Vanhuksista voi vääntää vitsiäkin

Ritva Oksanen, oikeasti ikinuori.

Taiteilija ja teatterineuvos Ritva Oksanen, 84, vietti vastikään 60-vuotisjuhlaansa Helsingissä Aleksanterin teatterissa. Työvuodet on laskettu siitä, kun madame 60 vuotta sitten aloitti näyttelijänä Kotkassa. Taiteilijavuosia olisi kyllä jo 70, aloittihan hän tanssiorkesterin vokalistina jo 15-vuotiaana – poliisipäällikön luvalla, ravintolassa kun esiintyi.

60-vuotistaiteilijajuhlan oli järjestänyt Aleksanterin Teatteri, mutta ei ollut huomannut painattaa vaatimatontakaan käsiohjelmaa, josta olisi selvinnyt jutun juoni. No, Ritva juonsi onneksi hyvin laulunsa ja runonsa, joika oli kerännyt pitkän uransa varrelta. Upea iltapäivä, aplodit ja kärryillä lavalle rahdatut kukkameret olivat huikeat.

Joukossa oli Syksyn Säveltä, Interviisuja ja paljon muuta, jota radiossa yhä soitetaan. Ritva on ikinuori, keikkaa pukkaa ja sksyllä on taas luvassa lisää teatteria.

Niinpä olli ihan velvollisuus kutsua Ritva, vakituisen teatterikaverini, katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämölle uunituoretta musiikkifarssia Forever Young. Sen on tehnyt monipuolinen ruotsalais-sveitsiläinen ohjaaja-säveltäjä Erik Gedeon, 60. Näytelmän ensiesitys oli jo vuonna 2007 Dresdenissä. Sanna Niemeläinen suomentajana ja Heikki Sankari ohjaajana olivat sovitelleet sen sopimaan myös tähän aikaan: onhan ikääntymisen problematiikka nyt kuuminta hottia.

Näytelmässä eletään tulevaisuutta noin 20 vuoden päästä. Arena on muuttunut Kaupunginteatterin näyttelijöiden vanhainkodiksi, jossa myös pelataan vanhushoivan säännöillä. Mutta nekös näitä yhdeksänkymppisiä ramppiraatoja pidättelisi. Menneitä hurjasteluja muistellaan, jos muistetaan ja jalka nousee, minkä rollaattorilta, tekoniveliltä tai proteeseilta pystyy. Eikä lauluääntäkään ajan hammas ole purrut, vuosikymmenien kovimmat hitit kaikuvat komeasti. Nämä näyttelijät, Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho ja Mikko Vihma osaavat laulaa kovaa ja korkealta ja osansa antaa myös vanhainkodin hoitajana Vappu Nalbantoglu. Vihma esitti ensimmäisen näytöksen lopuksi komean potpourrin ja koko poppoota säesti taitavasti Tuomas Kesälä, apuna silloin tällöin flyygelin vieressä happilaite. Toinen näytös ei sitten tuonut enää mitään hurman hetkiä, mutta saatiinpa esitys kunnialla loppuun. Olikohan tämä Forever Young eräänlainen karvalakkiversio Kvartetti-näytelmästä?

Kaupunginteatterin vaatimattomassa ohjelmalehdykäisessä sanotaan, että kysymys on suomenkielisestä kantaesityksestä. Wikipedia kyllä kertoo, että näytelmää on alettu esittää myös Imatralla, joten kakkoissuomalaisten lukijoitteni kannattaa mennä sinne katsomaan, jos haluavat nauraa vanhenemiselle. Tai sitten muistaa Pertti Koivulan repliikki: Vanheneminen on perseestä.

Vähän harmitti, kun piti Ritva Oksanen, taiteilija täysissä voimissaan, viedä katsomaan moista yliammuttua pelleilyä. Mutta vanhuus on asia, jota voi tietysti lähestyä monesta kulmasta ja ansaitsee naurutkin. Ritvasta kyllä tuntui, että vanhusten hurahtaneiksi tekeminen loukkaa niin, että sydämeen sattuu. Mutta onneksi me kaikki vanhenemme eri tahtiin.

marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, mummi, rotissööri ja uimamaisteri, joka kertoo kokemistaan elämyksistä eikä harjoita kritiikkiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu