoontuneet aika tiheästi. Muutama vuosi sitten kokoonnuimme Töölössä Korjaamolla.

Turun norssit Töölössä. Kuva Liisa von Hellens.

Pitihän turkulaisten ja entisten turkulaisten tulla ihailemaan raitiovaunuja, niillähän meistä useimmat koulumatkansa tekivät. Museon päälle juotiin kakkukahvit 1960-luvun hengessä. Kahvit ja minikonsertin tarjoili bonuspoikani drag queen Pola Ivanka eli laulunopettaja Mika Tepsa.  Ja kaikki on sujunut ystävyyden, yhteistyön ja avunannon merkeissä, niillä tunnuksillahan me kylmän sodan kasvatit koulummekin kävimme.

+1
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu