Turvamies hyvän akustiikan salissa

Olipa kerran miljonäärisuvun tytär, jonka vinksahtanut juristi kaappasi hyvin äänieristettyyn piiloon rikastumisen toivossa. Rahojen tie oli lyhyt, kun lunnasseteleitä levisi turkulaiseen parkkihalliin.

Siinä on huima ja todellinen viitekehys Pasi Lampelan kirjoittamalle ja ohjaamalle näytelmälle Turvamies. Eli varakkaan teollisuussuvun raikulipoika Antti Granqvist valmistautuu elämänsä treffeille, mutta lemmenkipeän, yli-ikäisen koltiaisen pysäyttää isän palkkaama turvamies. Pohattaperhettä uhataan, ja sukupolvien välinen kuilu muuttuu yhteentörmäykseksi.

Tiukka aihe, mutta kyllä Lampela siitäkin Molièren ihailijana komedian saa aikaiseksi. Tai tavallaan parituntisen stand up -session.

Rooleihin Lampela sai Martti Suosalon ja Katja Küttnerin. Jep, Suosaloa nyt kuuntelisi, vaikka mies lukisi puhelinluetteloa ja Küttner paranee vuosien mittaan. Lampelalla (kuten muuten Ryhmäteatterin Juha Kukkosellakin) on jalkapallotausta, eli jonkinlaisia näyttämöiden liberoita taitavat olla. Näytelmän teko vei Lampelalta kaksi vuotta ja varmasti kypsytti lisää. Kuluneimmat up to date -vitsien lähteet eli meetoo, google, Pandora-raha, Elokapina tai korona sivuutetaan. Tarina elää siis tyylillä ajassa.

Nyt näytelmä nähdään Helsingin Kaupunginteatterin käytössä olevalla Arena-näyttämöllä, ja se on yhteistuotanto, joka myöhemmin lähtee kiertueelle, eli vapise, Suomi!

Tämähän onkin kunnon kiertuenäytelmä, kun lavastus mahtuu farmariautoon ja valojakin on kahden sorttisia, valoisia ja sinertävän himmeitä (Paavo Kykkänen). Tulee mieleen Edvin Laineen kesäkiertueet, jotka sodan aikana tehtiin kaksipaikkaisella, takaluukulla varustetulla, rintamalle kelpaamattomalla pikkuautolla. Edvin Laine ja Joel Rinne istuivat etupenkeillä, takaluukkuun ahdettiin Ansa Ikonen. Mutta perhana vieköön, muuan kiertuefarssi olikin tehty neljälle esiintyjälle. Edvin suuttui ja sadatteli. Kahden tunnin päästä kirjailija otti yhteyttä: mahtuisiko autoon puhelin? Niin tehtiin esitys, jonka neljäs näyttelijä oli puhelimessa. Samaa kikkaa käyttää Lampela: aikamiespoika lepertelee isukilleen puhelimessa Suosalon taidolla. Toimii hyvin ja naurattaa.

Äänisuunnittelun on tehnyt Jaakko Virmavirta. Antin ja turvamiehen tanssi on huima, koreografeina Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Musiikista olisi vaatimattomassa käsiohjelmassa voinut olla enemmänkin tietoa – ei edes katsomossa istunut Ile Kallio tunnistanut sitä.

Kysyin väliajalla teatterinjohtaja Kari Arffmanilta itseltään, että onko salissa kenties korona-aikaan tehty ääniparannuksia, kun kaikki kuului hyvin (vaikka kyllä ne huusivatkin). Ei kuulemma ole, vaan salin akustiikka on yksinkertaisesti vain niin hyvä.

—————————-

Tästä päästään toiseen aiheeseen, eli Arenan menneisyyteen elokuvateatterina. Arena sijaitsee Lars Sonckin suunnittelemassa rakennuksessa vastapäätä Hakaniemen hallia. Tila suunniteltiin alun perinkin teatterikäyttöön – kenties siinä syy hyvään akustiikkaan. Salia ja äänentoistoa parannettiin vielä 1979. Tämä kaikki selviää uusimmasta elokuvaraamatusta. Valtiotieteen tohtori, historiantutkija Urmas A. Hilapieli on koonnut teoksen Kino-Suomi. Elokuvan esittämisen historia 1896-2021 (Teos 2021, 496 s, 2430 grammaa).

Mainiosti kuvitettu kirja kertoo Suomen elokuvateattereista ja niiden liepeillä olleista legendaarisista henkilöistä ja yrityksistä sekä teatterien muutoksista korttelikinoista popcornilla päällystetyiksi mammuttisaleiksi.