Tove Jansson ja Monika Fagerholm rulettavat

Olen pyöritellyt mielessäni kahden kulttuurihenkilön tekemisiä. Toinen on Tove Jansson, joka on uutuutena Teos-kustantamon hienossa Suomen suurnaisia -sarjassa. Sarjan tekijöitä ovat Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni, jotka jo aikaisemmin ovat tehneet sarjaan kuvitetut tietokirjat Minna Canthista, Ellen Thesleffistä, Eeva Kilvestä, Fredrika Runebergista ja Larin Paraskesta.
Nyt on siis vuorossa Tove Jansson. Kirjan nimi on paljon puhuva: Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin. Eikä matkalla ole yksin Tove, vaan mukana on myös elämänkumppani Tuulikki Pietilä.
Muumit olivat tehneet Tovesta maailmankuulun, mutta Tovella oli halu tehdä jotain muutakin: maalata ja piirtää, mutta myös kirjoittaa uudenlaisia tarinoita. ”Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi”, siteerataan kirjassa Vilijonkkaa. Niinpä Tove kirjoitti jäähyväiskirjan Muumilaakson marraskuu ja aloitti uuden vaiheen elämässään Tuulikki Pietilän kanssa. Tove oli saanut kutsun Japaniin mainostamaan muumeja, mutta heidän aikomuksenaan oli Japanin jälkeen lähteä unelmiensa matkalle. Tuulikki, Tooti, osti Japanista pikkuisen kaitafilmikameran ja tallensi siitä pitäen matkalaisten retket. Japanista mentiin Havaijille, Meksikoon ja sieltä pitkin Yhdysvaltain länsirannikkoa Los Angelesiin ja San Franciscoon. Mississippi-jokikin tuli tutuksi ja New Orleansiin he asettuivat hieman pidemmäksi aikaa. Siellä Jansson teki myös isoäidin ja Sophia-tyttärentyttären Kesäkirjan, josta nyt ollaan tekemässä maailmanluokan elokuvaa.
Palattuaan viimein Helsinkiin Tove ja Tooti päättivät matkustamisen saavan jäädä. Vaan kuinkas sitten kävikään? Matkoja niinkuin mainettakin tuli vielä lisää. Saarinen ja Pelliccioni kuvaavat Toven ja Tootin elämää rakkaudella. Kirjan loppuun on sijoitettu sitaatteja, otteita Toven kirjeistä ja kirjoista sekä lähdeviitteitä sille, joka kaipaa lisää tietoa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän elämästä.
———
Toinen mieltäni hallinnut merkittävä kulttuurihenkilö on Monika Fagerholm. Hänen lähestulkoon thrilleriluokkaan kuuluva romaaninsa Kuka tappoi bambin? sai 2020 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja oli sitä edeltävänä syksynä Finlandia-ehdokas. Fagerholm kuvaa hyvinvoivien ihmisten huvilakaupunkia, jonka nuorilla oli salai

suutensa. Hirveät teot haluttaisiin unohtaa, mutta ne pulpahtavat myöhemmin esiin, eikä syntiensä yli voi hypätä.
Nyt Fagerholmin teos on sovitettu Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle, johon sen on ohjannut Riikka Oksanen ja lavastanut Janne Vasama. Esityksen hienos piili mielenkiintoisessa Kari Leppälän valaistuksessa. Sujuva suomennos on Laura Jänisniemen. Näyttelijäkaartiin kuuluvat Elias Keränen, Heidi Herala, Jaakko Hutchings, Aksinja Lommi, Misa Lommi, Kari Mattila, Pyry Nikkilä, Justus Pienmunne (myös koreografina) ja Leena Rapola. Onneksi nuoret esittävät nuoria, mutta onko silti näyttämöllä huudettava näin vimmaisesti? Monika Fagerholm oli tietysti mukana katsomassa, miltä esitys näytti. Ei tullut tilaisuutta kysyä, mitä mieltä hän oli melkoisesta menosta. Luulen, että hän yhtyisi mielipiteeseeni: painettu kirja avautui aikoinaan taviskatsojalle paremmin kuin nyt näkemäni näytelmä.