Turussa kuvataidetta ja Lampeniuksen hybriditaidetta

Terveissi taas Turust! Kaupunki tuntuu muuttuvan silmissä, vaikka aika usein siellä tulee käytyä, varsinkin hautausmaalla.

Nyt ovat sitten saaneet aikaiseksi havainnekuvan teatteritalon viereen rakennettavasta uudesta musiikkitalosta. Kaunis on, vaikka ahtaaltahan Aurajoen rannat alkavat näyttää. Ja mihin ne saavat kaikki parkkipaikat mahtumaan? Ehkä Toriparkkiin, siellähän on kuulemma iltaisin tilaa?

Turkuun kannattaa mennä jo ihan Taidemuseon upean näyttelyn ROYAL SALUTE tähden. Kuninkaallinen tervehdys tarkoittaa Tukholman Nationalmuseumista lainattua 50 teosta: maalauksia, veistoksia, keramiikkaa ja valokuvia nykyisestä kuningasperheestä.

Näyttely alkaa renessanssista ja jatkuu barokin, rokokoon sekä uusklassismin kautta 1900-luvun alkuun, jopa viime vuosituhannen vaihteeseen. Rubens, Cranach, Manet, Sergel ja Carl Larsson ovat tietysti esillä. Näyttely on aikamatka Euroopan poliittiseen sekä kulttuurisen historiaan ja väistämättä tulee miettineeksi, miten sotasaaliista voi löytyä myös yhteistä hyvää. Ja mikä valtio olisimmekaan, jos Suomen sota 1808-1809 olisi voitettu. Olisimme Itämaana varmasti osa skandinaavista suurvaltaa. Turku saattaisi olla suurkaupunki, Viipuri samoin ja Helsinki Suomenlahden Gibraltareineen myös merkittävä satama-, teollisuus- ja kulttuurikaupunki. Heitän tämän tähän, koska tiedän, että saan varmasti paljon erisuuntaisia kommentteja.

Kun ajoin viime torstaina Turkuun, olin

Peura raatona Turun Taidemuseossa. Flaamilaisen Frans Snydersin (1579-1657) Stillleben, asetelma.

juuri ehtinyt onnellisesti ohittaa Ykköstiellä tapahtuneen ison peurakolarin. Onneksi rakentavat jo ensi talveksi lisää kunnon hirvi- ja peura-aitoja, joten elukat, joista peurakin on alkuperältään vieraslaji siinä kuin peltoja raiskaavat hanhilaumat, pysyisivät kurissa. Kyllä Suomesta aina sen verran punaisen lihan syöjiä löytyy, että peuralaumat saataisiin pyssylläkin pienenemään.

Kommentteja tulee tähänkin. Snydersin peuratyö noin 400 vuoden takaa on hieno ja puhuu ihmisille, joilla ei ole ollut käytössään valokuvia.

——————————————————————–

Matkalukemisiksi Turkuun olin varannut uunituoreen Linda Lampeniuksen tähänastisen elämäntarinan Kesytön elämäni (Otava 2021, 407 s.). Suomennoksen ovat tehneet Jaana Nikula ja Arja Gothóni.

Linda Lampenius kertoo hurjasta elämästään anekdoottien, julkkisnimien ja urakehityksen valossa.

Mutta ah, tämäkin kirja kuuluu sarjaan addiktiivien tunnustuksia. Lampenius kertoo jopa uuvuttavasti oman äitinsä sekakäytöstä, joka usein vei kuoleman porteille sekä omasta ravitsemushistoriastaan anorektikosta ortorektikoksi ja bulimikoksi. Joka toisen oksennuskuvauksen olisi ihan hyvin voinut jättää väliin, jolloin ura lööppijulkkiksena olisi jäänyt vähemmälle ja ura rajoja rikkovana muusikkona ja kelpo viulistina olisi painottunut paremmin.

Kihlauksia ja miessuhteita kertyi pilvin pimein. Leonardo di Caprio ja Jeff Goldblum pyytävät treffeille, Hugh Hefneristä tulee isänkorvike ja Peter Nygårdista pahis, jonka sanoista ja teoista Lampenius oikeuden päätöksellä vaikenee. Nygårdin rinnalla asuu kirjan Iso Paha Noita-akka, seurapiiritoimittaja Rita Tainola, joka varmasti on tehnyt vain työtään, mutta saa ripitystä hakemiston mukaan peräti 12 eri sivulla. Mitähän tästä ajattelee Tainola itse?

Kirja on kaavittu kokoon jotenkin huohotellen. Siistimällä ja tiivistämällä olisi saatu varmasti parempaa aikaan. Vesikansasta tehdään Jaakko (Jarkko?), Ruotsissa jaetaan Guldäggen (Guldbagge?) ja Sir Andrew Lloyd Webberistä tehdään lordi (oikeasti sir Andrew on ei-perinnöllinen paroni). Samanlaisia sinänsä pieniä muistikömmähdyksiä riittää pitkin kirjaa. Lampenius suunnittelee kirjalleen jo jatkoa. Toivottavasti siinä painotetaan enemmän hänen ansioitaan hybridimuusikkona, joka toi klassisen musiikin rockareenoille – reipas teko, jota on syytä kunnioittaa.

 

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu