Wanharouva aloitti kulttuurin kesäkauden

Suomi on kuulemma maailman johtavia kesäteatterimaita. Niinpä Wanhat rouvat aloittivat sen Naantalista. Siellä Turun Kaupunginteatterin ”kolmas sesonki” vietetään Vareksen merkeissä. Teatteri on tietysti Kailon saaressa sijaitseva Emma-teatteri. Teatterin mainio dramaturgi Satu Rasila on sovittanut kahdestakin Reijo Mäen Vares-dekkarista vauhdikkaan esityksen, jossa teatterin rautaiset ammattilaiset eli näyttelijät Miska Kaukonen, Tom Petäjä ja Kaisa Leppänen panevat parastaan. Sokerina pohjalla on itse Varesta näyttelevä vierailija Kari-Pekka Toivonen. Hän luo hahmon, joka todella resuisessa nahkapusakassaan muistuttaa kirjailijan luomaa Varesta. Eihän hän olekaan ensimmäistä kertaa asialla, vaan esiintyi samana yksityisetsivänä Emmassa jo 2008.

Esityksen on ohjannut teatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja lavastanut Jani Uljas joka oivallisesti käytti pyörönäyttämöä antamaan lisää vauhtia hulppeasti etenevälle kohellukselle ja sketsikokoelmalle. Siihen antaa ainekset myös puvustaja Tiina Valkama. Näyttelijöitä ei voi kuin ihailla, miten nopeasti he pystyivät pelaamaan roolivaatteittensa, peruukkiensa ja muitten tykötarpeitteinsa kanssa. Vares on Vares, mutta muut näyttelijät ovat milloin siivoojia, aikuisviihdetähtiä, viinaanmeneviä kapakkalintuja tai kehonrakentajia. Alkuperäinen juoni lähtee Mika Waltarin kodissa olevasta Otto Mäkilän maalauksesta Kolmijalkainen mies, mutta kyllä joukkoon saadaan huumekauppaa ja pikkurikollisia myös muualta Mäen tuotannosta.

Yleisöllä näytti olevan hauskaa, mutta meillä wanhoille rouville katsomossa tahti oli niin tiukka, että repliikin hukkuivat sössöinä johonkin puitten huminaan, vaikka Tuomas Rissasen luoma äänimaailma oli kyllä miellyttävä.

——————-

Toisenlaiseen äänimaailmaan rouvat pääsivät sitten Naantalin kirkossa, jossa illan teemana oli Sibeliuksen siimeksessä. Oivallinen nimivalinta, sillä Sibeliuksen musiikin lisäksi kuultiin nosteessa olevan suomalaissäveltäjän Outi Tarkiaisen luontoaiheisia sävellyksiä. Metsän hiljaisuuteen – sävelrunoelman pohjana olivat Eeva-Liisa Mannerin ja Sirkka Turkan runot. Ja taas sokeri pohjalla: Sibeliuksen Metsänneidon runon lausui komeasti ja karusti näyttelijä Lauri Tilkanen. Viktor Rydbergin runo Erkki Pullisen suomentamana pääsi oikeuksiinsa, kun jokaisella sanalla ja ilmauksella oli merkitys. Ah, mitä melodraamaa taviksen silmille ja korville, kun soittajatkin, jousisto ja puhaltajat, olivat alansa parhaimmistoa.

————————

Kolmannen kesäteatteripläjäyksen Wanhat rouvat kokivat sitten Helsingin Suomenlinnassa. Ryhmäteatterin tämänkesäinen saavutus oli F.H. Burnettin iki-ihanasta klassikkosadusta, Salaisesta puutarhasta, Anna Krogeruksen muokkaama, Anne Rautiaisen ohjaama versio. Viiden näyttelijän voimin tuotiin rakkaus, ystävyys ja heräävä luonno voima keskelle linnan kivimuureja. Janne Siltavuoren lavastus vaikutti alkuun niukalta, mutta kuvasi lopuksi hyvin, miten luonto ja ihmisten välinen kiintymys ja arvonanto kasvoivat esityksen edetessä.

Ryhmäteatterin vakituisista näytteijöistä mukana olivat Minna Suuronen ja Robin Svartström, Robin jo kolmattatoista kesää. Heitä täydensivät taidekorkeakoulun kasvatit Anna-Sofia Tuominen, Nicklas Pohjola ja Ville Saarenketo. Laulu oli kaikilla hallussa niin, että Arttu Takalon säveltämä kaunis musiikki pääsi oikeuksiinsa.

Juonihan on monelle kirjojen ystävälle tuttu: orpotyttö Meeri lähtee asumaan salaperäisen setänsä kartanoon, jossa häntä valvotaan ankarasti. Hän lähtee etsimään kuitenkin kielloista huolimatta salaista puutarhaa ja löytää sen lisäksi serkkupoikansa, joka saa uuden myöhäislapsuuden Meerin ja tämän ystävän Dinon kanssa. Esitys, jonka näimme, oli kyllä suurimmaksi osaksi aikuisten kansoittama – viimeistä penkkiä myöten. Toivottavasti nykyajan viidakkorumpu, siis some, houkuttelee enemmän lapsiperheitä katsomoon. Kyllä wanhojen rouvien mielestä tämä aina ikuisen älypuhelimen näpyttelyn voittaisi.